Uutiset

Neste lahjoittaa Aalto-yliopistolle 750 000 euroa

Lahjoitus on kohdennettu tekniikan alalle meneillään olevan valtion vastinrahakampanjan puitteissa. Aalto on päättänyt käyttää lahjoituksen kemian tekniikan tutkimukseen ja koulutukseen.
Ioncell facilities
Kuva: Mikko Raskinen

Neste lahjoittaa suomalaisille yliopistoille yhteensä miljoona euroa tukemaan kestävän kehityksen teknologioiden tutkimusta ja opetusta.

”Nesteen menestys perustuu innovatiivisuuteen, rohkeuteen ja pitkäjänteiseen systemaattiseen tutkimukseen ja kehitykseen. Laaja yhteistyömme yliopistojen kanssa yhdistää johtavan teollisen osaamisen ja korkeatasoisen tutkimuksen. Yhteistyö auttaa meitä löytämään ratkaisuja globaaleihin haasteisiin, joista yhteiskunnat hyötyvät pitkällä aikavälillä. Lahjoituksella haluamme myös osoittaa arvostusta yliopistoille, jotka tarjoavat korkealaatuista ja kaikkien saatavilla olevaa koulutusta ja varmistavat näin myös tulevien sukupolvien osaamisen monimuotoisuuden ja laadun, sanoo Lars Peter Lindfors, Senior Vice President, innovaatiot, Neste.

”Olemme erittäin kiitollisia Nesteen arvostuksesta yliopistoja kohtaan ja merkittävästä lahjoituksesta Aallon tekniikan alalle. Olemme päättäneet käyttää lahjoituksen tukemaan tutkimusta ja koulutusta kemian tekniikan alueella, joka on kestävää tulevaisuutta rakentavan strategiamme ytimessä ja jolla olemme tehneet menestyksellistä yhteistyötä Nesteen kanssa jo pitkään”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.

Pitkäaikainen strateginen kumppanuus

Neste on Aallon pitkäaikainen strateginen yrityskumppani. Lukuisten tutkimusprojektien yhteistyökumppanuuden lisäksi Neste on myös merkittävä Aallon alumnien ja opiskelijoiden työnantaja.  

”Yhteistyömme Aallon kanssa tukee Nesteen strategiassa keskeisten kestävän kehityksen kasvualueiden, kuten uusiutuvien tuotteiden, vähähiilisten ratkaisujen ja kiertotalouden vahvistamista”, Lindfors sanoo.

”Kemian tekniikka antaa perustan kaikelle opetukselle koulussamme. Sillä on keskeinen tehtävä kestävien ratkaisujen ja tieteellisten ja teknisten läpimurtojen edistämisessä. Nesteen merkittävällä lahjoituksella voimme vahvistaa ja kehittää edelleen tätä erittäin tärkeää aluetta opiskelijoiden ja koko yhteiskunnan hyödyksi. Olen hyvin iloinen koulumme strategisesta yhteistyöstä Nesteen kanssa ja kiitollinen tästä lahjoituksesta”, sanoo Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun dekaani Kristiina Kruus.

”Aallon kemian tekniikan tieteellisellä huippuosaamisella luodaan tulevaisuuden kestäviä hiilineutraaleja, biopohjaisia ja kiertotalouden ratkaisuja. Vuoropuhelu teollisuuden kanssa mahdollistaa tieteellisten tulosten soveltamisen tuotteiksi ja teknologioiksi koko yhteiskunnan hyödyksi”, sanoo professori Jukka Seppälä, Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun tutkimuksesta vastaava varadekaani.

Nesteen lahjoituksen vaikuttavuutta vahvistaa entisestään Suomen valtion vastinrahakampanja, joka jatkuu kesäkuun 2022 loppuun saakka.

Lisätietoja

 Kristiina Kruus

Kristiina Kruus

Dekaani, Kemian tekniikan korkeakoulu
 Teppo Heiskanen

Teppo Heiskanen

Johtaja, Kumppanuudet ja yritysyhteistyö
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kesko-projektin ryhmä, kevät 2026
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

K-ryhmä kehitti nuorten työelämätaitojen verkkokoulutuksen Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa tehdyn yhteistyön pohjalta

Nuoret odottavat työelämältä merkityksellisyyttä, kehittymismahdollisuuksia sekä hyvinvointia tukevaa työympäristöä.
Aalto Design Factoryn kolme työntekijää seisoo työtakeissa Product Development Project julisteen edessä.
Yhteistyö Julkaistu:

Avaruusteknologiasta hammashuoltoon: Project Development Project luo arvoa eri toimialoilla

Aalto Design Factoryn Product Development Project auttaa yrityksiä tutkimaan ideoita, ratkaisemaan monimutkaisia haasteita ja löytämään uusia osaajia monialaisen yhteistyön avulla.
Lavalla KY:n hallituksen puheenjohtaja Vilma Paavola ja alumnivastaava Tatu Lehtisyrjä, yleisössä vuosikurssilaisia istumassa pöytäriveissä.
Yhteistyö Julkaistu:

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa pilotoitiin usean vuosikurssin yhteistä vuosikurssijuhlaa

Tasan 30, 20 ja 10 vuotta sitten aloittaneet vuosikurssit kokoontuivat juhlatunnelmissa vanhalle Kauppikselle Töölöön.
Alumni Maija Kirveennummi
Yhteistyö Julkaistu:

Kiinnostus globaaleista toimitusketjuista vei alumnimme Maija Lehnerin ulkomaille

Maija Lehner suoritti Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ensin kandiopinnot Business Technology -pääaineessa ja sitten kaksoistutkinnon CEMS Global Managementin ja strategian maisteriohjelmissa.