Maailman huiput kohtaavat tiedetapahtumassa 16.–20.11.
Aalto-yliopisto järjestää 16.–20.11. kansainvälisen tiedetapahtuman Aalto University Academic Summitin, jossa on tarjolla korkealuokkaista ohjelmaa viiden päivän ajan. Osana tapahtumaa jaetaan World Cultural Councilin (Maailman kulttuurineuvosto, WCC) tiedepalkinnot juhlallisessa seremoniassa. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.
Tapahtumat kokoavat tieteen ja yrityselämän huippunimiä ympäri maailman keskustelemaan siitä, miten yliopistot edesauttavat taloudellista kehitystä, työpaikkojen syntyä ja hyvinvointia tietoyhteiskunnassa. Tilaisuudessa jaetaan tiedepalkinnot kahdelle kansainväliselle huippututkijalle ja kuullaan heidän yleisöluentonsa. WCC:n tunnustuspalkinnot jaetaan kuudelle lahjakkaalle suomalaiselle tutkijalle.
Academic Summit -tapahtuman teemana on The Impact of Universities on Economic Growth. Puhujien joukossa on mm. lääketieteen Nobelin palkinnon vuonna 1992 saanut Edmond H. Fischer, Millennium-palkinnon tänä vuonna saanut Stuart Parkin sekä Marcus Wallenberg -palkinnon tänä vuonna vastaanottanut Magnus Berggren.
Academic Summitin sessiot tiistaina 18.11. ja keskiviikkona 19.11. pureutuvat yliopistojen vaikuttavuuteen eri näkökulmista. Mukana kansainvälisiä innovoinnin asiantuntijoita sekä yritysmaailmasta että yliopistoista.
Academic Summit päättyy torstaina 20.11. temaattisiin esittelykierroksiin kampuksella.
Pääosa tapahtumista järjestetään Otaniemen Dipolissa (Otakaari 24). Tilaisuuksiin on yleisöllä vapaa pääsy. Tervetuloa!
Maailman kulttuurineuvosto, World Cultural Council, myönsi kesäkuussa kaksi merkittävää tiedepalkintoa. Albert Einstein World Award of Science -palkinto on tunnustus tieteen ja teknologian merkittävistä ja ihmiskuntaa hyödyttävistä tutkimussaavutuksista. Se myönnettiin professori Philip Cohenille Dundeen yliopistosta Isosta-Britanniasta. Jose Vasconcelos World Award of Education, myönnettiin professori Federico Roseille Quebecin yliopistosta Kanadasta. Palkinto on tunnustus maailmanlaajuisesta toiminnasta tieteen, innovaatioiden ja koulutuksen parissa.
Katso videot:
Welcome to the Aalto University Academic Summit and WCC Award Ceremony
Academic Summit on "The Impact of Universities on Economic Growth”
Ohjelma ja ilmoittautumiset: wcc.aalto.fi
Maailman kulttuurineuvosto on vuonna 1981 perustettu kansainvälinen yhteistyöverkosto. Sen tarkoituksena on tunnustuksillaan edistää kulttuuria ja hyvää tahtoa sekä tieteen, taiteen, koulutuksen ja tutkimusinstituutioiden yhteistyötä ympäri maailman. Neuvosto jakaa palkintoja tieteen, taiteen ja koulutuksen alalta vuosittain.
Lue lisää uutisia
Ideasta liiketoiminnaksi: ”Tarkempi ennuste vaatii uudenlaista dataa”
Aallon opiskelijoille suunnattu innovaatioapuraha antoi yrityksen perustajille resursseja kehittää ja testata konseptia.
Ideasta liiketoiminnaksi: ”Kohtasin todellisen ongelman ja tartuin toimeen”
Opiskelijoille suunnattu innovaatioapuraha mahdollisti toimivan prototyypin rakentamisen.
FITech-verkoston selvitys: Energia-alan tulevaisuuden osaajat tarvitsevat teknisen osaamisen rinnalle uusia valmiuksia
Aalto-yliopiston koordinoimassa FITech-verkostossa tuotettiin selvitys sähkö- ja energia-alan osaamistarpeista sekä koulutuksen kehittämistarpeista.