Uutiset

Naiskuoro KYN menestyi kansainvälisessä kuorokilpailussa Berliinissä

KYN tunnetaan ilmaisurikkaudestaan, omaleimaisesta soundistaan ja ainutlaatuisesta etnisen jazzin ohjelmistostaan.
© INTERKULTUR

Naiskuoro KYN voitti taiteellisen johtajansa musiikkineuvos Kaija Viitasalon johdolla Berliinissä järjestettyjen Grand Prix of Nations -kuorokilpailujen Mixed, Female and Male Choirs -sarjan ja sijoittui toiseksi Folklore-sarjassa. Lisäksi KYN sai erikoispalkinnon erinomaisesta lavaesiintymisestään Folklore-sarjassa.

Kuoron kilpailuohjelmisto sisälsi pääosin suomalaista naiskuoromusiikkia ja KYNnille sävellettyjä teoksia muun muassa Anna-Mari Kähärältä ja Jukka Linkolalta. Kilpailun lisäksi KYN konsertoi kilpailun taiteellisen johdon kutsusta gaalakonsertissa ja se valittiin esiintymään festivaalin päätöskonserttiin. KYNnin kanssa Berliinissä esiintyivät harmonikkataiteilija Johanna Juhola ja pianisti Kirmo Lintinen.

KYN kilpaili Grand Prix -luokassa ja sai kultamitalin

Grand Prix of Nations -kilpailuissa miteltiin kahdessa luokassa: kaikille avoimessa Open Competition -kilpailussa sekä aiempaa meritoitumista edellyttäneessä Grand Prix -kilpailussa.

Molemmissa kilpailuissa kisattiin seitsemässä eri sarjassa. 7-henkinen tuomaristo arvioi kisasuorituksessa sävelpuhtautta, sointia, esityksen nuotinmukaisuutta sekä yleistä taiteellista vaikutelmaa. Yhteispisteiden perusteella jaettiin osallistumisdiplomeja (0–40 pistettä), pronssimitaleja (40.01–60 pistettä), hopeamitaleja (60.01–80 pistettä) ja kultamitaleja (80.01– 100 pistettä). Jokaista mitalia saatettiin siten jakaa useampi. KYN sain kultamitalin.

Korkeimman kultapistemäärän saavuttanut kuoro voitti sarjansa saaden Winner of the Grand Prix of Nations -tittelin ja rahapalkinnon.

INTERKULTURin järjestämä Grand Prix of Nations -kilpailu oli järjestyksessään toinen. Ensimmäisen kerran kisat järjestettiin vuonna 2015 Saksan Magdeburgissa. Tänä vuonna kisoihin osallistui 30 kuoroa 15 maasta.

KYNnin lisäksi kisoihin osallistui kolme suomalaista kuoroa: naiskamarikuoro Kaari-ensemble, KaMu-kuorojen nuorisokuoro sekä KaMu-kuorojen tyttökuoro.

KYN tekee musiikkia suurella intohimolla ja ammattitaidolla

KYN tunnetaan ilmaisurikkaudestaan, omaleimaisesta soundistaan ja ainutlaatuisesta etnisen jazzin ohjelmistostaan. KYN konsertoi aktiivisesti, usein suomalaisten huippumuusikoiden kanssa. KYN on kysytty esiintyjä myös kansainvälisillä kuorofestivaaleilla. Viime vuosina se on konsertoinut kutsuttuna muun muassa Ranskassa, Taiwanissa ja Latviassa.

Kuoro on julkaissut 8 levyä, joista viimeisin, Jos minä puhuisin sinulle, julkaistiin lokakuussa 2016.

Seuraavat keikat:

14.4.2017 klo 18.00 KYN & UMO Silent Music, Mikael Agricolan kirkko (Tehtaankatu 23)
Liput Ticketmasterista ja ovelta. Normaalihinta 22,50 €, Eläkeläiset 17,50 €, Opiskelijat, lapset, työttömät, varusmiehet 11,00 €

12.5.2017 klo 20.00 Jos minä puhuisin sinulle -konsertti, Sulasolin laulu- ja soittojuhlat, Verkatehtaan Vanaja-sali (Paasikiventie 2, 13200 Hämeenlinna)

Kuoron kanssa lavalle nousevat:
Manuel Dunkel, tenorisaksofoni
Ville Herrala/Juho Kivivuori, kontrabasso
Mikko Hassinen, lyömäsoittimet

Liput Ticketmasterista tai Verkatehtaan lipunmyynnistä

14.5.2017 klo 14.00 Pääjuhlan lämmittelyshow, Sulasolin laulu- ja soittojuhlat, Jäähalli (Kiekkoritarinkuja 3A, 13130 Hämeenlinna)

Liput Ticketmasterista tai Verkatehtaan lipunmyynnistä, S-etukortilla pääjuhlan lipuista -20 % alennus

23.5.2017 klo 19.00 Jos minä puhuisin sinulle -konsertti, G Livelab (Yrjönkatu 3)

Lisätietoja:
KYN:n tuottaja Susanna Kantelinen
p. 050 4125282
[email protected]

www.kyn.fi / www.fb.com/KYNchoir

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Nomaji landscap architects Kaapelipuisto park view. Photo Tommy Kankkonen
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden 2023 Arkkitehtuurin valtionpalkinto Nomaji-maisema-arkkitehdeille

Aalto-yliopiston tutkija ja pitkäaikainen tuntiopettaja Mari Ariluoma on Nomajin osakas ja tutkija Caroline Moinel Nomajin suunnittelija.
Nokia Säätiön tunnustuspalkinto emeritusprofessori Antti Räisäselle radiotekniikan tutkimuksen ja opetuksen kehittämisestä
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Nokia Säätiön tunnustuspalkinto emeritusprofessori Antti Räisäselle radiotekniikan tutkimuksen ja opetuksen kehittämisestä

Emeritusprofessori Antti Räisänen tunnetaan korkeisiin radiotaajuuksiin liittyvän tieteellisen tutkimuksen uranuurtajana sekä intohimoisena radiotekniikan opetuksen kehittäjänä.
Building 2030 - Aalto Pioneering Excellence Award 2023
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Building 2030 haluaa tehdä Suomen rakennusalasta maailman luotetuimman

Aalto Pioneering Excellence Award 2023 -palkinto myönnettiin Olli Seppäsen ja Antti Peltokorven luotsaamalle Building 2030 -konsortiolle, johon kuuluu 21 yritystä.
Juha Heinoselle parhaan väitöskirjan palkinto. Kuva: Jari Härkönen
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Juha Heinoselle parhaan väitöskirjan palkinto

Aalto-yliopiston alumni kehitti väitöskirjassaan häviöttömän säteilyanturin, joka on jo matkalla maailmalle ja massatuotanto juuri käynnistymässä.