Uutiset

Näytös/Näyttely25:n palkitut työt esillä Bio Rexin aulassa

Aalto-yliopisto ja Föreningen Konstsamfundet syventävät yhteistyötään. Osana sitä Näytös/Näyttely25:n palkitut työt nähdään Lasipalatsikorttelin Bio Rexissä.
Avara sali, jossa istuvia ja seisovia ihmisiä, mallinukkeja asuissa ja suuret ikkunat päästävät luonnonvaloa.
Kuva: Juuli Kangasniemi

Aalto-yliopiston ja Föreningen Konstsamfundetin välinen kumppanuus syvenee. Konstsamfundet on jo aiemmin tukenut Aalto-yliopiston muodin ja tekstiilin alueita myöntämällä vuotuisessa Näytös/Näyttely-tapahtumassa oman palkintonsa, mutta nyt yhteistyötä syvennetään kahdessa vaiheessa.

Ensimmäisessä vaiheessa vuonna 2025 palkitut Näytös/Näyttely-työt esiteltiin pienessä muotinäytöksessä Bio Rexissä Lasipalatsissa ja kaikki voittaja- ja kunniamaininnan saaneet työt ovat esillä Bio Rexin aulassa 10.-15. kesäkuuta.

Näyttely on auki ke-pe klo 11-18 ja la-su klo 11-17 ja siihen on vapaa pääsy. 
Osoite: Bio Rex, Mannerheimintie 22-24.

Bio Rexin tilaisuudessa julkistettiin, että Aallon ja Konstsamfundetin yhteistyö jatkuu ensi vuonna sen toiseen vaiheeseen, jossa Näytös/Näyttely26-tapahtuma järjestetään Lasiapalatsikorttelin urbaanissa kulttuurikeskittymässä. 

”Konstsamfundet haluaa olla nuorten luovien ihmisten ja uusien ideoiden mahdollistaja. Yhteistyö Aalto-yliopiston kanssa on meille luontevaa, ja me suunnittelemmekin nyt sen laajentamista tulevina vuosina”, Föreningen Konstsamfundetin toimitusjohtaja Stefan Björkman toteaa.

“On erittäin tärkeää, että meillä on hyviä yhteistyökumppaneita, jotka jakavat arvomme”, sanoo Aalto-yliopiston muodin kandidaattipääaineen vastaava Ilona Hyötyläinen.

Tutustu Näytös/Näyttely25-voittajakonsepteihin täällä.

Lisätietoja:

Näytös/Näyttely-tapahtuman vetäjä ja Aalto-yliopiston muodin kandidaattipääaineen vastaava Ilona Hyötyläinen
ilona.hyotylainen@aalto.fi

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Henkilö valkoisessa laboratoriotakissa seisoo kirkkaassa laboratoriossa laitteiden keskellä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman

Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.
Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiilirakennuksia, raitiotiekiskoja ja puita aurinkoisena päivänä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ainutlaatuinen yhteisponnistus – Aalto-yliopistolle yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen

ABB:n, Fortumin, St1:n ja Walter Ahlströmin säätiön lahjoitukset käytetään uusien professuurien perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat Aalto-yliopiston energiasiirtymän osaamiskeskuksen perustamista.