Uutiset

Opiskelijoita lähtee vaihtoon historiallisen paljon

Tulevana lukuvuonna Kauppakorkeakoulusta lähtee vaihtoon lähes 400 opiskelijaa 38 eri maahan.

Markkinoinnin kandiopiskelija Viljami Väisänen oli vaihdossa Meksikossa. Hän ehti opiskelujen ohessa tutustua paikalliseen kulttuuriin ja muuhun elämään, josta hän kuvasi tämän videon.

Kansainvälisten asioiden päällikön Saila Kurtbayn mukaan Kauppakorkeakoulun opiskelijat ymmärtävät vaihto-opintojen arvon tulevaisuuden urasuunnitelmille. Kansainvälinen, monikulttuurinen kokemus on arvossaan, kun yrityksissä tehdään rekrytointipäätöksiä. Kuitenkin suurin hyöty vaihtojaksosta on henkilökohtainen kasvu, jota tapahtuu vaihtojakson aikana.

– Vaihto-opiskelujakso on tarjolla kaikille opiskelijoillemme, jotka haluavat kehittää kansainvälisiä ja monikulttuurisia taitojaan opiskelemalla ulkomailla erilaisessa akateemisessa ja kulttuurisessa ympäristössä kuin mihin ovat kotiyliopistossaan tottuneet, Saila Kurtbay toteaa.

– Kansainvälistä kokemusta pidetään tärkeänä osana tutkintoa ja monet opiskelijat päättävät jo opintojensa alkuvaiheessa, että hakevat jossain vaiheessa vaihtoon. Monet opiskelijat, jotka ovat olleet vaihdossa kandidaattivaiheessa, hakevat uudestaan vaihtoon maisteriopintojen aikana, Kurtbay sanoo. Vaihto-opinnot siirretään Aallon tutkintoon kansainvälisenä opiskelumoduulina, joka voi sisältyä sekä kandidaatti- että maisterintutkintoon.

Lukuvuonna 2016–2017 Kauppakorkeakoulusta lähtee vaihtoon lähes 400 opiskelijaa 38 eri maahan, mikä on kautta aikain suurin määrä Kauppakorkeakoulun historiassa. Kauppakorkeakoulun laajaan yliopistopartneriverkostoon kuuluu 150 kauppakorkeakoulua ympäri maailman.

Opiskelijoita lähtee kaikkiin maanosiin: eniten Eurooppaan (38,4 %), Aasiaan (28,5 %) ja Pohjois-Amerikkaan (17,6 %). Suosituimmat kohdemaat ovat Kanada, Singapore, Kiina, USA, Australia ja Japani. Suosituimmat yliopistot opiskelijoiden hakukohdetoiveissa olivat National University of Singapore, Auckland University of Technology, University of Southern California ja Wirtschaftsuniversität Wien.

Tulijoissa kasvava joukko amerikkalaisia

Lukuvuonna 2015–2016 Kauppakorkeakoulu otti vastaan yli 300 vaihto-opiskelijaa 35 eri maasta ympäri maailman. Suurin osa (44 %) opiskelijoista tuli muualta Euroopasta, 28 % Aasiasta ja 16 % Pohjois-Amerikasta. Eniten opiskelijoita tuli Kiinasta, Ranskasta, Kanadasta, Singaporesta, Saksasta ja USA:sta.

– On ollut ilo nähdä, että USA:sta tulee yhä enemmän opiskelijoita, koska Yhdysvallat on myös yksi meidän opiskelijoidemme suosikkikohteista, kansainvälisten asioiden asiantuntija Sanna Krigsholm sanoo.

Vaihto-opiskelijoille vuosittain tehtävän kyselyn mukaan vaihto-opiskelijat ovat kiinnostuneita Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta sen hyvän maineen ansiosta. Myös Suomeen ja suomalaiseen kulttuuriin tutustuminen kiinnostaa heitä. Erityisesti Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaiden yhdistys (KY) ja sen järjestämät matkat ja muu toiminta ovat olleet vaihtojakson kohokohtia. 97 % vastanneista sanoi, että he suosittelisivat toisille opiskelijoille vaihto-opiskelua Aalto-yliopistossa.

Lausuntoja Aalto-yliopiston opiskelijoilta:

”The importance of exchange studies cannot be highlighted enough. The students who miss this opportunity are not as likely to succeed in the life generally and from career point of view as those who took the leap of faith, went and experienced. Continue the strong support on students exchange, this is the future and I'm proud to feel that we are ahead of other universities at this!”

“During the exchange I learnt more about myself and I also learnt that people around the world are actually not that different from one another. I also believe my English got better during the exchange since I used it on a daily basis both in the university and everywhere else, since I was the only Finnish exchange student at the time. I also realized that Finland is actually not a bad place to live, things that we take for granted don’t work the same everywhere else.”

Lausuntoja ulkomaisilta vaihto-opiskelijoilta:

“I fell in love with Finland, and I truly believe both the country and its companies should be more promoted abroad.  Also many thanks to the international services, you were always very helpful :)”

“Keep going with the wonderful job! It was a pleasure studying at Aalto.”

“I had a better time than I could have ever imagined during my exchange. Sanna was amazing in all her preparation for us, as were the tutors. They helped to provide such a great experience while living in your country.”

“Thanks to this great country with its fantastic people, the excellent Aalto University and all the amazing people I have met here - the exchange was one of the greatest experiences of my life!”

“I didn't choose Helsinki as my exchange program but I am so thankful and so happy that I went on exchange in Finland. It was the BEST semester of my life and I am going to go back and recommend this program to everyone!!!!!”

“I found the quality of education at Aalto University outstanding as a student from Sweden. The University has connections and networks to important visiting lecturers, companies and practitioners.”

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Opiskelijoita piirtämässä Incomplete City -arkkitehtuurikonseptia
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopiston opiskelijat suunnittelivat fiktiivisen kaupungin Paimiossa

Aalto-yliopiston opiskelijat osallistuivat lokakuun alussa Incomplete City -projektiin, joka on kansainvälinen arkkitehtuurikonsepti.
Students studying in a study room. Photo by Unto Rautio.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Opintojen hyväksilukuperiaatteisiin tulossa muutoksia 1.1.2025 alkaen

Niitä sovelletaan voimaantulon jälkeen vireille tuleviin hyväksilukuhakemuksiin.
Opiskelijaprojekti Alma Medialle, työryhmä, Aalto BIZ
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelijat analysoivat brändin asemointia ja kehittivät markkinoinnin analytiikan työkalupakkia Alma Medialle

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu toteutti yhteistyössä Alma Median kanssa kattavan projektin, jossa syvennyttiin Autotalli.comin ja Nettiauton brändipositiointiin.
Two students and a professor sitting around a table, talking and looking at laptop screen.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tule uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi marraskuussa 2024

lmoittaudu uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi orientaatiopäiville!