Uutiset

Lyhytkestoiset etävaihdot tukevat digitaalista oppimista ja yhteistyötä

Opiskelijat 25 eri maasta kehittivät digitaalisia yhteistyötaitojaan haastepohjaisella Digital Business Master Class -kurssilla heinäkuussa 2020.
Person sitting on a pink couch in front of a big window holding a laptop
Opiskelijat osallistuivat kurssille etänä ympäri maailmaa.

Yllätyksenä tulleet poikkeusolosuhteet pakottivat monet kesäkoulut ympäri maailman perumaan suunnittelemansa kurssit. Aalto-yliopiston kesäkoulu (Aalto University Summer School) onnistui kuitenkin siirtämään suurimman osan kursseistaan verkkoon ja näihin lukeutui myös haastepohjainen intensiivikurssi, Digital Business Master Class. Aikana, jolloin mahdollisuudet kansainväliseen fyysiseen liikkuvuuteen ovat vähäiset, verkko-opetus sai lämpimän vastaanoton niin Kauppakorkeakoulun partneriyliopistoilta kuin kansainväliseltä UNITE!-verkostolta (University Network for Innovation, Technology and Engineering -allianssi).

”Huomasimme koronapandemiasta kummunneen suuren tarpeen fasilitoiduille ja yhteistyötä painottaville verkkokursseille, joten kaksinkertaistimme sisäänottomäärämme Digital Business Master Class -kurssille”, kertoo Aalto-yliopiston kesäkoulun ohjelmajohtaja Laura Sivula. Kaikki 60 paikkaa täyttyivät ja moni jäi vielä jonopaikallekin. Osallistujat olivat Aallon opiskelijoita, kansainvälisten partneriyliopistojemme opiskelijoita, Aallon Avoimen yliopiston opiskelijoita sekä ammattilaisia ympäri maailman. Kurssin aikana opiskelijat tekivät ryhmissä projektityöt, joiden haasteet saatiin kesän kurssin kumppaniyrityksiltä CGI:tä, Hartwallilta ja Heleniltä.

Laura Sivula smiling at the camera wearing a white collared shirt and black jacket

Koronapandemia synnytti suuren kysynnän fasilitoiduille ja yhteistyötä painottaville verkkokursseille.

Laura Sivula, ohjelmajohtaja, Aalto University Summer School

Lue lisää kurssista englanninkielisiltä sivuiltamme.

Digital Business Master Class on kuuden opintopisteen maisteritason kurssi, jonka Kauppakorkeakoulu järjestää kaksi kertaa vuodessa osana Aalto University Summer School -ohjelman kurssitarjontaa. Kurssi on tarjolla seuraavan kerran maaliskuussa ja heinäkuussa 2021 joko Otaniemen kampuksella tai verkossa, jos tilanne niin edellyttää. Hakuaika ensi kevään kurssille avautuu kansainvälisille osallistujille lokakuussa. 

Students in front of Väre building of Aalto University campus

Aalto-yliopiston kesäkoulu

Aalto-yliopiston kesäkoulu tarjoaa korkealaatuisia akateemisia kesäkursseja ja -ohjelmia Aalto-yliopistossa.

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Colourful general image promoting Aalto Creatives pre-incubator programme
Kampus, Yhteistyö, Mediatiedotteet Julkaistu:

Aalto Creatives -esihautomon haku syksylle 2026 on auki

Seuraava Aalto Creatives -esihautomo alkaa syyskuussa. Hakuaika päättyy 7.9.2026. Aalto Creatives järjestää ohjelmasta kiinnostuneille infotilaisuuden torstaina 27.8. Infotilaisuudessa kuullaan ohjelmaan aiemmin osallistuneiden tiimien kokemuksia. Tapahtumassa on mahdollista tavata Aalto Creatives -tiimi ja kysyä hakemuksen jättämisestä.
Ulkoilmassa puiset leposohvat, joita ympäröivät harsot verhot ja korkeat kasvit rapistuvassa pihassa.
Yhteistyö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomalaistyöryhmän teos tuo viilentävän puutarhan helteissä kärvistelevään Espanjaan

Suomalaisten arkkitehtien ja taiteilijoiden ryhmä esittää puutarhataideteoksellaan kaupunkien kuumenemisen ja ympäristökriisin ratkaisuksi muun muassa kasvillisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Aalto logo
Opinnot Julkaistu:

Avoimen yliopiston syksyn 2026 kurssit on nyt julkaistu

Syksyn kurssien ilmoittautuminen alkaa aikaisintaan elokuussa.
Kolme opiskelijaa juttelee bussipysäkillä reittikartan edessä aurinkoisena päivänä
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 126 opiskelijaa

Uusia opiskelijoita valittiin myös muun muassa avoimen väylän ja siirtohaun kautta.