Uutiset

Maa- ja vesitekniikan tuki ry. lahjoittaa 630 000 euroa Aalto-yliopistolle

Lahjoitus tukee vesi- ja ympäristötekniikan alan tohtorikoulutuksen kehittämistä.
Luminen luonto
Kuva: Juha-Matti Välimäki, Aalto-yliopisto

Aalto-yliopiston vesi- ja ympäristötekniikan tutkimusryhmä (WAT) on jo usean vuoden ajan kehittänyt aktiivisesti tohtorikoulutusta. WAT-tutkimusryhmä on myös mukana kahdessa uudessa tohtorikoulutuspilotissa eli Digitaaliset vedet-lippulaivan alalle keskittyvässä DIWA-pilotissa sekä kestävyysmurrokseen hallintaan keskittyvässä SusTra-pilotissa.

Tohtorikoulutuspilotit tarjoavat ainutkertaisen mahdollisuuden vahvistaa vesialan osaajakenttää sekä kehittää alan tohtorikoulutusta suomalaisen yhteiskunnan ja sen eri toimijoiden tarpeet huomioiden. Pilottien yhteydessä tehtävällä tutkimuksella kehitetään laaja-alaisia ja digitaalisuutta hyödyntäviä ratkaisuja, joilla edistetään kestävää vesivarojen hallintaa.

Maa- ja vesitekniikan tuki ry:n (MVTT) merkittävä lahjoitus mahdollistaa Aalto-yliopiston vesialan pilottien toteuttamisen suunnitellussa laajuudessa. Aalto-yliopistossa tohtoriohjelmat ovat nelivuotisia, ja lahjoitus turvaa pilottiin liittyvien väitöstutkimusten tekemisen tämän aikataulun puitteissa.

Pilottien tavoitteena on kehittää nykyistä joustavampia tohtorikoulutuksen prosesseja, lisätä tohtoreiden määrää osaamisen huoltovarmuus huomioiden sekä vahvistaa tohtoreiden työllistymistä monipuolisesti yhteiskunnan eri sektoreille.

Haluamme tukea hankkeita, jotka vievät vesialaa eteenpäin ja joiden avulla vesitekniikan vaikuttavuus kasvaa.

Minna Maasilta, Maa- ja vesitekniikan tuki ry:n toiminnanjohtaja

WAT-tutkimusryhmän tohtorikoulutuspiloteissa aloittaa yhteensä 16 väitöskirjatutkijaa, joista 14 aloittaa DIWA-pilotissa ja kaksi SusTra-pilotissa. Samalla pilotit tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden yhteistyölle, sillä näissä kahdessa pilotissa aloittaa kaikkiaan sata väitöskirjatutkijaa 11 eri yliopistossa ja niiden toteutuksessa on mukana myös kuusi tutkimuslaitosta ja muita yhteistyötahoja.

Aalto-yliopistossa DIWA-pilottia vetävä apulaisprofessori Eliisa Lotsari kertoo pilotin tutkimusaiheiden kattavan laaja-alaisesti veteen liittyviä teemoja. ”DIWA-pilotissa tutkimme ilmastonmuutoksen vaikutuksia, havaintoteknologiaa, tulevaisuuden joki- ja valuma-aluemallintamista, digitaalisten kaksosten kehittämistä sekä vesivarojen hallinnan käytäntöjä”, Lotsari kertoo.

SusTra-pilotti täydentää näitä teemoja kestävyysmurroksen ja veden kytköksiin keskittyvällä tutkimuksella. Nämä kaksi pilottia tuovat yhteen paitsi useita ajankohtaisia tutkimusteemoja myös laajan joukon eri taustalla ja eri näkökulmin vettä tarkastelevia tutkijoita. ”Tällainen monialainen lähestymistapa on toimivin tapa edistää kestävää vesivarojen käyttöä”, korostaa SusTra-pilotista WAT-tutkimusryhmässä vastaava apulaisprofessori Marko Keskinen.

Pitkäaikaista tukea vesi- ja ympäristöteemoihin

Maa- ja vesitekniikan tuki ry. on Aalto-yliopiston pitkäaikainen tukija ja yhteistyökumppani. Yhdistyksen tarkoituksena on tukea vesi- ja ympäristötekniikkaa uudistavaa tutkimusta ja aloitteita, jotka ovat sovellettavissa laajasti niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.

MVTT on jo pitkään ollut tukemassa vesialan tohtorikoulutuksen kehittämistä Aalto-yliopistossa. MVTT:n aiemmalla lahjoituksella toteutetussa Majakka-hankkeessa luotiin lähestymistapa tiiviisti yhdessä edistyvästä tohtoriopiskelijaryhmästä, jonka ohjauksessa olennaista on vertaistuki ja tiimityöskentely.

