Uutiset

Kauppakorkeakoulun alumnitarina: Koripallokentiltä Kauppikseen ja edelleen menestyvän koripallokaupan pyörittäjiksi

”Yrittäjänä saa toteuttaa itseään vapaasti.”
School of Business alumni Bryan Mertanen and Juha Liila
Bryan Mertanen ja Juha Liila koripallon EM-kotikisoissa vuonna 2017

Korispiste on pitkän linjan koripallovaikuttajien ja Kauppakorkeakoulun alumnien Juha Liilan ja Bryan Mertasen vuonna 2008 perustama yritys. Pitkään koripallon parissa monissa eri rooleissa toimineina Juha ja Bryan päättivät perustaa yrityksen, joka auttaisi koripalloseuroja lukuisten erilaisten tuotetarpeiden toimittajana. Ajatuksena oli tukea tällä seurojen pääasiallista tekemistä eli antaa seuroille mahdollisuus keskittyä ”tuotetilausrulianssin” sijaan itse koripallotoiminnan järjestämiseen. Seuraavassa Juha Liila kertoo yrittäjän taipaleestaan.

Mitä ja milloin opiskelit Kauppakorkeakoulussa?

Opiskelin Kauppiksessa vuodet 1983–91, pääaineeni oli markkinointi. Käytännössä olin koko ajan myös töissä, sillä aika pian opiskelun aloittamisen jälkeen oma valmentamiseni muuttui harrastuksesta osapäivätyöksi. Olin myös 2–3 vuoden jakson osa-aikatyössä pankissa.

Mistä opeista on ollut elämässä ja erityisesti yritystoiminnassanne eniten hyötyä?

Markkinointi oli tuolloin melkoisen erilaista kuin se on nyt. Periaatteet olivat toki pitkälti samanlaisia, mutta kanavat täysin erilaisia. Ylipäätään Kauppakorkeakoulun henki ja eri opinnot valmistivat erinomaisesti elämään ja huomioimaan hyvin monipuolisesti ja eri näkövinkkeleistä muutakin kuin pelkästään kaupallisia asioita. Kauppiksessa oppi ajattelemaan asioita vastakkaisistakin näkökulmista ja ymmärtämään kokonaisuuksia ja niihin vaikuttavia yksittäisiä tekijöitä. Esimerkiksi kun menee ostamaan kaupasta yhden tuotteen, niin aiemmin ei todellakaan ymmärtänyt, miten paljon siinä on jo kaikkea taustalla, kuten tuotteen valmistusprosessit, jakeluportaat ja markkinointi. Tätä samaa voi miettiä monissa muissakin tekemisissä ja elämässä vastaan tulevissa asioissa.

Oma elämäni painottui niin opiskeluaikana kuin vielä paljon sen jälkeenkin valmennukseen, mutta koulutuksen ansiosta opin ottamaan huomioon esimerkiksi koko seuran kokonaisuuden ja sen roolin yhteiskunnassa. Oma toimintani seuroissa ei ollut enää pelkkää valmentamista ja kilpaurheilua, vaan myös kasvatusta, yhteishengen luomista, porukasta huolehtimista ja toisten huomioimista. Seuratasolla luonnollisesti alkoi myös kiinnostaa, miten harrastajia rekrytoidaan ja miten talous pysyy tasapainossa. Osallistuin varainhankintaan ja sen kehittämiseen, valmentajakoulutukseen yms. seuran taustatyöhön. Samoin liittotasolla olin mukana monissa eri tehtävissä niin valmennuksen kehittämisessä ja kouluttamisessa kuin muun muassa markkinointityössä. Eli myös omalla toiminnallani pyrin edistämään koko seuran ja lajin toimintaedellytyksiä ja kasvua.

Korispisteen ja Team Factoryn toimintaan ja niiden jatkuvaan kehitystyöhön näillä on luonnollisesti ollut iso vaikutus siten, että opin ymmärtämään erilaisia vaikutusketjuja ja sidosryhmiä. Toimintaa pitää jatkuvasti kehittää, jotta pysyy mukana yhä nopeutuvassa kehityksessä.

Mistä haitte mallia, kun päätitte pistää pystyyn Korispisteen?

