Liikesivistysrahastolta 850 000 euron lahjoitus Aalto-yliopistolle kauppatieteisiin
![Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu / Kuva Roope Kiviranta](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/1_6_567w_354h_n/public/2022-05/Kauppakorkeakoulu_syyskuu_2021_photo_Kiviranta_Original.jpg?h=c2678654&itok=DzWOBf5S)
Liikesivistysrahasto lahjoittaa yhteensä 2,5 miljoonaa euroa kauppatieteelliselle tutkimus- ja koulutusalalle. Lahjoitus liittyy 10 suomalaisen yliopiston varainhankintakierrokseen ja lahjoitukset maksetaan yliopistoille ennen varainhankintakampanjan päättymistä 30.6.2022. Aalto-yliopiston osuus lahjoituksesta on 850 000 euroa.
Päätös yliopistojen varainhankintakampanjaan osallistumisesta tehtiin Liikesivistysrahastossa joulukuussa 2021, ja lahjoitusten kohdennuksesta päätettiin 28.4.2022.
”Lahjoituskriteerejä olivat yliopistojen akateeminen menestys tieteellisessä tutkimuksessa, niiden yhteiskunnallinen vaikuttavuus ekonomien ja tohtorien lukumäärällä mitattuna sekä Liikesivistysrahaston vastaanottamat lahjoitukset yliopistojen alueilta viimeisten 10 vuoden aikana”, kertoo Liikesivistysrahaston toimitusjohtaja Johanna Vesterinen.
Vastaavia kriteereitä käytettiin viimeksi vuosina 2016–2017, jolloin Liikesivistysrahasto lahjoitti yliopistoille yhteensä 5,0 miljoonaa euroa.
Kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki iloitsee uudesta lahjoituksesta ja kiittää lämpimästi koulun pitkäaikaista tukijaa. ”Olemme erittäin kiitollisia tästä uudesta, merkittävästä lahjoituksesta. Lahjoitusten merkitys korostuu lisätessämme opiskelupaikkoja koulussamme ja samaan aikaan vaaliessamme koulumme korkeaa akateemista laatua.”
”Liikesivistysrahasto on tukenut toimintaamme monin tavoin jo yli 100 vuoden ajan. Lahjoitusten lisäksi iso joukko koulumme tutkijoita ja professoreita on saanut tukea apurahoina. Näillä apurahoilla on tärkeä rooli korkealaatuisen ja yhteiskunnallisesti vaikuttavan tutkimuksen tekemisen tukemisessa ja innoittamisessa”, sanoo Korkeamäki.
Viimeaikaisista apurahan saajista mainittakoon esimerkiksi professori Tiina Ritvala ja hänen tutkimusryhmänsä, joka sai vuoden 2021 apurahajaossa 100 000 euron apurahan monivuotiseen tutkimukseensa Sustainable Cities and Multinational Corporations in International Business: A Future facing Perspective.
Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä kiittää Liikesivistysrahastoa huomattavasta lahjoituksesta. ”Lämpimät kiitokseni Liikesivistysrahastolle sekä tästä uudesta lahjoituksesta että pitkäaikaisesta tuesta Aalto-yliopistolle ja Kauppakorkeakoululle. Kauppatieteiden merkitys yhteiskuntamme ja varsinkin liike-elämämme kehittäjänä on kiistaton. On hienoa, että voimme lahjoituksen myötä vauhdittaa tätä tärkeää työtä.”
Tiedustelut
Timo Korkeamäki
dekaani, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
[email protected]
Johanna Vesterinen
toimitusjohtaja, KTT, Liikesivistysrahasto
p. 045 874 2734
[email protected]
Liikesivistysrahaston vuosittaiset apurahat ovat noin 5,0 miljoonaa euroa. Apurahatoiminnan painoalueita ovat Datatalous, Johtamisen osaaminen, Liiketoiminnan uudistaminen, Tulevaisuuskestävä ympäristö sekä Yrittäjyys, skaalautuminen ja kasvu. Liikesivistysrahasto kannustaa tutkimusryhmiä monivuotisten apurahojen hakuun.
