Uutiset

Mitä yhteistä on kävelykepillä ja laulukirjalla?

Ikäteekkareilla on ollut tapana muistella tapaamisissaan opiskeluaikojen tapahtumia.
Provosti Ilkka Niemelä kertoi Ikäteekkareiden ryhmälle Aalto-yliopiston ajankohtaisista asioista.

Rakennuspuolelta valmistunut Tola Toivinen esitteli mukanaan ollutta kävelykeppiä, joka oli tarttunut hänen matkaansa Polilta 70 vuotta sitten. Keppi oli ollut vuosikymmenten ajan hänen varastossaan käyttämättömänä. Askeleen muututtua horjuvammaksi hän muisti kepin olemassaolon ja otti sen käyttöönsä. Toivinen kertoi Ikäteekkareiden tapaamisessa keppiin liittyvän tarinan vuodelta 1945, jolloin sodan jälkeen palattiin yliopistossakin taas normaaliin työjärjestykseen.

Toivinen valittiin hieman tahtomattaankin insinöörikillan lukkariksi, joka tehtävänä oli toimia killan tilaisuuksissa esilaulajana. Tehtävä edellytti, että hän osaa laulujen sävelet ja sanat. Hän oli vastustanut valintaa, sillä aloittaessaan opintonsa Polilla vuonna 1939 hän ei ollut saanut perinteistä teekkarikasvatusta, eikä näin ollen osannut teekkarilauluja.

Tilannetta vaikeutti myös laulukirjojen painosten loppuminen. Apu löytyi Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan toimistonhoitaja Liisa Jutilalta, joka vei hänet Polin juhlasalin näyttämön sivulla olevaan pieneen varastohuoneeseen. Siellä oli orkesterin ja kuoron nuottivarasto sekä muutamia soittimia, joiden Toivinen arveli kuuluneen sodasta palaamattomille orkesterin jäsenille. Eräältä hyllyltä löytyi myös mustakantinen T.Y. Laulukirja vuodelta 1936 sekä punakantinen laulukirja vuodelta 1928. Poistuessaan varastotilasta hän nappasi hetken mielijohteesta oven pielestä mukaansa kävelykepin.

Toivinen muisteli selvinneensä lukkarin pestistään jotenkuten. Hänen toimestaan kilta sai kuitenkin itselleen oman lauluvihon. Toivinen itse sai kävelykepistä konkreettisen muiston, jota hän nyt hyödyntää.

Tuurilla tentistä läpi

Puunjalostusta opiskellut Olli Pinomaa muisteli suullista tenttiä, jota varten olisi pitänyt istua luennoilla sekä lukea kolme kirjaa. Omien sanojensa mukaan hän ei ollut käynyt luennoilla, ja kirjoista hän oli lukenut ainoastaan yhden, eikä sitäkään kokonaan. Sujuvasti hän oli kuitenkin kuunnellut tenttiä pitävää professoria, tosin ymmärtämättä ainuttakaan kysymystä.

Professorin kysyttyä mitä tapahtuu, kun vesimolekyyli kohtaa selluloosamolekyylin, katse oli pysähtynyt Pinomaahan ja hän joutui vastaajaksi. Pinomaa oli vastannut yhdellä virkkeellä ja vastaus meni oikein. Se oli hänen mukaansa ainoa asia, jonka hän oli oppinut tästä yhdestä osittain luetusta kirjasta. Lopputentin aikana hänen ei tarvinnut vastata muihin kysymyksiin ja tentti meni läpi.

Aalto-henki voimissaan ikäteekkareiden joukossa

Voisi kuvitella, että tällaisissa tilaisuuksissa muistellaan niitä vanhoja hyviä aikoja eli tässä tapauksessa Helsingin keskustassa sijaitsevaa Polia ja Teknillistä korkeakoulua. Sen sijaan tapahtuman osallistujat ottivat useissa eri puheenvuoroissa kantaa siihen, miten heidänkin tulee kantaa kortensa kekoon Aalto-yliopiston vision toteuttamiseksi. Heidän mielestään he kykenevät parhaiten toteuttamaan Aallon henkeä yhdistämällä ikäteekkareiden toimintansa kauppatieteilijöiden sekä muotoilijoiden ja taiteilijoiden kanssa – Aalto-hengen mukaisesti. Yliopiston johdon edustajana paikalla ollut provosti Ilkka Niemelä lupasi, että asiaa viedään eteenpäin, ja kiitteli osallistujia hyvästä ideasta.

Ikäteekkarit, eli opintonsa vuosien 1934–1944 välillä aloittaneet, kokoontuivat vuosittaiseen tapaamiseensa Tekniska Saleissa. Osallistujien keski-ikä oli reilusti yli 90 vuotta.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu