Uutiset

Linnunlaulua ja tähtien suhinaa Uudessa lastensairaalassa

Ensimmäistä kertaa Suomessa sairaalaympäristöön on suunniteltu rauhoittava äänimaailma. Hanke on myös maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen.
Student's working on New Children's Hospital soundscape

Uuden lastensairaalan pääaulassa sijaitsevan suuren akvaarion ympärille asetetuissa äänisuihkuissa voi kuulostella askelten rahinaa ja meren ääniä. Ylempien kerrosten odotustiloissa on tilaisuus nauttia muumitarinoiden inspiroimia äänimaailmoja viidakon huhuilijoista avaruuden lauluun. Äänet tarjoavat pienen tuokion, jolloin potilaan ajatukset voivat karata poutapäiviin ja leikkihetkiin.

- Äänimaailman tavoitteena on parantaa lapsipotilaiden viihtymistä ja vähentää hoitotoimenpiteiden tai tutkimusten odottamiseen liittyvää levottomuutta, kertoo Uuden lastensairaalan toiminnallisen suunnittelusta vastannut projektipäällikkö, lastentautien dosentti Pekka Lahdenne.

- Tiedossamme ei ole, että missään muualla maailmalla olisi toteutettu yhtä laaja-alainen äänimaailma sairaalaympäristöön. Tämä on aivan ainutlaatuinen hanke, Lahdenne jatkaa.

Harakan saaren lokit ja Itämeren aaltojen uinuva kohina

Pääaulan merelliset äänet on äänitetty Harakan saaressa Helsingissä. Toisen kerroksen viidakon äänimaailmasta voi tunnistaa gekon kutsuäänen. Esimerkkejä eri kerrosten äänimaailmoista voi käydä kuuntelemassa täällä

Sairaalaa varten räätälöity äänisisältö nojaa tutkittuun tietoon luonnon äänten herättämistä miellyttävistä ja rauhoittavista ajatuksista ja muistoista. Lisätyt äänet ovat lempeitä, hienovaraisia ja mielikuvitusta ruokkivia ja niitä on kuultavissa kautta koko rakennuksen muutamissa, huolella valituissa tiloissa sekä hisseissä. Äänten sisältö vaihtelee sairaalan eri kerrosten mukaan ja noudattelee sairaalan visuaalista ilmettä, vuorokauden rytmiä ja vuodenaikojen vaihtelua.

- Äänimaailma on toteutettu kaleidoskooppimaisesti eli kuulokuva ei koskaan toistu täysin samanlaisena, kertoo lehtori Antti Ikonen Aalto-yliopistosta.

Tutkimus äänimaailman vaikutuksista

Äänimaailman herättämistä mielipiteistä potilaiden, vanhempien ja henkilökunnan keskuudessa tehdään seurantatutkimus, jonka tuloksia voidaan hyödyntää, kun äänimaailmaa päivitetään.

- Lapsilta, heidän omaisiltaan ja henkilökunnalta kerättävä palaute on arvokasta, jotta voimme kehittää äänimaailmaa entistä enemmän kaikkien viihtymistä tukevaksi, kommentoi Helsingin yliopiston dosentti Outi Ampuja.    

Uuden lastensairaalan äänimaailman ovat suunnitelleet ja toteuttaneet Aalto-yliopiston Medialaboratorion Sound in New Media -maisteriopiskelijat lehtori Antti Ikosen ohjauksessa. Hankkeen ohjausryhmään kuuluvat lisäksi melu- ja äänitutkija, Helsingin yliopiston dosentti Outi Ampuja ja korvalääkäri, Helsingin yliopiston dosentti Miikka Peltomaa. Hanketta ovat tukeneet Genelec Oy, Panphonics Oy ja Järvenpään yrittäjät. 

Kuva: Median laitoksen maisteriopiskelijat työskentelevät äänimaailman parissa Uudessa Lastensairaalassa sairaalan avaamista edeltävänä viikonloppuna.

Lisätietoja:

yliopistonlehtori Antti Ikonen, Aalto-yliopisto, s-posti: [email protected], p. 050 5663471

dosentti Outi Ampuja, Helsingin yliopisto, s-posti [email protected], p. 0500 727 353

tiedottaja Jonna Suometsä, HUS, s-posti [email protected], p. 050 4648658

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Sininen Pallo event in Dipoli (Otaniemi, Espoo) on November 30th. Event host was Noora Yau, a doctoral candidate from the Aalto University School of Arts and Design. Picture: Sofia Suokko.
Yhteistyö Julkaistu:

Opiskelija auttoi Maj ja Tor Nessling -säätiötä kehittämään kestävän kehityksen palkintogaalan asiakaspolkua

Sininen Pallo -tapahtuman myyntivalttien määrittely oli opiskelijan ensimmäisiä tehtäviä.
Mustaa puuta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Otaniemessä kehitetty uusi supermusta materiaali puusta

Tieteen ja teknologian alati kehittyvässä maailmassa on tiettyjä ilmiöitä, jotka kiehtovat jatkuvasti niin tieteentekijöitä, taiteilijoita kuin suurta yleisöäkin. Yksi tällainen ilmiö on supermustat materiaalit.
aula
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Älyrakennukset, käyttäjäkokemus ja kestävyys: Talotekniikan avainasema 2030

Talotekniikka 2030 -ryhmän perustamisen pontimena oli rakentamisen muutos yhä teknisemmäksi ja siitä seuraava tarve muuttaa vakiintuneita toimintatapoja ja talotekniikan asemaa. Talotekniikan rooli rakentamisen arvoketjussa -tutkimus pureutui näihin ydinkysymyksiin. Haastattelimme tutkimuksen tekijöitä.
Veera Repka, photo by Veera Repka
Opinnot Julkaistu:

Veera Repka: Otaniemi-kuplaan imautuu helposti mukaan

"Jos joku kävelisi kengissäni samalla tapaa opintojen alkuvaiheessa, toivoisin, että hän ei yrittäisi heti saavuttaa kaikkea. Itselleen voi antaa aikaa ja käydä omalla painollaan asioita läpi."