Uutiset

Laatupalkinnot on myönnetty Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun viestintätiimille ja Insinööritieteiden korkeakoulun Majakka-hankkeelle

Aalto Pioneering Excellence Award-palkintojen lisäksi kunniamaininnan saa opinnäytetöiden kehittämiseen keskittynyt Kauppakorkeakoulun Aalto Thesis -hanke.
Aalto University Pioneering Excellence Award, photo: Mikko Raskinen.
Kaikki kuvat ja video: Mikko Raskinen.
Aalto University Pioneering Excellence Awards, Veli-Matti Mattila. Photo: Mikko_Raskinen
Veli-Matti Mattila

”Vuorineuvos Matti Sundbergin laaturahasto perustettiin vuonna 1982. Aalto Pioneering Excellence Award annetaan nyt tiimeille, jotka kehittävät Aallon erinomaisuutta”, sanoo Elisan toimitusjohtaja, palkintotyöryhmän puheenjohtaja Veli-Matti Mattila.

Aalto-yliopiston saamaan lahjoitukseen perustuvasta rahastosta on jaettu vuodesta 2002 lähtien laatuapurahoja, ja uudistettu Aalto Pioneering Excellence Award -palkinto korostaa toimintaa, joka edistää tutkimuksen, opetuksen ja kaiken yliopistotoiminnan huippulaatua. Ensimmäiset palkinnot jaettiin Dipolissa 12. lokakuuta.

”Palkittavat tiimit auttavat myös muita suoriutumaan paremmin”, Perustieteiden korkeakoulun dekaani Jouko Lampinen kertoo.

Aalto University Pioneering Excellence Award, communications team of the School of Arts, Design and Architecture. Photo: Mikko Raskinen.
Vasemmalta Enni Grundström, Krista Kinnunen ja Sini Koskimies

Palkinto jaetaan kahden tiimin kesken. Ensimmäinen palkinnon saaja on Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun viestintätiimi ja sen jäsenet Sini Koskimies, Enni Grundström ja Krista Kinnunen. Tiimin toiminta on ollut koko Aalto-yliopiston viestintää kehittävää ja muuttanut muun muassa tutkimusviestintää tutkijoiden ja vastaanottajan kannalta vaikuttavammaksi.

”Tiimin toiminta on aloitteellista ja rajoja ylittävää, ja tiimillä on halua tehdä asioita uudella tavalla ja tuoda esimerkiksi muodin opiskelijoiden työtä näkyväksi”, sanoo palkinnon jakanut professori Tuuli Mattelmäki.

Aalto University Pioneering Excellence_Award, Majakka project team. Photo: Mikko Raskinen
Vasemmalta Maija Taka, Amy Fallon, Lauri Ahopelto, Venla Niva, Matias Heino, Marko Kallio and Olli Varis

Toinen palkinnon saaja on Insinööritieteiden korkeakoulun tohtorikoulutuksen kehittämiseen keskittynyt Majakka-hanke ja tiimin jäseninä Olli Varis, Maija Taka, Amy Fallon, Lauri Ahopelto, Venla NivaMatias Heino, Pekka Kinnunen, Matti Kummu, Marko Keskinen ja Marko Kallio.

”Korkeatasoinen tohtorikoulutus on eräs yliopistojen tutkimustoiminnan kivijaloista. Majakka-hanke on kehittänyt toimintamallia, jonka myötä tohtorikoulutuksesta tulee järjestelmällisempää ja väitöskirjaprojekteista kestävämmin ohjattuja ja valvottuja. Majakka-projektitiimin toiminta on tuonut uusia innovaatioita tohtorikoulutukseen esimerkiksi houkuttelemalla käytännön asiantuntijoita ja kansainvälisiä kumppaneita yhteistyöhön Aalto -yliopiston tutkijoiden kanssa. Majakka on myös eturintamassa kehittäessään hyvinvoivaa ja menestyvää akateemista yhteisöä.”, sanoo palkintotiimin puolesta professori Risto Rajala.

Aalto University Pioneering Excellence Award, Laura Sivula. Photo: Mikko Raskinen
Silva Saulio

Kunniamaininnan saa opinnäytetöiden kehittämiseen keskittynyt Kauppakorkeakoulun Aalto Thesis -hanke, ja tiimin jäseninä Laura Sivula ja Silva Saulio.

”Palkintoehdokkaan toimintaa leimaa monialainen kehittämisnäkökulma. Strukturoitu etenemistapa on hyvä lähtökohta opinnäytetöiden etenemisen varmistamiseen. Se tarjoaa hyvät lähtökohdat myös opinnäytetöiden laadun kehittämiselle”, sanoo työelämäprofessori Maria Clavert palkintotyöryhmästä.

Lue lisää:

Aalto University

Uusi laatupalkinto annetaan huipputiimeille, jotka muuttavat Aaltoa pysyvästi ja pitkäjänteisesti

Uusi Aalto Pioneering Excellence Award -palkinto korostaa laadun ja erinomaisuuden merkitystä. Palkintoa voi hakea tai palkinnonsaajaa ehdottaa vuosittain toukokuun loppuun mennessä.

Uutiset
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Avara sali, jossa lava, porrastetut istuimet ja kahvila
Palkinnot ja tunnustukset, Yhteistyö Julkaistu:

Aallon VCD-opiskelijat suunnittelivat uuden nuorten keskuksen HALOn visuaalisen ilmeen ja nimen

Me-säätiön uusi nuorten katukulttuurin keskus HALO avataan myöhemmin tänä vuonna Vantaalla. Nuoret ovat osallistuneet sen suunnitteluun alusta alkaen.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-työkalu julkaistaan 18.5.

Tohtoriopiskelijoiden henkilökohtaisen opintosuunnitelman tekemiseen ja käsittelyyn uusi työkalu tohtoriopiskelijoille ja vastuuprofessoreille
Aalto University professor Mikko Mottonen, photo Mikko Raskinen
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Mikko Möttönen arvostetun European Inventor Award 2026 -kilpailun finaaliin: ratkaisu mahdollistaa kvanttijärjestelmien seuraavan kehitysvaiheen

Möttönen on kehittänyt erittäin herkän kryogeenisen mikroaaltosensorin kvanttitietokoneiden häiriöiden diagnosointiin ja valittu finalistiksi European Inventor Award 2026 -kilpailun “Tutkimus”-kategoriassa. Voittajat julkistetaan palkintoseremoniassa 2. heinäkuuta 2026.

Nainen ottamassa kirjaa kirjatson hyllystä.
Opinnot Julkaistu:

Opiskelija: varaa henkilökohtaista tiedonhaun ohjausta MyStudies-palvelussa

Aalto-yliopiston Kirjastopalvelut tarjoaa opiskelijoille henkilökohtaista tiedonhaun ohjausta, jonka voit nyt varata helposti MyStudies-palvelussa. Saat tukea hakustrategioihin, tietokantoihin ja lähteiden arviointiin.