Mallia ei sinänsä ollut saatavilla. Minulla oli pitkään ollut ajatus, että voisi sitä tehdä ”oikeitakin” töitä. Kun valmennuksen lisäksi olin toiminut paljon eri tehtävissä myös seura- ja liittotasolla, niin pitkin matkaa aika ajoin oli mielessäni käynyt Kauppis-oppien ja koripallon yhdistäminen. Erilaisia liiketoimintasuunnitelmia tuli silloin tällöin pyöriteltyä, mutta rohkeutta niiden käynnistämiseen ei ollut.

Kun aika alkoi kypsyä yrityksen perustamiseen, niin keskeisenä ajatuksena oli tarjota seuroille mahdollisuus saada kaikki tarpeelliset varusteet ja asusteet yhdestä paikasta. Sellaista ei ollut vielä tässä maassa tarjolla. Sen sijaan koripalloseurojen piti tehdä hankintansa monista eri paikoista.

Onko Korispisteen pyörittäminen vastannut odotuksiasi?

Aika ajoin tulee toki mietittyä, oliko tähän ryhtyminen järkevää vai ei. On kyllä tullut opittua todella paljon uusia asioita. Päivät ovat välillä venyneet turhankin pitkiksi, mutta sisältö on aina ollut mielenkiintoista ja kehittävää. Olen aina halunnut kehittyä ja kehittää. Joskus pitäisi kuitenkin panostaa enemmän jo olemassa olevaan. Kaikenlaisiin ideoihin on kuitenkin mukava tarttua.

Koripalloon erikoistuminen on toisaalta ollut hyvä juttu, mutta toisaalta koripallon kohderyhmä Suomenkin mittakaavassa on aika pieni. Käynnistimme pari vuotta sitten toimintaa myös nimellä Team Factory, ja sen kautta tarjoamme niin yrityksille kuin mille tahansa yhteisöille niiden omilla logoilla varustettuja tuotteita. Samoilta toimittajilta saamme tuotteita, kuten yritystekstiilit, liikelahjat, Giveaway -tuotteet ja muiden lajien tekstiilit moneen lähtöön. Tämä toiminta tukee hyvin kokonaisuutta ja mahdollistaa eri tavalla myös kasvun. Toisaalta myös kilpailu on koventunut.

Vinkkisi Kauppiksesta valmistuville mahdollisille tuleville yrittäjille?

Kannustan ilman muuta harkitsemaan vakavasti myös yrittäjäksi ryhtymistä. Yrittäjänä on mahdollisuus toteuttaa vapaasti itseään ja omia ajatuksia ja ideoita. Se tuo vapautta, vastuuta ja mahdollisuuksia ihan eri tavalla kuin normaalina palkansaajana.

Kauppakorkeakoulun alumnitarinoita

Täältä löydät Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnitarinoita. Tarinoista löydät esimerkkejä koulumme alumnien urapoluista. Alumnitarinat on jaoteltu pääaineen mukaan. Uusimmat julkaisut ovat pääaineryhmissä ensimmäisinä.

Lue lisää
Aaltoy-yliopisto / Unto Rautio
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö seisoo kädet puuskassa seinän edessä, jolle on heijastettu virtapiirejä esittävä kuva ja katselee tyynen näköisenä poispäin kamerasta.
Mediatiedotteet, Opinnot Julkaistu:

Verkostoyliopisto FITech sai lisäaikaa maksuttomille ICT-kursseille

Tietotekniikan alan kaikille avoimia kursseja jatketaan opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksellä vuoden 2023 loppuun.
Student Verneri Hirvonen
Opinnot Julkaistu:

Opiskelija Verneri Hirvonen: ”Opiskelu Aallossa on todella joustavaa”

Verneri on ensimmäinen opiskelija, joka on valmistunut englanninkielisestä Digital Systems and Design -pääaineesta.
Vähähiilinen rakentaminen verkkokurssi kuva creativecommons
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Vähähiilisen rakentamisen suomenkielinen verkkokurssi julkaistu

Aalto-yliopisto on julkaissut avoimen ja ilmaisen vähähiilisen rakentamisen verkkokurssin.
Aalto University / students doing teamwork / photo by Unto Rautio
Opinnot Julkaistu:

Johtajuuden keskeisiä teemoja käsittelevä kurssi alkaa syyskuun lopussa

Leadership and Change Management sivuaineeseen kuuluva kurssi Johtaminen ja Johtajuus alkaa syyskuun lopussa