Uutiset

Osallistavan budjetoinnin projekti huipentui iloiseen istutustyöpajaan

"Yksi euro jokaiselle opiskelijalle" -osallistavan budjetoinnin projekti huipentui toukokuun puolivälissä pidettyyn istutustyöpajaan uusien puutarhapenkkien äärellä.
Istutustyöpaja
Kuva: Milla Uusitalo / Aalto CRE

Opiskelijoille suunnatun osallistavan budjetoinnin projektin myötä kampukselle saatiin uusi luonnonläheinen istuskelupaikka Ainonaukiolle, Väreen viereen. Voittajaksi äänestyksessä valikoituneet puutarhapenkit asennettiin paikalleen toukokuun puolivälissä, ja samassa yhteydessä pidettiin myös kasvien istutustyöpaja. Istutustyöpajassa päästiin konkreettisesti tutustumaan kaupunkiviljelyyn istuttamalla hyöty- ja koristekasveja penkkien yhteyteen.

-Kampuksen viheralueet ovat nyt muutoksessa, ja meillä onkin tarkat suunnitelmat ulkoalueiden kehittämiseen. Keskeisiä teemoja ovat esimerkiksi luonnon monimuotoisuus ja erilaisten kasvien lisääminen alueelle. Toiveenamme on, että kampusluonto koetaan rentouttavana ja virkistävänä. Haluamme myös tukea sosiaalista vastuullisuutta ja edistää yhteisöllisyyttä erilaisten työpajojen sekä rajoja ylittävän yhteistyön äärellä. Mikä onkaan mukavampaa sekä keholle että mielelle kuin työntää kädet multaan ja nähdä konkreettinen lopputulos uusien istutusten myötä varsin nopeasti, sanoo projektipäällikkö Aapo Pihkala ACREsta.

Puutarhapenkit toimitti Parkly Oy, ja niiden suojakäsittely on tehty Aalto-yliopistossa kehitellyllä, ympäristöystävällisellä LignoSphere -pintakäsittelyaineella. Penkit ovat modulaarisia, ja tarvittaessa siirrettävissä myös johonkin toiseen paikkaan kampuksella. Istutettaviksi kasveiksi valikoitui pölyttäjille suotuisia ja luonnon monimuotoisuutta edistäviä lajeja. Myöhemmin kesällä on tarkoitus istuttaa samalle paikalle myös yrttejä, joita jokainen ohikulkija saa poimia ja hyödyntää keittiössään.

Uusi osallistavan budjetoinnin projekti tullaan toteuttamaan myös tänä syksynä.

kampus kesällä

Opiskelijoiden osallistavan budjetoinnin äänestys ratkesi – voittajaksi valittiin puutarhapenkit

Keväällä 2021 Aalto-yliopiston opiskelijoilta kysyttiin, miten he haluaisivat käyttää 12 000 euroa yliopiston budjetista kampuksen kehittämiseen opiskelijoiden hyvinvoinnin näkökulmasta.

Uutiset
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Sarjakuvassa kävelijät kasvavat ja tallovat vihreitä hahmoja ja kukkia alleen
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvua tarvitaan – mutta mitä oikein kasvatamme?

Siitä puhutaan nyt kaikkialla: hallitus tavoittelee sitä, yritykset lupaavat sitä ja yliopistoilta odotetaan ratkaisuja sen saavuttamiseksi. Kasvun uskotaan ratkaisevan velkaantumisen, kilpailukyvyn ja lopulta koko hyvinvointivaltion tulevaisuuden. Mutta mitä kasvulla tarkoitetaan – ja millaista kasvua tavoitellaan?
Puhuja värikkäässä paidassa ja hatussa lavalla, taustalla kartta ja suuri messinkikompassi
Kampus Julkaistu:

Kvanttimullistuksesta merten aarteisiin – Aalto-yliopisto kutsuu jälleen kaikki uteliaat matkalle tieteen ja taiteen maailmaan

Suositut Aalto Ahaa -luennot ja Tiedeteatteri jatkuvat syksyllä uusilla, kiehtovilla aiheilla.
Shimberin koristeellisia puupalikoita ja kartioita, joissa kukka- ja mosaiikkikuvioita
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Haluaisitko itsellesi pienen palan tulevaisuuden muotoiluhistoriaa – kimaltavaa puuta?

Aalto University Shopiin tulee syyskuussa 20 kappaleen erä Shimberin ainutlaatuisia, käsin tehtyjä teoksia, jotka ovat 100% puuta. Teokset on viimeistelty Shimberin puupohjaisella rakenteellisella värillä – materiaalilla, joka saa pinnan hohtamaan ja elämään valon mukana.
Kampus Julkaistu:

Webinaarisarja: Unlocking the Potential of Neurodiversity in Education & Work syksyllä 2026

Englanninkielinen webinaarisarja koostuu kolmesta syksyllä 2026 järjestettävästä webinaarista, joissa keskitytään neurodiversiteettiin korkeakoulutuksessa ja työelämässä.