Uutiset

Markku Markkula sai insinöörikoulutuksen kunniamitalin

Leonardo da Vinci -mitali annettiin yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämisestä.

Eurooppalainen insinöörikoulutuksen järjestö SEFI on myöntänyt Aalto-yliopiston johdon neuvonantajalle Markku Markkulalle Leonardo da Vinci -kunniamitalin hänen kansainvälisesti merkittävästä panostuksestaan insinöörikoulutuksen edistämisessä. Markkula toimii myös Euroopan unionissa alueiden komitean puheenjohtajana.

SEFIn puheenjohtaja, professori Martin Vigild (oik.) luovutti kunniamitalin Markku Markkulalle. Kuva: Sami Lamminen / TT-Kamerat.

Markkulan ansioiksi katsottiin vuosikymmeniä jatkunut ura insinöörikoulutuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistäjänä niin käytännön yliopistomaailmassa kuin kotimaisilla ja kansainvälisillä politiikan kentillä. Hän on tunnettu erityisesti elinikäisen oppimisen ja innovatiivisuuden edelläkävijänä.

"Meidän on päästävä irti ajatusmallista, että valmistuttuamme koulunpenkiltä meillä on hallussamme tietoa ja osaamista loppuelämäksi. Yhteiskunta ja yritysmaailma kehittyvät jatkuvasti – myös koulutuksen on uskallettava uudistua, ja jokaisen meistä on uskallettava olla uudistaja kehittymällä intohimoiseksi oppijaksi", Markkula totesi palkintojenjaon yhteydessä.

Leonardo da Vinci -kunniamitali on myönnetty vuodesta 1983 lähtien. Ensimmäisen mitalin sai Jacques Delors, joka myöhemmin toimi EU-komission puheenjohtajana kymmenen vuoden ajan.

Markku Markkula on toinen mitalin suomalainen saaja. Aikaisemmin mitali on myönnetty pitkään Teknillisessä korkeakoulussa vaikuttaneelle akateemikko-professorille Teuvo Kohoselle. Markkula  työskentelee tällä hetkellä Aalto-yliopistossa rehtoreiden neuvonantajana EU:n tutkimus- ja innovaatioasioissa. Hän työskenteli Aalto-yliopiston perustamisvaiheen muutostiimissä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden vetäjänä ja sitä ennen Teknillisessä korkeakoulussa Koulutuskeskus Dipolin johtajana.

Lisätietoja:
Markku Markkula, puh. 050 464 2455

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Professor Jukka Luoma
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden opettajaksi valittu Jukka Luoma

Tuotantotalouden laitoksen kilta Prodeko äänesti professori Jukka Luoman Vuoden opettajaksi 2023.
The winning collection by Ruusa Vuori at Aalto University's fashion show Näytös23, a model walking on the catwalk
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Ruusa Vuori voitti Näytös23-palkinnon herkällä mallistollaan

Aalto-yliopiston muodin opiskelijoiden muotinäytöksessä perjantaina 26. toukokuuta nähtiin kandidaatti- ja maisteriopiskelijoiden mallistoja.
Portrait of Professor Ville Vuorinen
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Suomen Akatemia palkitsee Ville Vuorisen COVID-19-taudin leviämistä koskevasta tutkimuksesta

Ilma- ja nestevirtausten fysiikkaa tutkiva Ville Vuorinen palkitaan poikkeuksellisesta tieteellisestä rohkeudesta ja luovuudesta sekä toiminnasta tieteen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämiseksi.
Professori Visa Koivunen
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Professori Visa Koivunen Academia Europaea -järjestön jäseneksi

Signaalinkäsittelyn professori ja Aalto-professori Visa Koivunen on valittu Academia Europaean jäseneksi.