Liikesivistysrahasto
Liikesivistysrahasto edistää tulevaisuusorientoitunutta kauppatieteellistä tutkimusta myöntämällä apurahoja ja tunnustuspalkintoja.
![Liikesivistysrahasto logo](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/1_6_288w_180h_d/public/2019-10/lsr.jpg?itok=mz7n2JaA)
Lahjoittamiseen liittyviä uutisia ja lahjoittajatarinoita
![palkalaskija](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2022-03/A-logo_around_Campus_12-6-2020_photo_Mikko_Raskinen_065.jpg?h=41f55a5b&itok=2R9JFWqs)
Nokian Renkaat lahjoittaa 200 000 euroa Kauppakorkeakoululle
Lahjoitus on kohdennettu käytettäväksi Nokian Renkaiden ja Jukka Moision stipendeinä ulkomaisiin vaihto-ohjelmiin lähteville maisteriopiskelijoille.![Saastamoisen säätiön edustajat](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-04/Saastamoisen-saatio_edit.jpg?h=fdbfbc9a&itok=C6dNy3DJ)
Saastamoisen säätiö toimii aktiivisesti edistääkseen tiedettä ja taidetta kansainvälisesti
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja tuen kohdistaminen nuorten hyväksi on säätiölle tärkeää.![Jude Kokkonen. Kuva: Aalto-yliopisto / Roope Kiviranta](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-03/Jude-Kokkonen_web.jpg?h=f2221fcc&itok=jcYuK8SO)
Aito verkostoituminen on ihmisen kohtaamista ihmisenä
Kauppakorkeakoulun alumnille Jude Kokkoselle ihmiset ja yhdessä tekeminen ovat sydämenasia.![Dekaani Timo Korkeamäki ja Abacus-lahjoittajaseinäteos](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2023-11/Dekaani%20ja%20lahjoittajataulu_2.jpg?h=c6980913&itok=A5r94jbr)
Tukijat huomioidaan eri tavoin Kauppakorkeakoulun rakennuksissa
Kauppakorkeakoulussa ollaan kiitollisia lahjoituksista, joilla yksityishenkilöt ja organisaatiot haluavat tukea koulun toimintaa.- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia
![Prinsessalle esitellään luonnollisia väriaineita](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-07/Aalto_University_visit_of_HRH_Sirindhorn_Princess_of_Thailand_26-6-2024_photo_by_Mikko_Raskinen_009.jpg?h=41f55a5b&itok=6jpXJz89)
Thaimaan prinsessa Maha Chakri Sirindhorn vieraili Aalto-yliopistossa
Prinsessa seurueineen tutustui mm. tekstiilisuunnitteluun, Startup Saunaan, Aalto-yliopisto Junioriin sekä Aalto Ice Tankin toimintaan.HR palvelupisteen kesätauko ja uudet aukioloajat 6.8.2024 alkaen
HR palvelupiste on kesätauolla 28.6 - 5.8.2024. Uudet aukioloajat 6.8.2024 alkaen ovat tiistai - torstai klo 12.00 - 15.00. Huom! aukioloajat muuttuvat 6.8.2024 alkaen.![Kaksi mieshenkilöä juhlapuvuissa kiltalippujen edessä](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/Aalto_University_Conferment_Ceremony_14-06-2024_by_Heli_Sorjonen_025_Original.jpg?h=9eb0d413&itok=fF9UB_5Z)
68 tohtoria ja viisi kunniatohtoria – katso kuvat tekniikan alan tohtoripromootiosta
Vuoden 2024 tekniikan alan juhlallinen tohtoripromootio järjestettiin pe 14.6. Dipolissa.![Fajr Asghar vasemmalla ja Vilma Svynarenko oikealla](/sites/g/files/flghsv161/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/Fajr-Vilma-2.jpg?h=41f4e0ae&itok=RACHqeNO)