Uutiset

Niklas von Weymarn on Aallon kemian tekniikan korkeakoulun ensimmäinen vuoden alumni

Von Weymarn sai palkinnon tunnustuksena merkittävistä saavutuksista urallaan sekä jatkuvasta yhteistyöstä Kemian tekniikan korkeakoulun kanssa.
Vuoden alumni Niklas von Weymarn ja dekaani Janne Laine. (Kuva: Helena Seppälä)

Ensimmäistä kertaa valittu Kemian tekniikan korkeakoulun vuoden alumni julkistettiin koulun vuosittaisessa elojuhlassa 31.8.2017.

Niklas von Weymarn, tutkimusjohtaja, Metsä Fibre, valmistui Aalto-yliopistoa edeltävästä Teknillisestä korkeakoulusta diplomi-insinööriksi v. 1999 pääaineinaan biotekniikka ja tuotantotalous sekä tekniikan tohtoriksi biotekniikasta v. 2002.

- Lukiossa olin vakuuttunut siitä, että loisin urani hotellialan liikkeenjohdossa, enkä opiskellut pitkää matematiikkaa. Lukion jälkeen muutin vuodeksi Saksaan ja työskentelin hotellissa – ja oivalsin, ettei se ollut sitä mitä halusin. Palattuani Suomeen aloitin opinnot Teknillisessä korkeakoulussa. Ensimmäinen vuosi oli erityisen rankka; päivät istuin luennoilla ja iltaisin opiskelin matematiikkaa iltakoulussa, jotta saavutin tarvittavan taitotason. Aalto-yliopistossa opiskelijat oppivat tärkeitä taitoja, muun muassa ongelmanratkaisutaitoja, tieteeseen pohjautuvaa argumentointia ja tiimityöskentelyä. Kaikkein tärkeimpiä ovat kuitenkin yliopiston tarjoamat verkostoitumismahdollisuudet.

Von Weymarnin ura alkoi vuonna 1999 tutkijana Cultorin teknologiakeskuksessa. Sen jälkeen hän on työskennellyt useissa tehtävissä Aalto-yliopistossa, VTT:llä ja CLIC Innovation Oy:ssä. Tällä hetkellä hän toimii tutkimusjohtajana Metsä Groupiin kuuluvassa Metsä Fibressä. Hän on myös Bio-based Industries Consortiumin ja Forest-based Sector Technology Platformin hallitusten jäsen. Molemmat ovat Brysselissä EU-tasolla toimivia organisaatioita.

- Tähänastisen urani kohokohta on ollut 23. huhtikuuta 2014, päivä jolloin julkistettiin Metsä Groupin biotuotetehdasprojekti. Se oli tunteikas päivä. Projekti oli siihen asti ollut huippusalainen, jopa yrityksen sisällä. Hankkeen saama vastaanotto julkisuudessa oli jotakin sellaista, mitä en koskaan unohda. Minun roolini tässä projektissa on uusien biotuotteiden kehittäminen ja teollisen ekosysteemin rakentaminen uusia yhteistyökumppanuuksia solmimalla.

Läpi uransa Niklas von Weymarn on ollut tiiviissä yhteydessä Aalto-yliopistoon ja erityisesti kemian tekniikan korkeakouluun. Hän on tehnyt merkittävää yhteistyötä Aallon eri tutkimusryhmien kanssa sekä tukenut Aallon infrastruktuurien kehittämistä biotalousinfrastuktuurin neuvottelukunnan jäsenenä vuodesta 2014. Von Weymarn on osallistunut aktiivisesti opetukseen pitämällä useita luentoja ja ohjaamalla lopputöitä. Hän on ollut myös biotekniikan dosenttina vuosina 2007-2012.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Two of the awardees and their robotic arm all holding colorful mugs. Aalto Open Science Award, Honorary mention.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston avoimen tieteen palkinnon 2023 kolmas sija – Älykkään robotiikan ryhmän Robotic Manipulation of Deformable Objects -projekti

Haastattelimme Aallon ensimmäisen avoimen tieteen palkinnon kolmannen sijan saavuttaneita Älykkään robotiikan ryhmän jäseniä.
Mustavalkokuvassa hattupäinen mieshahmo katsoo eteenpäin kädet rinnan edessä
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Jussi-palkintoja elokuvataiteen laitoksen alumneille

Kotimaisen elokuvan viime vuoden parhaimmistoa palkittiin.
Koos Zevenhoven ja Sebastian Szyller palkintotilaisuudessa
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Perustieteiden korkeakoulun 2023 parhaat väitöskirjat ja diplomityöt on palkittu

Palkittuja väitöskirjoja on Perustieteiden korkeakoulussa tänä vuonna seitsemän. Diplomitöitä palkittiin viisi.
Palkituille jaettavat kukkakimput pöydällä
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto Julkaistu:

Celebrating Excellence 2023 – aika juhlistaa ja palkita tutkimussaavutuksia ja parhaita väitöskirjoja

Keskiviikkona 13.maaliskuuta Sähkötekniikan korkeakoulu kokoontui juhlistamaan vuoden 2023 merkittävimpiä tutkimussaavutuksia ja väitöskirjoja.