Uutiset

Ilmastonmuutoksen hillitsijä

Suurta haastetta selättävä professori Sanna Syri saa virtaa fiksuista opiskelijoistaan ja perheestään.
Sanna Syrin uran kohokohtia ovat olleet opiskelijoiden saamat palkinnot. Kuva Anni Hanén.

Mitä tutkit ja miksi?

Tutkin suuren mittakaavan energiajärjestelmiä, kaupunkitasosta kokonaiseen maahan tai maanosaan. Keskityn erityisesti siihen, miten energiajärjestelmien hiilidioksidipäästöjä voisi tehokkaasti vähentää. Energiajärjestelmät ovat suurten muutospaineiden edessä, ja uusiutuvan energian lisääminen onkin muuttanut jo paljon eurooppalaisia sähkömarkkinoita. Globaali tarve vähäpäästöisille ja tehokkaille energiajärjestelmille on valtava, sillä energiantuotantotapojen valinnat ovat ensiarvoisen tärkeitä ilmastonmuutoksen hillinnässä. Energiantuotannon osuus kasvihuonekaasupäästöistä on 80 prosenttia, kun mukaan lasketaan liikenteen polttoaineet.

Miten päädyit professoriksi?

Siirryin professoriksi tutkija- ja esimiestehtävistä VTT:ltä. Minut toi Aaltoon erityisesti toive tehdä työtä opiskelijoiden kanssa. Tänne hakeutuvat opiskelijat ovat tosi fiksuja, motivoituneita ja kivoja nuoria ihmisiä, ja meitä kaikkia yhdistää kiinnostus ympäristöön ja energiaan.

Mitkä ovat olleet urasi kohokohdat?

Yksi oli Ympäristön hyväksi -palkinto, jonka VTT:llä ilmastonmuutoksen hillintää tutkiva tiimimme sai osoituksena tasokkaasta tutkimuksestamme ja aktiivisesta osallistumisesta tieteen tulosten tuomiseen osaksi päätöksentekoa. Muita kohokohtia ovat olleet opiskelijoideni saamat parhaan opinnäytetyön palkinnot sekä väitöskirjantekijöideni parhaiden konferenssipaperien palkinnot kansainvälisissä konferensseissa.

Mikä on tutkijan tärkein ominaisuus?

Tutkija tarvitsee työssään pitkäjänteisyyttä sekä kykyä sietää kiirettä. Työn on hektistä, sillä paljon aikaa kuluu erittäin kilpaillun rahoituksen hakemiseen.

Mitä odotat tulevaisuudelta?

Toivon että pystyn säilyttämään tasapainon työn ja muun elämän välillä Kotona ovat 12-vuotias poika ja 11- ja 7-vuotiaat tytöt, joiden kanssa haluan viettää aikaa ja olla heidän arjessaan mukana. Minulla on myös rakkaita ulkoilmaharrastuksia, kuten kajakkimelonta, retkiluistelu ja hiihto.

Ammatillisesti olen hyvin innostunut tällä hetkellä käynnissä olevista tutkimushankkeistamme, joissa tutkitaan monipuolisesti erilaisten energiajärjestelmien muutoksia. Kotimaiset hankkeemme keskittyvät kaupunkitason kaukolämpöjärjestelmiin. Helmikuussa starttaa EU:n Horisontti 2020 -ohjelman Euroopan laajuisia muutoksia tutkiva REEEM-hanke, jossa keskitytään teknologian rooliin energiatehokkaan talouden mahdollistajana.

Sanna Syri ja muut Aalto-yliopiston uudet vakinaistetut professorit kertovat tutkimuksestaan monialaisessa iltapäivässä 19. tammikuuta klo 14. Tervetuloa! Lisätietoja tapahtumasta täältä.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Shankar Deka on sähkötekniikan ja automaation laitoksen apulaisprofessori.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Robotiikka tarvitsee turvallisia käyttäytymismalleja

Robotiikka ja autonomiset järjestelmät kehittyvät nopeasti. Algoritmit, jotka kestävät häiriöitä ja epävarmuustekijöitä järjestelmässä ja ympäristössä, ovat kehityksen kannalta kriittisiä.
Kesäinen Otaniemen rantanäkymä, jossa Aalto-yliopiston logo ja tapahtuman nimi sekä VTT:n ja Avoimen tieteen logot.
Kampus, Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen ja tutkimuksen kesäpäivät 2024 järjestetään Aalto-yliopistossa

Avoimen tieteen kesäpäivät pidetään Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella ja Zoomissa 3.–4.6. Ilmoittauduthan 3.5. mennessä!
Kaksi tummiin pukeutunutta miestä istuu suunnittelemiensa huonekalujen keskellä
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Aaltolaisten muotoilua esillä Milanon huonekalumessuilla

Italialaisen muotoilijan ja japanilaisen arkkitehdin suomalaisesta kulttuurista inspiroitunutta yhteistyötä nähdään Salone del Mobile -messuilla Milanossa huhtikuussa. INTERDEPENDENCE-näyttelyssä on esillä myös muita projekteja Aallosta.
Front and back covers of book called Unfolding Public Art. Text in red, book covers in sand colour.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu: