Uutiset

Magazinen teemana rakennettu ympäristö

Juuri ilmestynyt Aalto University Magazine 21 tarkastelee ihmislähtöistä rakennettua ympäristöä.

Vararehtori, professori Antti Ahlava muistuttaa Avauksia-palstalla, että arkkitehtuuri ei ole pelkästään rakennusten suunnittelua: ”Se määrittelee osaltaan, millä tavalla ja millaisessa ilmapiirissä ihmiset kohtaavat. Aalto-yliopistossa tilojen käyttötavat tukevat entistä tiiviimpää työtekoa yhdessä, jakamisen kulttuuria, kohtaamisia ja monimuotoisuutta.”

Lehden pääartikkeli käsittelee urbaania liikennesuunnittelua, jossa on kyse paljosta muustakin kuin nopeimman työmatkareitin löytämisestä tai viimeisimmän teknologian omaksumisesta. Näkemyksiään esittelevät Aallon alumni, Helsingin kaupungin liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö Reetta Putkonen sekä professorit Claudio Roncoli ja Milos Mladenovich Insinööritieteiden korkeakoulusta.

Henkilöhaastattelussa taidekoordinaattori Outi Turpeinen kertoo taiteen prosenttiperiaatteesta ja sen ensimmäisestä toteutumasta Aallossa, Dipolin taidekokoelmasta. Yliopiston uudis- ja korjausrakentamisen hankkeissa noin prosentti kunkin kohteen budjetista sijoitetaan taidehankintoihin.

Kuka-palstan alumnihaastattelussa tavataan ”arkkitehtuurin suorasuu” Kai Wartiainen, joka suunnittelee ekologisuuden ja onnellisuuden ehdoilla.

Lehden keskeltä avautuu Täydellinen talo -liite, jossa kahdeksan asiantuntijaa kertoo, miten tulevaisuudessa tulisi rakentaa ja millainen olisi heidän unelmiensa talo.

Tieteestä-jutussa tutustutaan laserkeilaukseen, vauhdilla yleistyvään mittaustapaan, jonka avulla voidaan rakentaa tarkkoja kolmiulotteisia malleja niin ympäristöstä ja rakennuksista kuin ihmisistä ja eläimistäkin.

Uusin Aalto University Magazine on ilmestynyt sekä suomeksi että englanniksi, ja lehtiä on saatavilla Aalto-yliopiston kampuksilla. Näköislehdet ovat luettavissa issuu.com-sivustolla, ja artikkeleita on julkaistu osoitteessa aalto.fi/magazine.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Vuoden nuori suunnittelija Henna Lampinen ja kaksi XL_mallia Kuva: Mortti Saarnia
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden nuori suunnittelija 2023 on Henna Lampinen

Aalto-yliopistosta muodin maisteriohjelmasta valmistuneen suunnittelijan mielestä muodin pitäisi olla nykyistä saavutettavampaa.
Professori Junhe Lian
Tutkimus ja taide Julkaistu:

ERC-rahoitus apulaisprofessori Junhe Lianille uusien materiaalien ja edistyneiden valmistusmenetelmien tutkimiseen

Apulaisprofessori Junhe Lianin tavoitteena on löytää ERC Starting Grantin avulla tehokas, digitaalinen ja ekologisesti kestävä tapa kehittää uusia materiaaleja ja valmistustekniikoita.
Pro Quality -palkitut Joonas Jaaranen, Jan-Markus Rajala ja Yangmin Wang
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Pro Quality -palkinnot vuoden merkittävimmille rakentamisalan opinnäytetöille

Aallon palkitut ovat TkT Joonas Jaaranen , DI Jan-Markus Rajala ja DI Yangmin Wang .
Opening event Qual+_School of Business
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Uusi laadullisen johtamisen tutkimuksen keskus Qual+ on avattu

Yksi keskuksen päätavoitteista on tutkijoiden välisten metodologisten yhteyksien edistäminen.