Metsähovin radio-observatorion 50-vuotisjuhla - kurkkaa kuvia tapahtumasta
Aalto-yliopiston Metsähovin radio-observatorio täytti tänä vuonna 50 vuotta. Observatorion syntymäpäivänä, torstaina 11. huhtikuuta, juhlavieraat kokoontuivat observatoriolle juhlistamaan menneitä vuosikymmeniä radioastronomisen tutkimuksen parissa.
Tasan 50 vuotta sitten 11.4.1974 Metsähovin tutkijat tekivät ensimmäiset radioastronomiset havainnot, ja siitä lähtien havaintodatan kerääminen on ollut katkeamatonta observatoriolla. Nykyisin Metsähovin havainnot keskittyvät kolmeen pääalueeseen: aktiivisten galaksien tutkimukseen, auringon radiomonitorointiin sekä kansainvälisten radioteleskooppiverkostojen yhteishavaintoihin.
Torstaina 11. huhtikuuta kutsuvieraat kokoontuivat yhdessä juhlistamaan Metsähovin radio-observatorion taivalta ja radioastronomian kehitystä Suomessa.
Kuvia tilaisuudesta
Lue lisää uutisia
EU:n kilpailtu miljoonarahoitus kolmelle Aalto-yliopiston tutkijalle
Tutkimukset pureutuvat atomintarkkaan materiaalitekniikkaan, ledeihin perustuvaan lämpöhallintaan ja kvanttimenetelmiin hajautetuissa verkoissa.
Äänisuunnittelija pääsi työskentelemään esikuvansa kanssa – tuloksena Cannesin pääpalkinto
Kultaisella palmulla palkitun uutuuselokuva Fjordin äänisuunnittelusta vastaa Aalto-yliopiston alumni Pietu Korhonen.
Suomen Arvopaperimarkkinoiden Edistämissäätiö palkitsee Juho Tuuliaisen ja Ville Virkkusen erinomaisesta rahoituksen alan pro gradu -lopputyöstään
Molemmat opiskelijat saavat 3 500 euron stipendin.