Kandiopiskelijat kehittivät ratkaisuja Postin liiketoiminnan kasvattamiseksi

– Case-kilpailu on hieno mahdollisuus päästä soveltamaan ja kehittämään omaa osaamistaan sekä luoda kontakteja yritysmaailmaan, opetuksen kehittämisen asiantuntija Christa Uusi-Rauva kertoo.
Case-kilpailussa mukaan valittu yritys esittelee jonkin todellisen ongelman omasta liiketoiminnastaan, ja opiskelijatiimit kehittävät siihen erilaisia ratkaisuja. Kukin tiimi esittelee omat ratkaisunsa yrityksen edustajista ja muista asiantuntijoista koostuvalle tuomaristolle ja saa niistä palautetta.
Ensimmäistä kertaa järjestettyyn Aalto Crossroads case -tapahtumaan osallistui yhteensä 28 opiskelijaa niin Insinööritieteiden korkeakoulusta, Kauppakorkeakoulusta, Perustieteiden korkeakoulusta, Sähkötekniikan korkeakoulusta kuin Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta. Poikkitieteellisen kilpailun tavoitteena oli sekä edistää Aalto-henkeä ja eri korkeakoulujen opiskelijoiden välistä yhteistyötä että oppia uusia tapoja lähestyä ongelmanratkaisua. Kisaa varten opiskelijoiden oli mahdollista muodostaa itse oma neljän hengen tiimi tai ilmoittautua itsekseen, jolloin Christa Uusi-Rauva muodosti tiimin. Kussakin tiimissä oli opiskelijoita vähintään kahdesta Aallon koulusta.
Opiskelijoille kehuja konkreettisista ehdotuksista ja erinomaisista esiintymistaidoista
Case-yrityksenä, joka paljastettiin vasta tapahtuman alussa, oli Posti. Voittajajoukkueeseen kuuluivat Riikka Iivanainen Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta ja Janni Lindgren, Henri Blomster ja Johannes Peltonen Kauppakorkeakoulusta. Tiimi oli työstänyt Postin liiketoimintaa ajatuksella ”Kaikki suoraan kotiin”. Tiimi ehdotti, että Posti laajentaisi liiketoimintaansa kuljettamalla koteihin kerran päivässä kaiken tarpeellisen, ei vain laskuja, lehtiä ja mainoksia. Tiimi analysoi sitä, miten Posti voisi liiketoiminnassaan huomioida nykyistä paremmin väestön ikääntymisen ja miten päivittäistavaroiden ja apteekin tuotteiden toimitukset kotioville toisivat ihmisten elämään helppoutta, jota he arvostavat.
– Kiitän voittajatiimiä likimain konsulttitason ongelmanratkaisusta. Monet ehdotukset olivat konkreettisia ja itse asiassa osaa ideoista jo työstetäänkin organisaatiossamme, Postin Vice President, Strategy & New Business Development Sami Finne sanoi.
– Palkintona erinomaisesta työstä kutsumme teidät lounaalle Postin pääkonttoriin ja tapaamaan logistiikan johtoryhmäämme. Samalla pääsette tutustumaan uusiin varastotiloihimme. Myös kesätyömahdollisuuksista voimme keskustella, jos haluaisitte päästä työstämään business-caseja hieman pidemmällä aikajänteellä, Sami Finne jatkoi.
Voittajajoukkueen valitsivat tuomaristo, johon kuuluivat Postia edustaneiden Sami Finnen, Senior Development Manager Jouko Lehtosen ja Head of Contract Logistics Ville Vuorisalon lisäksi rahoituksen professori Markku Kaustia, logistiikan Professor of Practice Katariina Kemppainen ja Innovation Managementin Professor of Practice Erkki Ormala Kauppakorkeakoulusta sekä Professor of Practice Esko Penttinen Service Factorysta.
Lisätietoja:
Christa Uusi-Rauva
Asiantuntija, oppimisen kehittäminen
p. 040 3538 328
[email protected]
Lue lisää uutisia
Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä istutettu Keravalle
Keravan Kivisillan alueelle on istutettu Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä
Ruusa Vuori voitti Näytös23-palkinnon herkällä mallistollaan
Aalto-yliopiston muodin opiskelijoiden muotinäytöksessä perjantaina 26. toukokuuta nähtiin kandidaatti- ja maisteriopiskelijoiden mallistoja.Uusien esihenkilöiden keskinäinen vertaistuki korostui Aallon First Time Manager -ohjelmassa
Ohjelman vertaistapaamiset saavat osallistujilta kiitosta, ja osa on jatkamassa niitä koulutuksen jälkeenkin.
Kurssipalaute osaksi MyCoursesia syksyllä 2023
Aalto-yliopistossa otetaan käyttöön uusi kurssipalautetyökalu ensi syksyn II opetusperiodilla.Se tukee suositeltujen palautekäytäntöjen toteuttamista sujuvasti osana kurssin toimintaa.