Kauppakorkeakoulun lähestymistapa kestävään kehitykseen kauppatieteiden koulutuksessa on ainutlaatuinen Euroopassa
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa on syvää asiantuntemusta kestävän kehityksen aiheista. ”Tästä todisteena käy esimerkiksi se, että viime vuoden aikana tutkijamme ovat voittaneet useita huipputason palkintoja kestävään kehitykseen liittyvistä tutkimuksistaan. Sisällytämme kestävyyskysymykset lähes kaikkeen tekemiseemme, mikä auttaa opiskelijoita huomioimaan nämä asiat kiinnostuksen kohteista tai pääaineesta riippumatta”, dekaani Timo Korkeamäki sanoo.
Kestävän kehityksen erityisasiantuntija Paula Schönach kertoo, että vuodesta 2024 lähtien Kauppakorkeakoulun maisteriohjelmissa on otettu käyttöön uusia yleisiä osaamistavoitteita, joissa painotetaan voimakkaasti kestävyyteen liittyviä tavoitteita. ”Kehitämme myös aktiivisesti koulutustarjontaamme esimerkiksi PRME*-verkostossa (*Principles of Responsible Management Education) tehtävällä yhteistyöllä. PRME:n Champion-jäsenenä olemme sitoutuneet työskentelemään erittäin tavoitteellisesti kestävän kehityksen ja vastuullisuuden edistämiseksi”, hän sanoo.
Kestävä kehitys – luonnollinen osa kaikkia oppiaineita
Paula Schönach kertoo, että tavoitteena on, että kestävä kehitys ei ole erillinen aihe, joka ”päälleliimataan” jokaiseen kurssiin, vaan että kestävyyttä käsitellään luonnollisena osana jokaista oppiainetta. Opettajille on myös tarjolla pedagogista tukea silloin, kun he haluavat kehittää kestävyysaiheiden integrointia opetukseensa. ”Keräämme myös tietoja kestävän kehityksen aiheiden käsittelystä kursseilla, ja kysymme opiskelijoilta kestävyyteen liittyviä kysymyksiä kurssien kurssipalautteissa.”
Dekaani Korkeamäki jatkaa, että meillä on myös koulutusohjelmia, joissa keskitytään erityisesti kestävään kehitykseen. Tällainen on esimerkiksi Creative Sustainability -maisteriohjelma, joka houkuttelee yhä enemmän myös kansainvälisiä hakijoita. ”Viime vuosina olemme keränneet tietoa Aalto-yliopistoon hakeneilta ja valituksi tulleilta vaihto-opiskelijoilta. Kestävä kehitys vaikuttaisi olevan varsin yleinen houkutin Aallon valinnalle.”
Monialaista yhteistyötä
Aalto-yliopiston perustamisen lähtökohtana oli yhdistää kauppatieteet, teknologia sekä taide ja muotoilu. Tämä monitieteinen lähtökohta antaa akateemiselle henkilöstöllemme hyvät mahdollisuudet tarttua kestävän kehityksen haasteisiin.
”Viimeaikaisia esimerkkejä ovat yhteistyö muiden Aalto-yliopiston korkeakoulujen kanssa: Kemian tekniikan korkeakoulun ja Taiteen ja suunnittelun korkeakoulun osaajien kanssa on työskennelty vaatetusteollisuuden kiertotalouden parissa. Sähkötekniikan korkeakoulun osalta meidän tutkijamme ovat puolestaan tehneet yhteistyötä energiamarkkinoihin liittyvissä kysymyksissä.”
”Tiivis yhteistyö muiden Aalto-yliopiston koulujen kanssa antaa myös opiskelijoillemme mahdollisuuden laajentaa osaamistaan perinteisistä kauppatieteen teemoista monitieteisempään tarjontaan. Minulla on ilo kertoa, että Kauppakorkeakoulu valmistaa opiskelijoitaan hyvin tarttumaan globaaleihin kestävän kehityksen haasteisiin ja samalla huolehtimaan, että liiketoiminta pysyy kilpailukykyisenä”, dekaani Timo Korkeamäki sanoo.
Lisätietoa:
Kestävyys Kauppakorkeakoulussa
Kauppakorkeakoulussa satsataan kestävyyden kehittämiseen niin tutkimuksessa, opetuksessa kuin yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Näille Kestävyys Kauppakorkeakoulussa -sivuille on nyt ensi...
Lue lisää uutisia
Haku on auki innovaatiotutkijatohtoriksi tekoälyssä
Palkallinen 12 kuukautta kestävä urapolku, jonka avulla voit muuttaa tohtorintutkimuksesi löydökset deep tech -startupiksi.
Suomalaistyöryhmän teos tuo viilentävän puutarhan helteissä kärvistelevään Espanjaan
Suomalaisten arkkitehtien ja taiteilijoiden ryhmä esittää puutarhataideteoksellaan kaupunkien kuumenemisen ja ympäristökriisin ratkaisuksi muun muassa kasvillisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Koko Aalto yhdessä ohjelmassa: uusi Bachelor’s Programme in Technology, Business and Design alkaa vuonna 2027
Ohjelma sopii uteliaille opiskelijoille, joilla on monta kiinnostuksen kohdetta. Ensimmäisen vuoden yhteisten opintojen jälkeen opiskelijat erikoistuvat tekniikkaan, liiketaloustieteeseen tai muotoiluun.