Uutiset

Marita Niemelä on Kemian tekniikan korkeakoulun vuoden alumni 2018

Uteliaisuus ja jatkuva oppiminen ovat Neste Engineering Solutions Oy:n teknologiajohtajaa eteenpäin vieviä voimia.
Kuva: Helena Seppälä

”Marita Niemelä on tehnyt merkittävän työuran. Lisäksi hän on ollut tiiviissä yhteydessä Kemian tekniikan korkeakouluun ja tukenut ydintoimintojamme. Hän on osallistunut aktiivisesti koulun opetukseen pitämällä luentoja ja ohjaamalla opinnäytetöitä”, kiittelee Kemian tekniikan korkeakoulun dekaani Janne Laine.

Marita Niemelä valmistui Aalto-yliopistoa edeltävästä Teknillisestä korkeakoulusta diplomi-insinööriksi vuonna 1987 ja tekniikan tohtoriksi vuonna 1997. Vuodesta 2012 hän on toiminut Aalto-yliopistossa biopolttoaineiden ja biojalostuksen dosenttina.

Marita Niemelällä on yli 25 vuoden kokemus teollisuudesta ulottuen öljynjalostuksesta kemian- ja metsäteollisuuteen.

Ajattele enemmän – tee vähemmän

”Ei minua urani alkutaipaleella aina otettu vakavasti. Minulla oli pitkät hiukset, pidin kauniita mekkoja ja käytin kynsilakkaa. Mutta opettelin perustelemaan mielipiteeni ja esittämään faktat selkeästi. Tästä opin sen, että aina voi ja pitää olla oma itsensä, mutta täytyy valmistautua siihen, että sinua haastetaan,” Niemelä sanoo.  ”Kun perehtyy asioihin huolella alusta alkaen, pääsee myöhemmin helpommalla: ajattele vähän enemmän, niin sinun tarvitsee tehdä vähän vähemmän”, hän jatkaa.

Marita Niemelällä on laaja näkemys ja kokemus energiasta, polttoaineista, teollisuuskemikaaleista ja erityistuntemusta katalyyttisistä prosesseista. Viime vuosina hän on keskittynyt bioenergian, biopolttoaineiden ja biojalostuksen uusiin teknologioihin. Vuodesta 2017 hän on ollut myös Suomen Akatemian hallituksen jäsen.

”Olen intohimoisen utelias, minua ajavat eteenpäin uuden oppiminen ja kasvaminen, niin ihmisenä kuin työelämässä. En voisi kuvitella päivää ilman jotain uutta asiaa, siihen perustuu koko urani.”

Tänä päivänä Marita Niemelällä on 600 monialaista asiantuntijaa ja insinööriä alaisenaan.

”Se tekee nöyräksi. Olen oppinut johtamaan huippuasiantuntijoita, tiimejä ja projekteja, välillä haastavissakin tilanteissa, niin että yrityksemme menestyy.  Minua motivoi eteenpäin halu vaikuttaa parhaalla mahdollisella tavalla uuden liiketoiminnan ja uusien työpaikkojen syntymiseen – siinä on kylliksi haastetta yhdelle elämälle.”

Marita Niemelän haastattelu Aalto Universiy Magazinessa nro 12/2014

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kasvot peitetty henkilö raidallisessa paidassa lasi-ikkunan ja punatiiliseinän edessä
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Opinnot Julkaistu:

Prototyping and Validation Grant: VeinOptima

Aallon opiskelijan kehitteillä oleva tuote auttaa hoitajia löytämään verisuonet nopeammin.
A group of people cheering with branded black cups. 4 people sitting, 2 on each side, and one in the middle standing up. 3 men and two women
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Kolmen tutkijan ideasta syntyi deep tech -yritys

Vahvaan tutkimusosaamiseen nojaava Sim Analytics Oy sai alkunsa, kun kolme LUT-yliopiston eri laboratorioissa työskennellyttä tutkijakollegaa alkoi miettiä, miten tarjota ja analysoida dataa teollisuusyritysten liiketoimintapäätösten tueksi.
Hehkuva neonpallo, geometrinen ydin ja valojuovat leijuvat tumman tabletin yläpuolella
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ensimmäinen suprajohtava kvanttilämpökone osoittaa, että lämpö voidaan valjastaa työksi myös kvanttimaailmassa

Suprajohtava kvanttilämpökone paitsi edistää termodynamiikan perustutkimusta, voi myös merkittävästi pienentää tulevaisuuden kvanttitietokoneiden hintalappua.
Portrait of Kimmo Järvinen, from the Xiphera team. A man smiling at the camera
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Tutkijoiden perustama Xiphera kasvaa vauhdikkaasti

Yhdeksänvuotisjuhliaan viettävä Xiphera Oy on kehittänyt tietoturvauhkien torjuntaan laitepohjaisia salausratkaisuja. Yritys on ns. deep tech eli syväteknologiayritys, jonka tuotteet nojaavat tutkimukseen ja tuottavat uusia teknologisia ratkaisuja.