Uutiset

Merja Penttilälle yli miljoonan euron rahoitus Wihurin rahastolta synteettiseen biologiaan

Jenny ja Antti Wihurin rahasto on myöntänyt 9.10.2018 rahoituksen professori Merja Penttilälle nuorten tutkijoiden synteettisen biologian tutkimusyhteisön perustamiseen (Centre for Young Synbio Scientists). Wihurin myöntämän rahoituksen kokonaismäärä ensimmäiselle kolmivuotiskaudelle on 1 055 000 euroa.
Merja Penttilä

Rahoituksella on tarkoitus tukea nuorten tutkijoiden väitöskirja- ja post doc -tutkimusta, joka perustuu synteettiseen biologiaan. Tutkimusyhteisö edistää synteettisen biologian menetelmien kehitystä sekä tutkimusta Suomessa ja näiden hyödyntämistä biotekniikassa. Tarkoitus on kasvattaa nuorista tutkijoista visionäärisiä ja vastuuntuntoisia tulevaisuuden toimijoita ja päättäjiä.

Synteettinen biologia, synbio, on uusi, nopeasti kehittyvä tieteenala, jossa rakennetaan eläviä soluja ihmisen suunnitelmien pohjalta. Kaikkea luonnosta löytyvää toiminnallisuutta voidaan käyttää hyväksi tai rakentaa eläville organismeille aivan uusia ominaisuuksia, joiden ilmentymistä ohjaavat suunnitellut synteettiset geenit. Synbio mullistaa erityisesti teollisen biotekniikan: proteiineja, kemikaaleja ja biomuoveja tuottavia mikrobeja voidaan suunnitella tietokoneavusteisesti sekä rakentaa nopeasti synteettisen biologian menetelmillä hyödyntäen automaatiota ja robotiikkaa. 

Monialaista tutkimustyötä ja uusia liiketoimintaideoita

Hanke tukee myös BioGarage-tiedepajan käynnistämistä. Tämä on avoin olohuone ja laboratorio eri alojen tieteilijöiden yhteisprojektien ja bisnes-ideoiden synnyttämiseksi.

”Synbiossa yhdistyvät biologia, insinööritieteet ja tekoäly. Se tulee olemaan vahvassa roolissa seuraavassa, kestävän kehityksen mukaisessa teollisessa vallankumouksessa”, kertoo tutkimusprofessori Merja Penttilä.

”Tämä on hyvä esimerkki Aalto-yliopiston ja VTT:n välisestä yhteistyöstä. VTT:n tutkimusprofessori Merja Penttilä toimii myös Aallossa osa-aikaisena professorina”, sanoo Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun dekaani Janne Laine. ”Aalto-yliopisto kannustaa monialaiseen opiskeluun. Centre for Young Synbio Scientists tulee tukemaan noin 20 nuoren tutkijan monitieteellistä tutkimustyötä. Otaniemen kampus on ihanteellinen paikka synteettiselle biologialle, sillä yliopistolla ja VTT:llä on täällä vahvaa teollisen biotekniikan, materiaalitieteiden, nanoteknologioiden ja tekoälyn osaamista”, Laine jatkaa.

Jenny ja Antti Wihurin rahaston lisäksi myös Aalto-yliopisto ja VTT tukevat hanketta. 

Lisätietoja:

Merja Penttilä
Tutkimusprofessori, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Professori (Adjunct Professor), Synteettinen biologia, Aalto-yliopisto
merja.penttila@vtt.fi
merja.penttila@aalto.fi
puh. 040 700 0163

Kuva: Mikko Rikala

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pelkkä pöytälamppu, pyöreä polttimo kahden beigen levyn välissä, edessä kuivattua heinää
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle

Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Hymyilevä silmälasipäinen nainen kuviollisessa mekossa ja panta päässä sisätiloissa
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado

Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.
Moderni keittiö, kokki, roikkuvat paistinpannut ja puhelin, jossa suklaabrownien arvostelu
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Kata Fodor tutkii kestävämpiä ruokavalioita ihmiselle ja planeetalle

Kata Fodor selvitti väitöstutkimuksessaan, miten edistää kestävämpiä ruokavalioita ympäristöjen, tilojen, infrastruktuurien ja kaupunkien suunnittelun avulla. 
Lähikuva piikiekosta metallisella mittausasemalla, jota ympäröi useita ohuita kultaisia mittaneuloja
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää fotoniikasta

Valtaosa käyttämistäsi digitaalisista laitteista hyödyntää fotoniikkaa. Tekoälyn kasvun myötä fotoniikasta löytyy apua myös energiatehokkaampiin datakeskuksiin, kertoo Aalto-yliopiston sähkötekniikan apulaisprofessori Paul Verrinder.