Kaksi matkalaukkua ja mies

Oli kesä 1970, kun soitto Yhdysvalloista tuli. Työnantaja ihmetteli, kun Kalevi Hyyrystä ei kuulunut töihin. Selvisi, että työlupa oli jäänyt viranomaisten pöytälaatikkoon unohduksiin pitkäksi aikaa. Hyyryselle jäi viikko aikaa myydä autonsa, radionsa ja muu omaisuutensa ennen lähtöä. Pienestä eteläkarjalaisesta Taavetin kylästä lähtöisin ollut Hyyrynen pakkasi kaksi matkalaukkua ja lähti maailmalle.

Taksiin ei ollut rahaa. Hyyrynen raahasi laukkuja New Yorkin läpi bussiasemalle. Eipähän hän silloin voinut arvata, että tulisi myöhemmin elämässään pakkaamaan laukut täyteen hopeakolikoita Suomen matkaa varten. 

Tekniikka ja sähkö kiinnostivat

Kalevi Hyyrynen oli nelilapsisen perheen toiseksi vanhin poika. Lapsuudessa hän hiihti, pelasi jalkapalloa ja rakenteli. Kädet olivat aina työstämässä jotain projektia. Saippuarasiasta syntyi toimiva matkaradio ja rakennusjätteistä maja. Hyyrynen rakensi myös kidekoneen eli radiovastaanottimen.

Vuonna 1962 Hyyrynen sai kotiin Taavettiin odotetun kirjeen. Opiskelupaikka Teknillisessä korkeakoulussa oli tekniikasta kiinnostuneelle pojalle selvä valinta. Otaniemen soluasunnosta elämä vei kesätöihin eri voimalaitoksiin. Välillä hän kävi kääntymässä kotona Taavetissa autoa korjaamassa. Diplomityön hän teki Vaasassa Oy Strömberg Ab:lle.

Yrityksistä huolimatta vakituista työtä ei löytynyt. Postiluukkuun kolahti hylkäyskirje toisensa perään. Niissä kaikissa perusteena oli liian vähäinen työkokemus. Hyyrynen ei lannistunut vaan alkoi miettiä vaihtoehtoja. Opiskeluaikana hän oli tutustunut Yhdysvaltoihin muuttaneisiin suomalaisiin. Mitä jos minäkin lähtisin joksikin aikaa keräämään työkokemusta, hän mietti.

Alun perin Hyyrynen oli ajatellut jäävänsä töihin ydinvoimalaitokseen vain muutamaksi vuodeksi, mutta aikaa kului ja Suomeen paluu unohtui. Massachusettsin osavaltiossa sijainneesta omakotitalosta tuli koti loppuelämäksi.

Jalkapalloa ja jääkiekkoa

Elämä asettui uomiinsa uudessa kotimaassa. Työpaikalla Yankee Atomic Electric Companyssa (YAEC) hän vastasi voimalaitosten muutostöiden sähkösuunnittelusta. Töiden ohessa hän opiskeli sähkötekniikan maisterintutkinnon paikallisessa yliopistossa Worcester Polytechnic Institutessa.

Amerikassa Kal-nimellä tunnetuksi tullut Hyyrynen ei ollut juttumies. Työkaverin mukaan hän kuitenkin kertoi avoimesti mielipiteensä, kun kyseessä oli jokin hänen asiantuntijuuteensa liittyvä ongelma. Myös politiikka ja urheilu olivat teemoja, joista hän puhui mielellään.

Työkaveri kuvailee häntä ystävälliseksi, ahkeraksi ja vastuuntuntoiseksi työntekijäksi, joka tarvittaessa hyppäsi punaiseen Chevy Corvette -urheiluautoonsa ja matkusti työmaalle. Hyyrynen halusi varmistaa, että kaikki yksityiskohdat suunnitelmassa ja asennuksessa olivat niin kuin piti. Auto oli hänen silmäteränsä. Sillä hän ajelutti vuorotellen Amerikan-sedän vieraina olleita veljenpoikiaan, mutta kukaan muu sillä ei saanut ajaa.

