Uutiset

Korkean tason tutkimus ja tuotekehitys kulkevat käsi kädessä Aalto-yliopiston ja Saabin yhteistyössä

Kymmenvuotinen sopimus mahdollistaa pitkäjänteisen tutkimusyhteistyön. Käynnissä on nyt kymmenen yhteistyöhanketta.
radiokauiton huone ja antenni kuva unto rautio
Yhteityötutkimusta tehdään muun muassa antenniteknologian alalla. Kuva: Aalto-yliopisto/Unto Rautio

Aalto-yliopisto ja puolustus- ja turvallisuusyhtiö Saab solmivat vuonna 2017 kymmenvuotisen yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on vahvistaa ja syventää tutkimusyhteistyötä erityisesti pitkän aikavälin anturiteknologian tutkimuksessa.

Toista kertaa järjestetyssä Aallon ja Saabin vuotuisessa tutkimusseminaarissa päästiin elokuussa esittelemään yhteistyön edistysaskelia. Käynnissä on nyt kymmenen tutkimushanketta.

”Olemme päässeet hyvään vauhtiin ja yhteistyö on ollut innostunutta. Alamme nähdä ensimmäisiä konkreettisia tutkimustuloksia: korkeatasoisia julkaisuja ja teknologiademonstraattoreita”, Saabin tutkimusjohtaja Petteri Alinikula kertoo.

Tutkimusyhteisössä on mukana professoreja, post doc -tutkijoita sekä väitöskirjan ja diplomityön tekijöitä kognitiivisten järjestelmien, mikroaalto- ja anturiteknologioiden, avaruusteknologian sekä hydroakustiikan alueilta. Kymmenvuotisen sopimuksen aikana tutkimusyhteistyöhön on odotettavissa myös uusia tutkimusaiheita. 

aalto saab research day Hanasaari
Saabin ja Aalto-yliopiston asiantuntijat kokoontuivat elokuussa Espoon Hanasaareen vuotuiseen tutkimuspäivään.

”Saabin pitkän aikavälin sitoutuminen tutkimukseen on yhteistyössä ensiarvoisen tärkeää. Kymmenen vuoden sopimus mahdollistaa aidosti pitkäjänteisen tutkimuksen molemmille osapuolille keskeisillä tutkimusalueilla ja antaa edellytykset tieteellisten läpimurtojen ja uusien innovaatioiden syntymiseen”, sanoo Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun dekaani Jyri Hämäläinen.

Saab tunnetaan vahvasti tutkimukseen panostavana yrityksenä: se käyttää neljäsosan liikevaihdostaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Yrityksellä on pitkä kokemus tiiviistä tutkimusyhteistyöstä eri yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa.

”Tuotteemme ovat monimutkaisia järjestelmiä, joiden elinikä on pitkä, jopa 20-30 vuotta. Satsaamalla keskeisten teknologia-alueiden tutkimukseen varmistamme, että myös seuraavat tuotesukupolvemme ovat kilpailukykyisiä”, Alinikula sanoo.

Teollisuustohtoriohjelma yhdistää tieteen ja tuotekehityksen

Yksi yhteistyön muodoista on Saabin rahoittama Industrial PhD -tohtorikoulutusohjelma, jossa on mukana tällä hetkellä kolme Aalto-yliopiston tohtoriopiskelijaa. Opiskelijat tekevät väitöskirjaa Aallossa ja työskentelevät samalla Saabin tuotekehityksen parissa.

”Työskentelymalli toimii mielestäni hyvin. Tutkimuksen tekemiselle on riittävä määrä vapautta ja aikaa, mutta yrityksessä selkeää kysyntää tuloksille”, sanoo Industrial PhD -ohjelmassa mukana oleva Jouko Kinnari.

Kinnarin tutkimus koskee miehittämättömien autonomisten lennokkien käyttöä valvontasovelluksissa. Hän oli työskennellyt jo ennen tohtoriopintojaan teollisen tuotekehityksen tehtävissä.

”Yliopiston ja yrityksen yhteistyömallissa on erinomaiset edellytykset käänteentekevien tuoteinnovaatioiden luomiseen ja halusin itse tutkimusta tekemällä nähdä, mihin tällainen toimintatapa voi johtaa. Ohjelma myös laajentaa hyvin konkreettisella tavalla omaa osaamistani”, Kinnari sanoo.

Lue lisää Aallon ja Saabin yhteistyösopimuksesta >>

Lisätietoja yhteistyömallista:

Mirella Lähteenmäki
Päällikkö, yrityssuhteet
mirella.lahteenmaki@aalto.fi
+358 40 3538341

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hymyilevä suorahiuksinen nainen vihreässä paidassa, sisällä kasvien edessä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kvanttihypen anatomia

Väitöskirjatutkija Christa Schauman kertoo, miten Suomi ja Eurooppa pärjäävät kisassa, johon kaikki haluavat mukaan – palkinnon epävarmuudesta huolimatta.
TH15-artikkeli-v1.jpg
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Määrälaskennan automatisointi tekoälyllä vaatii muutoksia nykykäytäntöihin

Määrälaskentaa tehdään rakennushankkeissa useita kertoja vaihtelevin tuloksin. Talotekniikka 2030 -hankkeen TH15-tutkimus selvitti, miten määrälaskennan laatua voitaisiin parantaa ja miten laskelmien tuottaminen voitaisiin automatisoida tekoälyn avulla. Tutkimuksen toteutti Tampereen yliopisto.
Talotekniikan-kiertotalous-v1.jpg
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Talotekniikan kiertotalous: halukkuutta riittää, käytännöt puuttuvat

Taloteknisiin järjestelmiin sitoutuu merkittävä osa rakennusten materiaalipäästöistä. Silti alan kiertotalous rajoittuu yhä pääosin materiaalien kierrätykseen, vaikka monet tuotteet soveltuisivat uudelleenkäyttöön. Tampereen yliopiston tutkimus Talotekniikka 2030 -konsortiolle selvitti, miten kiertotalous saataisiin laajennettua alan käytäntöihin.
Kolme tutkijaa tarkastelee johdotettua aivomallia laboratoriossa, taustalla aivokuva näytöllä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Terveys x teknologia: Magneettistimulaatio aktivoi hermosoluja ja puree masennukseen

Aivojen magneettistimulaatio on auttanut masennuspotilaita jo vuosia, mutta hoitoa saa edelleen vain harva. Tutkijat kehittävät siitä helpompaa, nopeampaa ja yksilöllisempää. Tavoitteena on automatisoida hoitoa ja parantaa sen tehoa.