Opiskelijoiden uurastusta juhlittiin
Vajaa sata vastavalmistunutta saivat todistuksen. Lisäksi jaettiin myös vuoden DI-työpalkinnot.
DI-työpalkinnon saivat Otso Hannula työstään ”Game structure in knowledge co-creation” sekä Abdulmelik Mohammed työstään ”Kombinatorisia algoritmeja nanorakenteiden suunnitteluun”.
Hannula sai kiitosta siitä, miten diplomityö yhdistää ansiokkaasti olemassa olevaa tietoa, ja edistää sekä tiedonluomisen että pelien tutkimusta. Tärkeimpänä tuloksenaan työ esittelee teoreettisesti ja empiirisesti kokonaan uuden pelityypin. Työhön liittyvä ATLAS-peli on ”tiedon yhteisluomispeli”, jonka avulla palveluiden tulevat käyttäjät ja muut sidosryhmät voidaan ottaa huomioon jo palvelukehitysprojektin suunnittelussa.tiedonluomisen pelin. ATLAS-pelistä on tehty keksintöilmoitus Aalto-yliopistoon. Hannula on myös voittanu Pelialan opinnäytekilpailun yliopistosarjan 2015 diplomityöllään.
Mohammedin palkitsemista perusteltiin sillä, että hän "tuo tietojenkäsittelytieteellisen algoritmisuunnittelun aivan uudella ja omaperäisellä tavalla tukemaan synteettisten DNA-nanorakenteiden valmistamista. Työn lähtökohtana olevan 3D-origami -laboratoriotekniikan kehitti joitakin vuosia sitten Karolinska Institutetin tutkijat, mutta menetelmää ei ole pystytty systemaattisesti viemään eteenpäin suunnittelutehtävien laskennallisen vaikeuden takia. Mohammedin toteuttamaa ohjelmistoa käyttäen KI:n tutkimusryhmä on tehnyt läpimurtoja. Tutkimuksesta on kirjoitettu julkaisu tiedelehti Natureen.
Molemmat jatkavat opintojaan Perustieteiden korkeakoulussa.
Kolmetoista tekniikan tohtoria, yksi tekniikan lisensiaatti, 51 diplomi-insinööriä sekä 26 tekniikan kandidaattia saivat todistuksensa tilaisuudessa.
Tilaisuudessa esiintyi myös Retuperän WBK omaperäiseen tyyliinsä sekä Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Naislaulajat.
Kuvat: Christina Parviainen ja Emma Holmlund.
Lue lisää uutisia

Rehtori on nimittänyt kaksi uutta johtavaa yliopistonlehtoria
Uutisessa kerrotaan kahden uuden johtavan yliopistonlehtorin (johtava yliopistonlehtori) nimittämisestä keväällä 2023. Provosti onnitteli lehtoreiden get together -tapahtumassa 2.3.2023.
Hae nyt FITechin syksyn kursseille
FITech-verkostoyliopisto tarjoaa tulevana syksynä runsaasti mielenkiintoista opiskeltavaa eri tarpeisiin.
FITechin opintotarjonnassa maksuttomia opintoja toisen asteen opiskelijoille
Aalto-yliopiston kurssien aiheina mm. ohjelmoinnin ja mobiilisovellusten perusteita, Python-ohjelmointia sekä koneoppimista.