Uutiset

Kierrätyskampanja päättyy - työ jatkuu!

Koko yliopiston laajuinen kierrätys- ja lajittelukampanja päättyi syyskuun 2025 loppuun. Työ kierrättämisen ja lajittelun parissa kuitenkin jatkuu edelleen, jokainen aaltolainen voi vaikuttaa.
Kierrätyskuutiot

Jätteiden vuosittainen kierrätysaste Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella on ollut keskimäärin 64 prosenttia, ja kampanjan tarkoituksena oli nostaa kierrätysaste 70 prosenttiin lokakuuhun 2025 mennessä. Tällä hetkellä jätettä syntyy kampuksella 1400 tonnia vuodessa.

kierrätysaste
Kierrätysaste Otaniemen kampuksella lokakuu 2024 - syyskuu 2025.

Kierrätyskampanjan ytimessä on ollut ajatus, että jokainen voi tehdä osansa jätemäärän vähentämiseksi kuluttamalla kriittisesti ja lajittelemalla jätteensä tarkasti, koska oikein lajiteltu voidaan hyödyntää uusina raaka-aineina. Vaikka graafista voidaan nähdä, että prosentuaalista tavoitetta ei saavutettu, edistettiin kampanjan aikana monia hyviä keinoja parempaan lajitteluun ja jätteiden kierrättämiseen. Lisäksi jätemääristä on voitu laskea muovipakkausten ja kartongin kierrätyksen kampuksella tehostuneen.

Konkreettisia tekoja kierrätyksen edistämiseksi

Vuoden mittaan aloitettiin kampuksen aulatilojen lajittelukehityspilotti Maarintie 8:ssa, ja sen on tarkoitus laajentua myöhemmin myös muihin kampusrakennuksiin. Lisäksi aaltolaisilta saadun idean myötä kampuksella on otettu käyttöön eri väriset roskapussit eri jakeille, jolloin siistijän tekemä lajittelu helpottuu. 

Kampuksen vuokralaisille on pidetty useita koulutuksia lajitteluun liittyen, samoin kierrätyksestä ja jätteenkäsittelystä kiinnostuneita aaltolaisia on päässyt tutustumaan kampukselta tulleiden jätteiden sisältöön ja jatkokäsittelyyn Ämmässuon ekoteollisuuskeskuksessa.

"Esimerkiksi Maarintie 8:n pilotista saimme enemmän positiivista kuin negatiivista palautetta, joten käytäntöä voidaan maltillisesti viedä nyt muihinkin rakennuksiin. Samoin panostamme edelleen koulutuksiin ja tiedon jakoon", sanoo siivous- ja jätehuoltopalveluiden asiantuntija Tanja Pietikäinen ACREsta.

Yksi kampanjan tavoitteesta oli tietoisuuden lisääminen, missä saadun palautteen määrän perusteella onnistuttiin mukavasti. "Yhteisöltä tuli paljon palautetta ja hyviä ideoita, miten voimme kehittää ja helpottaa lajittelua kampuksella. Vaikka isot muutokset tuovat suuria hyötyjä, palautteessa korostui myös se, mitä jokainen voin pienillä arjen valinnoilla tehdä. Työmme siis jatkuu", Pietikäinen jatkaa.

Onko sinulla jo nyt hyvä idea tai vinkki, millä parantaa jätteiden kierrätystä kampuksella? Jätä se tämän artikkelin alle (kirjautuneet käyttäjät) tai kirjoita meille info-acre@aalto.fi. Vinkkien perusteella voidaan tarvittaessa varsin nopeasti vaikuttaa kierrätyksen helpottamiseen kampuksella.

Sekäjätekasa

Kierrätyskampanja vaatii aaltolaisilta tarkkuutta

Kierrätyskampanja on nyt kestänyt noin yhdeksän kuukautta.

Uutiset
Jätettä Ämmässuolla

Konkreettisia kestävyystoimia kampuksella: kierrätyskampanja Aallossa jatkuu

Koko Aalto-yhteisön kattava kierrätyskampanja käynnistyi lokakuussa 2024.

Uutiset
Näkymä Ämmäsuolta 14.11.2024

Ensimmäisiä tuloksia kierrätyskampanjasta

Koko Aalto-yhteisön kattava kierrätyskampanja käynnistyi lokakuussa 2024.

Uutiset
Sekajätekasa Ämmässuon jätteenkäsittelylaitoksella.

Kierrätyskampanja käynnistyy Otaniemen kampuksella

Käynnistämme Otaniemen kampuksella jätteiden kierrätyskampanjan lokakuun alussa. Tavoitteena on lisätä kierrätysastetta ja vähentää sekajätteen määrää.

Uutiset
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, Yhteistyö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
Suuri rahtialus, joka on lastattu värikkäillä konteilla, purjehtii sinisen meren yli osittain pilvisen taivaan alla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus: Polttomoottori voi saavuttaa päästöttömän palamisen ja kaksinkertaisen hyötysuhteen

Argonia hyödyntävä uusi palamiskonsepti voi poistaa polttomoottoreiden typpioksidipäästöt kokonaan ja nostaa hyötysuhteen kaksinkertaiseksi dieselmoottoreihin verrattuna.
Ratkaisuryhmä kokoontui Aalto-yliopistolla lokakuussa 2025.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Yhteiskunta-alojen välinen työryhmä: kilpailukykyä, turvallisuutta ja vihreää siirtymää edistettävä kokonaisuutena

Yliopistojen, yritysten ja kaupunkien välinen ratkaisuryhmä ehdottaa, että Suomi vauhdittaisi kansainvälistä kilpailukykyä, kansallista turvallisuutta ja vihreää siirtymää yhtenä kokonaisuutena. Ryhmä ehdottaa, että esimerkiksi puolustushankinnoilla voitaisiin tukea hiilineutraaliin yhteiskuntaan tähtääviä ratkaisuja.
Colourful general image promoting Aalto Creatives pre-incubator programme
Kampus, Yhteistyö, Mediatiedotteet Julkaistu:

Haku Aalto-yliopiston luovien alojen esihautomoon on auki: Aalto Creatives -ohjelma alkaa maaliskuussa 2026

Tervetuloa ohjelman infotilaisuuteen tiistaina 20.1.2026 kuulemaan esihautomo-ohjelmasta sekä osallistuneiden tiimien yrittäjyystarinoista.