Nyt Majakan lähestymistavasta otetaan oppia Aallon eri korkeakouluissa sekä uusien tohtorikoulutuspilottien toteutuksessa. ”MVTT:n lahjoitus vahvistaa tohtorikoulutustamme ja auttaa kokonaan uuden tutkijasukupolven kehittymistä vesialan teknisten ja yhteiskunnallisten kysymysten ratkojiksi”, Eliisa Lotsari iloitsee.  

Näiden lahjoitusten lisäksi MVTT on osallistunut merkittävällä tavalla Aalto-yliopiston perustamiskampanjaan ja valtion vastinrahakampanjaan, ja on ollut mukana perustamassa yhdyskuntajätevesien puhdistukseen keskittyvää työelämäprofessuuria. Tammikuussa 2024 MVTT lahjoitti lehtoraatin vahvistamaan vesialan opetusta ja sen vaikuttavuutta ja on lisäksi tukenut useita tutkimus- ja koulutushankkeita. MVTT tukee myös Aallon monialaisen oppimisyksikkö Aalto-yliopisto Juniorin veteen liittyvän toiminnan kehittämistä.

”Haluamme laittaa vauhtia virtaan, eli tukea hankkeita, jotka vievät vesialaa eteenpäin ja joiden avulla vesitekniikan vaikuttavuus kasvaa”, toteaa Maa- ja vesitekniikan tuki ry:n toiminnanjohtaja Minna Maasilta. ”Hienoa, että projektien opit voivat levitä vesitekniikan ulkopuolellekin, yli erilaisten tieteenalarajojen. Tämä lahjoitus nelivuotisten tohtorikoulutuspilottien tukemiseksi mahdollistaa toivottavasti paitsi laadukkaita vesialan väitöskirjoja, myös edelleen paremman tohtorikoulutusohjelman kehittämisen tulevaisuuden tieteentekijöille.”

”Lämpimät kiitokset Maa- ja vesitekniikan tuelle tästä tärkeästä lahjoituksesta”, sanoo Kari Tammi, Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun dekaani. ”Vesi- ja ympäristötekniikan ala on tärkeä osa koulumme tutkimusta ja koulutusta ja WAT-tutkimusryhmän tekemä työ tukee suoraan Aallon strategian toteuttamista. Tämä lahjoitus edistää sekä tätä työtä että yhteiskuntamme osaamispohjan vahvistamista.”

Teksti: Simo Kohonen, Aalto-yliopisto

Aalto Research groups

Vesi- ja ympäristötekniikka

Vesi- ja ympäristötekniikan tutkimus Aalto-yliopistossa pyrkii kokonaisvaltaiseen ympäristön resurssien säästämiseen. Tutkimus on jakautunut kahteen strategisen painopistealueeseen, globaaleihin vesikysymyksiin ja kestävään materiaalien kiertoon. Näitä laajoja kokonaisuuksia tutkitaan kolmen eri tutkimuskokonaisuuden alla.

Rakennetun ympäristön laitos
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Iso ryhmä iloisia tohtoriopiskelijoita opiskelemassa yhdessä kiertotalouden perusteita.
Yhteistyö Julkaistu:

Yritysyhteistyö avaa tohtoreille oven työelämään

Yliopistojen ja yritysten väitöskirjayhteistyö tuo tutkimuksen tulokset lähemmäs käytäntöä ja avaa nuorille tutkijoille uusia urapolkuja.
Aalto-yliopisto Kauppakorkeakoulu Väre A Bloc ylhäältä joulukuu 2018 Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Huomioi turvallisuus metroaseman lähellä liikkuessasi

Kadulla liikkuessa huijaukset ovat mahdollisia, ja siksi valppaus on ensiarvoisen tärkeää.
Moderni koulurakennus ja leikkipaikka, ympärillä vihreää kasvillisuutta osittain pilvisen taivaan alla.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus: Puu on betonia edullisempi rakennusmateriaali, kun myös päästöt hinnoitellaan

Myrskylän hirrestä rakennetun koulun ja liikuntahallin kustannuksia verrattiin betonivaihtoehtoon – ja puu osoittautui selvästi edullisemmaksi, kun päästöille annettiin rahallinen arvo.
Taantuvista pienkaupungeista on tullut maailmanlaajuinen ilmiö - tutkimushanke etsii keinoja palauttaa kuihtuvien kaupunkien elinvoimaisuutta. Kansainvälisen hankkeen esimerkkikohteena Suomessa on Puolangan kunta.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Alueellinen viherkerroin tarjoaa kaupungeille työkalun ilmastonmuutokseen sopeutumiseen

Alueellinen viherkerroin on uusi työkalu, joka auttaa kuntia arvioimaan ja vahvistamaan viherrakennetta suunnittelussa ja tuo viherrakenteen arvot näkyväksi ja vertailtavaksi.