Vaikka Hyyrynen ei ollut kova juttelemaan, hän ei ollut luonteeltaan erakko. Aina kun läheiselle jalkapallokentälle kokoontui porukka pelaamaan, Hyyrynen meni mukaan, vaikka ei pelaajista tuntenut ketään. Hän pelasi myös tennistä ja työporukan kanssa jääkiekkoa, pääasiassa puolustajana.

Asuntoja ja sijoittamista

Sota-aikana kasvanut ja köyhistä oloista lähtöisin ollut Kalevi Hyyrynen oli nuuka luonteeltaan. Sillipurkeista hän valitsi kilohinnalta halvimman ja asui samassa talossa koko elämänsä. Huonekalut olivat eriparia. Seinälle ripustettu täytetty sinimarliinikala paljasti, että talon asukas oli joskus käyttänyt rahaa kalastusretkeen. Rinnetontilla sijainnutta taloa hän korjasi ja paranteli, rakensi siihen saunankin.

Oman talon lisäksi hän osti muitakin asuntoja, joita taitavana remontoijana piti hyvässä kunnossa. Omistuksistaan hän ei koskaan pitänyt meteliä. Kerran työkaveri meni vierailulle lähellä asuvan ystävänsä luokse. Yllätys oli suuri, kun hän näki siellä Hyyrysen talonmiehen roolissa luomassa lunta talon pihalla. Seuraavana päivänä työpaikalla he nauroivat yhdessä tapaukselle.

Hyyrysellä kerrotaan olleen hyvä huumorintaju. Kerran hän oli laittamassa halpislenkkareita jalkaansa veljenpojan asunnolla mennäkseen ulos korjaamaan ruohonleikkuria. Minä olen varmaan ainoa, joka on käynyt kuuntelemassa Wienin filharmonikkojakin lenkkarit jalassa, hän naureskeli.

Hyyrynen puhui englantia niin suomalaisella aksentilla, että sitä oli toisinaan vaikea ymmärtää. Se, että häntä pyydettiin usein toistamaan sanomansa, oli hänestä turhauttavaa. Englanninkielentaidosta tuli kuitenkin niin vankka, että suomen kielen sanoja alkoi unohtua. Suomen lomilla Hyyrynen vietti aikaa kesämökillä, missä hän nikkaroinnin lisäksi teki ristisanatehtäviä. Usein hän joutui kysymään, mitä jokin sana on suomeksi.

Sijoittamisen lahjoja hänellä oli, ja omaisuus kasvoi. Yhtenä jouluna muutama vuosi sitten Hyyrynen tuli käymään Suomessa. Tällä kertaa matkalaukussa oli jotain muuta kuin leipää ja piimää. Laukku oli täynnä hopeakolikoita, jotka Hyyrynen kätki veljensä taloon. Veli kuoli ja talo piti tyhjentää, mutta Hyyrynen ei sairautensa takia pystynyt enää kertomaan kolikkojen sijaintia. Sen verran hän pystyi vinkkaamaan, että perhe tiesi etsiä kolikoita vintiltä. Onneksi sukulaiset päättivät tutkia samalla kertaa koko talon, sillä takkahuoneen sohvan kohdalla metallinpaljastin piippasi. Pehmusteista löytyi lisää Amerikan-sedän yllätyksiä. 

Hyyrynen arvosti koulutusta ja oppimista. Jos minulla olisi poikia, laittaisin ne yliopistoon opiskelemaan, hän tapasi sanoa. Veljenpojalle hän yritti opettaa matematiikka. Heille hän toi myös yliopiston esitteitä luettavaksi. Koulutuksen, erityisesti tekniikan koulutuksen, arvostuksesta kertoo myös se, että hän muisti testamentissaan entistä yliopistoaan, Teknillisen korkeakoulun seuraajaa Aalto-yliopistoa.

Juttua varten on haastateltu Kalevi Hyyrysen veljeä Esa Hyyrystä ja veljenpoikaa Kimmo Hyyrystä sekä entistä työkaveria Richard Turcottea.

Juttu ilmestyy syksyn Aalto University Magazinessa. Teksti: Riikka Hopiavaara