Uutiset

Ilkka Hyytiäinen ja Juha Siivola: Uusia SCIn innovaatioasiantuntijoita yhdistää kokemukset Nokia-ajoilta ja kiinnostus startupeihin

Hyytiäisen ja Siivolan lisäksi innovaatioasiantuntijana jatkaa Tuomas Planman.
Juha Siivola ja Ilkka Hyytiäinen. Kuva: Matthew Allinson.
Juha Siivola vasemmalla ja Ilkka Hyytäinen oikealla. Kuva: Matthew Allinson.

Juha Siivola on aloittanut CS-laitoksesta vastaavana innovaatioasiantuntijana. Ilkka Hyytiäinen vastaa teknillisen fysiikan, matematiikan ja tuotantotalouden innovaatiohankkeista, ja Tuomas Planman jatkaa asiantuntijana neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan innovaatioihin liittyen.

Innovaatioasiantuntijan tehtävänä on auttaa tutkijoita materialisoimaan keksintöjä kehittämällä niitä eteenpäin, suojaamalla ja kaupallistamalla niitä.

Ilkka Hyytiäinen, miten sinusta tuli innovaatioasiantuntija?

Ennen nykyistä tehtävääni toimin noin vuoden Aallon yritysyhteistyöasiantuntijana, ja sitä ennen startup-yrittäjänä. Suurin vaikuttava tekijä nykyisiin tehtäviin siirtymisessä oli, että tein töitä samassa huoneessa edeltäjäni, Pauli Laitisen, kanssa.

Olen erittäin kiinnostunut uusista teknologioista ja startup-maailmasta. Startup-maailman parhaita ominaisuuksia ovat yltiöpäinen innostuneisuus omasta asiasta, optimistisuus ja hurja palo päästä eteenpäin. Toivon, että kokemukseni voi auttaa Aallon innovaattoreita kehittämään ideoitaan eteenpäin ja välttämään ainakin osan sudenkuopista.

Juha Siivola, miksi päädyit innovaatioasiantuntijaksi?

Olen koko urani työskennellyt tuotekehityksessä uusien teknologioiden ja keksintöjen parissa.  Minulla on intoa auttaa luomaan jotain uutta ja hyödyllistä Suomeen ja kansainvälisesti. Asioita, jotka voivat ratkaista arkielämän tai teollisuuden ongelmia ja viedä omalta osaltaan ihmiskunnan kehitystä eteenpäin. Innovaatiohankkeissa olen toiminut monissa rooleissa: keksijästä aina pääomasijoittajaan.

Ilkka Hyytiäinen, mitkä ovat urasi kohokohtia?

Olen ollut mukana Nokian matkapuhelinten noususta niiden tuhoon. Koko kaari pitää kokea, nähdä myös, miten pöly lopulta laskeutuu. Olen ollut elektroniikan suunnittelutehtävissä, myymässä teknologiaa Nokialle, kehittämässä Nokian puolijohdestrategiaa, ohjaamassa tutkimusta ja tutkimusyhteistyötä, ostamassa teknologiaa Nokiallle, ja lopulta olen myös kokenut Microsoftin mahdollistamat erittäin laadukkaat startup-yrittäjäkoulutukset.

Juha Siivola, entä sinun urasi kohokohdat?

Minä taas olen kokenut Nokian nousun ja uhon, mutta en tuhoa. Hienointa on ollut tunne, kun on saanut tiimin kanssa suunniteltua jonkun ratkaisun tai tuotteen, joka lopulta päätyy satojen miljoonien ihmisten käyttöön. Olen ollut muun muassa luomassa liitettävyysratkaisuja, joita käytetään edelleen aktiivisesti nykyisissä älypuhelimissa.

Ilkka Hyytiäinen, mitä odotat tulevaisuudelta?

Meillä on todella vahva tiimi ja osaamiskompetenssi. Työssä tarvitaan avointa mieltä, systemaattisuutta ja tien raivaamisen asennetta. Uskon, että tulen oppimaan paljon uutta.

Juha Siivola, mikä on innovaatioasiantuntijan tärkein ominaisuus?

Pyrin toimimaan fasilitaattorina ja vaikuttajana, vieden asioita rakentavasti eteenpäin parhaan mahdollisen ratkaisun löytämiseksi. Olen oppinut kohtaamaan erilaisia ihmisiä, kun minulla on ollut kunnia edustaa Suomea jo 30 vuoden ajan kausiluontoisesti joulupukin roolissa, ensin Rovaniemellä ja nyt monet vuodet Japanissa.

Ilkka Hyytiäinen

Innovation Advisor

Juha Petri Siivola

Innovation Advisor
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

A glass needle probes a tiny droplet sitting on a black surface.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Fyysikot onnistuivat selittämään tuntemattoman voiman, joka kiskoo vesipisaroita huippuliukkailla pinnoilla

Tulokset auttavat kehittämään aiempaa liukkaampia pintoja, jollaisia hyödynnetään esimerkiksi lääketeollisuudessa ja liikenteessä.
Sinipaitainen nainen, jolla on lyhyet tummat hiukset ja tummasankaiset silmälasit
Nimitykset Julkaistu:

Työelämäprofessori Pia Hannukainen: ”Uskon muotoilun voimaan jatkossakin”

Hannukaisen mielestä on tärkeää, että yrityksissä on osaavia muotoilijoita ja muotoilijoiksi valmistuvilla riittävä osaaminen työelämän tarpeisiin.
Vili Lehdonvirta, kuva:Mikko Raskinen, Aalto-yliopisto
Nimitykset Julkaistu:

Vili Lehdonvirta: Digitaalinen maailma ei ole erillinen ulottuvuus jossain bittiavaruudessa

Vili Lehdonvirta on aloittanut professorina Aallon tietotekniikan laitoksella. Hän jatkaa puolikkaalla työajalla Oxfordin yliopiston Internet-instituutissa.
Hymyilevä Raili Pönni seisoo neuvotteluhuoneessa, taustalla näkyy ikkunasta Dipolin piha-aluetta.
Nimitykset Julkaistu:

Aalto-yliopiston kehitysjohtajaksi on nimitetty Raili Pönni

Raili Pönni on toiminut aiemmin yliopiston suunnittelupäällikkönä ja väliaikaisena kehitysjohtajana.