Maisteriopinnäyte tarkastelee inspiraatiota valmiissa tuotteessa
Ma opinnäytteessään Hanna-Kaisa Korolainen on tarkastellut insipiraatiota valmiissa tuotteessa ja käyttänyt kuvataidetta innoittajana opinnäytteensä kankaiden kuosisuunnittelussa. Korolainen vastaa kysymyksiin mitä inspiraatio on, miten se pysyy hengissä ja miten inspiraatio ilmenee valmiissa tuotteessa. Ostettu kauneus ei Korolaisen mukaan riitä tyydyttämään käsillä tekijän kauneuden tarvetta, vaan sitä täytyy päästä tekemään itse.
Korolainen on valinnut kahdeksan kuuluisaa kuvataiteilijaa työnsä innoittajiksi. “Alussa tuntui tukahduttavalta inspiroitua klassisista maalareista.” Korolainen myöntää. Mutta samalla kertoo, että inspiraatio voi syntyä tunteista, joita maalaukset hänessä herättävät. Opinnäytteessään hän on käyttänyt kunkin valitsemansa kuvataiteilijan käyttämää tekniikkaa luodessaan paino- ja Jaquard kuosejaan. Valmiissa töissä Mohairia on käytetty tarkkojen rajojen häivyttämiseen jaquardeissa. Inspiraatio onkin toteutunut eri tavoin eri kuoseissa. Korolaisen mukaan on tärkeää antaa itselleen lupa inspiroitua ja heittäytyä tekemisen prosessiin, jossa kuvataiteella on omanlainen merkityksensä mitä luovassa prosessissa ei voi varmasti tietää. Uudet kokeilut voivat johtaa aivan uudenlaiseen lopputulokseen. “Kankaisiin tuli mitä sinne oli tultava” Korolainen summaa.
- Julkaistu:
- Päivitetty: