Uutiset

Kalevala Korun Kulttuurisäätiö lahjoittaa 164 000 euroa muotoilun alan väitöskirjatyöhön

Lahjoitus tukee muotoilun kestävän kehityksen kysymyksiä.
Henkilö työskentelee ison työpöydän ääressä työpajaympäristössä.
Työskentelyä Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio.

Kalevala Korun Kulttuurisäätiö lahjoittaa Aalto-yliopistolle 164 000 euroa nelivuotiseen muotoilun alan väitöskirjatyöhön. Työn aihe käsittelee kestävän kehityksen ja tulevaisuuden muotoilun kysymyksiä. Väitöskirjatyön tekijä valitaan myöhemmin keväällä, jolloin myös aihe tarkentuu.

”Olemme hyvin sitoutuneita vastuullisuuden edistämiseen ja haluamme tukea taidetta, muotoilua ja kulttuuria laajasti. Tutkimus voi avata tuoreita näkökulmia muotoilun kehittämiseen ja esimerkiksi uusien materiaalien tuomiin mahdollisuuksiin”, kertoo Kalevala Korun toimitusjohtaja ja Kalevala Korun Kulttuurisäätiön hallituksen puheenjohtaja Kirsi Paakkari.

”Kiitämme lämpimästi lahjoituksesta. Hienoa, että saamme tukea väitöskirjan työstämiseen tärkeästä aiheesta. Muotoilun laitoksen tutkimus edustaa omalla alallaan kansainvälistä kärkeä, ja meille tärkeitä teemoja ovat esimerkiksi kestävä kehitys ja ihmiskeskeinen muotoilu”, sanoo Aalto-yliopiston muotoilun laitoksen johtaja, professori Tuuli Mattelmäki.

Vuonna 1994 perustetun Kalevala Korun Kulttuurisäätiön tarkoituksena on suomalaisen kulttuurin tukeminen ja edistäminen. Kalevalaisten Naisten Liiton ja Kalevala Koru Oy:n yhteinen säätiö jakaa vuosittain apurahoja tai tunnustuspalkintoja yksityisille henkilöille ja yhteisöille, jotka toiminnallaan edistävät suomalaista kulttuuria.

Muotoilun laitos on yksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun viidestä laitoksesta. Laitoksen toiminnassa korostuvat luova asiantuntijuus, yhteiskunnallisen vaikuttamisen tavoitteet ja dynaamiset kansainväliset yhteydet. Muotoilun laitoksella tutkimus, opetus ja muotoilun käytännöt tukevat toisiaan ja luovat jatkuvasti uutta ajattelua.

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi hymyilevää naista ripustaa kehyksissä olevaa Toolkits for Co-creation -infojulistetta seinälle.
Yhteistyö Julkaistu:

Toolkits for Co-creation: käytännön työkaluja yhteiskehittämiseen

Yhteiskehittämisen työkalusarja opiskelijoille, opettajille ja ammattilaisille tarpeiden tunnistamiseen, haasteiden määrittelyyn, ideointiin, kokeiluihin ja testaamiseen.
Bomanin erityisopetuksen luokan sisäänkäynti (jota ei voi oikein kehua esteettömäksi), piha-aluetta ja oppilaita kävelemässä ulkotunnille. Palikoiden äärellä on Marikebunin erityisluokan oppilaita. (valokuvat Saija Hollmén)
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston WiT-ohjelma ja Fida International toteuttavat Keniaan esteettömän leikkipaikan vammaisille lapsille

Inclusive Play -hankkeessa suunnitellaan esteetön leikkipaikka, joka soveltuu myös vammaisille lapsille. Suunnitelma yhdistää oppimisen, leikin sekä osallisuuden.
Suuri ryhmä sisätiloissa pitkän pöydän äärellä tutkimassa materiaali- ja näytekokoelmaa, hymyilee kameralle
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto ja muut MELANGE-konsortion partnerit käynnistivät EU-hankkeen uudistamaan tekstiilien väriin liittyviä teollisia toimintatapoja

Aalto-yliopiston johtama MELANGE-hanke pyrkii uudistamaan sisustustekstiilialan värjäyskäytäntöjä muotoilun avulla.
Selin kuvattu oranssipaitainen henkilö, jonka kuva vääristyy ulkona kaarevassa peilissä
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Radikaalin luovuuden keskus käynnistää TT-säätiön tuella uuden yritysyhteistyön kokeilun

Pilotissa yritykset pääsevät etsimään ja testaamaan uusia tapoja ratkaista uudistumisen haasteita yhdessä Aalto-yliopiston kanssa.