Uutiset

Käytöstä poistetuista tekstiilikuiduista voidaan tehdä houkuttelevia uusia tuotteita

Tekstiilijäte on arvokas resurssi, joka kannattaa hyödyntää. Aalto-yliopisto ja VTT ovat mukana Euroopan laajuisessa Trash-2-Cash-hankkeessa.

Trash-2-Cash-hanke kokoaa yhteen eri puolilta Eurooppaa muotoilijoita, tutkijoita, raaka-ainetoimittajia ja tekstiilituottajia.

EU-maissa syntyy joka vuosi yli kolme miljoonaa tonnia tekstiilijätettä. Tämä on kasvava ongelma, johon EU:n Trash-2-Cash-hankkeessa asiantuntijajoukko kehittää koko tuotantoketjun kattavia menetelmiä. Niillä voidaan kehrätä, neuloa, ommella tai muotoilla käytetyistä tekstiilikuiduista korkeatasoisia, uusia innovatiivisia tuotteita.

Aalto-yliopiston ja VTT:n projektin tavoite Trash-2-Cash-ohjelmassa on ympäristöä säästävien ja tehokkaiden menetelmien luominen tekstiilijätteen esikäsittelyyn, puhdistukseen, kuitujen erotteluun ja kuidutukseen.

VTT vastaa projektissa tekstiilikuitujen pilkkomisesta ja jakeiden muokkaamisesta ja selluloosan karbamaattiprosessista. Aalto-yliopistossa nämä tekstiilikuitujen jakeet käsitellään Ioncell-selluloosakuidun valmistusmenetelmällä. Etenkin Ioncell-F-prosessi soveltuu erittäin hyvin selluloosajätteen kierrätykseen. Se on tehokas ja vakaa prosessi, joka mahdollistaa laadukkaiden tekstiilikuitujen valmistamisen myös heikkolaatuisesta jätteestä.
Lisäksi se mahdollistaa selluloosajakeen erottamisen polyesteriseoksesta niin, että polyesterin makromolekyylirakenne säilyy myöhempää käyttöä varten.

Muotoilijat mukana projektissa

Muotoilijoiden merkitys korostuu projektissa, jotta lopputuloksena on laatunsa ja toiminnallisuutensa takia kuluttajia kiinnostavat tuotteet. Tavoitteena on löytää uusia markkinoita ja käyttökohteita kierrätetylle tekstiilikuidulle. Projektin aikana valmistetaan uusia tuotteita yhdessä kaupallisten yhteistyökumppaneiden kanssa.

EU:n Horizon 2020 -ohjelmaan kuuluva Trash-2-Cash-projekti toteutetaan vuosina 2015–2018. Sen kokonaisbudjetti on 8,9 milj. euroa, josta EU:n osuus on 7,9 milj. euroa. Projektiin osallistuu 18 organisaatiota kymmenestä EU-maasta. Projektia koordinoi SP Technical Research Institute of Sweden. Suomesta projektiin osallistuu VTT:n ja Aalto-yliopiston lisäksi lastenvaatteita valmistava Reima.

Aalto-yliopiston ja VTT:n Trash-2-Cash-projekti lyhyesti:

-    VTT esikäsittelee ja puhdistaa poistotekstiilin ja selvittää puuvillan ja polyesterin erotusta
-    Aalto-yliopisto kuiduttaa puuvillaa Ioncell-teknologialla
-    VTT kuiduttaa puuvillaa karbamaattiteknologialla
-    Projektiaikataulu: 6/2015–12/2018
-    Projekti alkoi 6/15 ja päättyy 12/18
-    Projekti on palkittu H&M Foundation Global Change Awardilla helmikuussa 2016
-    Trash-2-Cash: http://trash2cashproject.eu/

Lisätietoja:

Professori Herbert Sixta
Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulu
Puh. 050 3841764, herbert.sixta@aalto.fi
chem.aalto.fi

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Tutkimusprofessori Ali Harlin
Puh. 040 5332179, ali.harlin@vtt.fi

11.2.2016 Puuvillan kierrätyksen mullistava menetelmä voitti H&M Conscious -säätiön Global Change Award -kilpailun

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Keski-ikäinen silmälasipäinen mies istuu, tumma neule ja vaaleanpunainen paita, vihreä tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Aalto-professori Tapani Vuorinen sai arvostetun Wihurin kansainvälisen palkinnon

Yli 40 vuotta puukemiaa tutkinut Vuorinen on vaikuttanut laajasti tiedemaailmaan, teollisuuteen ja yhteiskuntaan.
Gloria Mendoza-Franco väitteli ennakkoluuloista Aalto-yliopistolla 28. syyskuuta. Kuva: Matti Ahlgren, Aalto-yliopisto.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Ennakkoluulot ovat monimutkaisempia kuin stereotypiat antavat ymmärtää

Sosiaalipsykologien teorian mukaan omaan ryhmään kuuluvat henkilöt sekä korkeasti arvostettuihin ja helposti lähestyttäviin ryhmiin liitetyt ihmiset herättävät katsojassa useammin ihailua tai kunnioitusta kuin vähemmän arvostettuihin tai etäisiksi arvioituihin ryhmiin kuuluvat ihmiset. Neurotieteen tutkijat selvittivät nyt yhdessä sosiaalipsykologien kanssa, että sosiaalisen ryhmän lisäksi myös ihmisen tunnetila ja etäisyys vaikuttavat katsojan tunnereaktioihin.
Moderni lasi- ja tiilirakennus iltahämärässä, edessä pysäköidyt autot ja polkupyörät
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus selvitti pk-yritysten kansainvälistymisen sudenkuoppia – näin vältetään ulkoisen rahoituksen ”kultainen häkki”

Tutkimuksen mukaan on ratkaisevaa, kuinka paljon päätösvaltaa yrityksen johdolle jää ja kuinka hyvin tarjottu tuki vastaa yrityksen tarpeisiin.
Aalto-yliopiston kampus Otaniemessä
Yliopisto Julkaistu:

Sustainability Highlights -esite kokoaa yhteen Kauppakorkeakoulussa edistettäviä kestävyystoimia

Esitteestä piirtyy selkeä kuva siitä, mitä on jo saatu aikaan ja millaisten asioiden edistämistä jatkamme.