Nuoret innovaattorit StarT-festivaalissa Design Factoryssa
Design Factoryssa ihailtiin koululaisten ja lukiolaisten projektitöitä. Paikalle oli saapunut n.130 henkilöä. Lapset ja nuoret esittelivät innokkaasti kevään aikana koulussa tekemiään projekteja. Kyseessä oli Aalto-yliopisto Juniorin ja Helsingin yliopiston tiedekasvatuskeskuksen järjestämät StarT-festivaalit
Eri puolilla Suomea järjestettävät StarT-festivaalit ovat tapahtumia, joissa lapset ja nuoret saavat tuoda esille omaa osaamistaan ja jakaa yhdessä tekemisen ja oppimisen iloa. Myös opettajat, kerho-ohjaajat ja muut oppimisyhteisöjen edustajat saavat mahdollisuuden jakaa ideoitaan ja hyviä käytänteitä ilmiöpohjaisen ja monialaisen oppimisen toteuttamiseen.
Helsingin Suomalaisen yhteiskoulun oppilaat olivat kehittäneet monenlaisia ratkaisuja maailman vesiongelmiin. Yksi palkittu ryhmä hyödynsi digitalisaatiota perhekohtaisen vesimittarin avulla, joka mittasi perheen jäsenten kuluttaman veden määrää ja ilmoitti kun kunkin sallittu määrä oli täyttymässä.
Mankkaan koululaiset palkittiin innovatiivisesta ilmastonmuutos-lautapelistä, jonka avulla oppii ympäristönsuojeluun liittyviä asioita.
TEK palkitsi Kulosaaren yhteiskoulun lukiolaiset radioastronomiaan liittyvästä korkeatasoisesta projektityöstä. Lisäksi Puotilan ala-asteen ekaluokkalaiset saivat Tähdet ja avaruuslehden vuosikerran hienosta luonnossamme esiintyvien eläinten luokittelutyöstään.
Festivaali osoitti, että Uudenmaan alueen lapsissa ja nuorissa on tulevia innovaattoreita ja monissa alueen kouluissa hyödynnetään jo oppimisessa opetuksessa projektimaisia työtapoja.
Teksti ja kuva: Pirjo Putila
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia

Creative Demo Day -tapahtuma kokosi Aallon ja UniArtsin taiteen ja luovan teknologian innovaatioita Otaniemeen
Aalto Digital Creatives ja Uniarts Hubin esihautomo-ohjelmat yhdistivät voimansa Creative Demo Day -tapahtumassa Otaniemessä.
Opiskelija auttoi Maj ja Tor Nessling -säätiötä kehittämään kestävän kehityksen palkintogaalan asiakaspolkua
Sininen Pallo -tapahtuman myyntivalttien määrittely oli opiskelijan ensimmäisiä tehtäviä.
Kestävällä rakentamisella saatiin toimiva ja viihtyisä Kauppakorkeakoulu
Kauppakorkeakoulu lämpiää maahan kaivetuilla 74 maalämpökaivolla.