Uutiset

Hyvällä suunnittelulla terveellisiä yhdyskuntia

Professori Marketta Kyttä tutkii ihmisten ympäristökokemuksia. Hänen tutkimusryhmänsä auttaa suunnittelemaan parempia yhdyskuntia.
Aalto University School of Engineering

Marketta Kytän professuurin ala on maankäytön suunnittelu. Tutkimusteemoina ovat muun muassa elinympäristöjen sosiaalinen kestävyys, terveyttä edistävä yhdyskuntarakenne ja lapsiystävällinen ympäristö.

– Yksi uusimmista tutkimuskohteistamme on ikääntyvät ihmiset. Tutkimme, miten yhdyskuntasuunnittelussa voitaisiin ottaa huomioon ikääntyneiden ihmisten tarpeet ja edistää heidän hyvinvointiaan.

Työkaluksi Kyttä on tutkimusryhmänsä kanssa kehittänyt ”PehmoGIS”-menetelmän, joka on palkittu sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Kymmenisen vuotta sitten esitelty PehmoGIS on otettu käyttöön jo noin sadassa kunnassa Suomessa ja parissa kymmenessä maassa ympäri maailmaa.

PehmoGIS-menetelmällä ihmisiltä kysytään internetin välityksellä heidän kokemuksiaan ympäristöstä. Tähän tietoon yhdistetään automaattisesti paikkatieto, mikä antaa mahdollisuuden tehdä monenlaisia yhdyskuntasuunnittelun kannalta tärkeitä kysymyksiä.

– Olen innoissani. Yhdyskuntasuunnittelussa on saatu aikaan iso muutos lyhyessä ajassa. PehmoGISin avulla saadaan ihmisten – myös passiivisen enemmistön – mielipide esiin huomattavasti aiempaa paremmin. Ennen oli tyydyttävä aktiivisimpien ihmisten ja asukasyhdistysten kautta saatuihin mielipiteisiin.

Lapsille ystävällinen ympäristö

PehmoGisiä käytettiin suunniteltaessa Helsingin uutta yleiskaavaa, joka julkaistiin vuoden 2015 lopulla.  Helsinkiläisiltä kysyttiin, mihin heidän mielestään ei missään nimessä saa rakentaa ja mihin voisi rakentaa.

Kyselyyn vastanneet nelisen tuhatta asukasta antoivat mielipiteensä yli 33 000 eri paikasta, jotka he itse valitsivat. PehmoGisin avulla voitiin muun muassa selvittää, kuinka yksi- tai erimielisiä asukkaat ovat keskeisten paikkojen maankäytöstä.

– Tutkimukseen vastanneiden mielipiteitä verrattiin kaavaluonnokseen. Osoittautui, että kaavaluonnos uhkaa rakentamisella noin 25 prosenttia sellaisista viheralueista, joita ihmiset pitävät tärkeinä. Tulos vaatii päättäjiltä pohdiskelua, Kyttä toteaa.

PehmoGisiä käyttäen voidaan selvittää myös asukkaiden kokemuksia ympäristön turvallisuudesta tai esimerkiksi, kuinka helposti ja tasapuolisesti virkistysmahdollisuudet luonnossa ovat eri ihmisryhmien saavutettavissa.

­ – Juuri nyt pyrimme tutkimaan, miten yhdyskuntasuunnittelulla voidaan auttaa eri asukasryhmiä pienentämään ympäristöjalanjälkeään.

Lapsiystävällinen ympäristö on ollut aktiivisen tutkimuksen kohteena kansainvälisesti jo pitkään. Tutkijoiden mukaan lapsille hyvä, liikkumaan rohkaiseva ympäristö on hyvä myös aikuisille.

- Harrastusliikunnan lisääminen tai terveellinen ruokavalio eivät yksistään riitä pitämään elintasosairauksia kurissa. Arkiliikuntaa, kuten pyöräilyä ja kävelyä työpaikoille, voidaan edistää hyvällä yhdyskuntasuunnittelulla.

Unelmien täyttymys

Kyttä johtaa rakennetun ympäristön laitoksella syksyllä 2016 käynnistyvää maisteriohjelmaa, joka kantaa nimeä Spatial Planning and Transportation Engineering. Se sisältää PehmoGIS’in lisäksi paljon muitakin yhdyskuntasuunnittelun aiheita.

– Kahden vuoden ajan valmisteltu ja täysin uusi maisteriohjelma on meille unelmien täyttymys. Yhdyskuntasuunnitteluun otetaan monitieteellinen ote, jossa hyödynnetään muun muassa yhteiskunta-, insinööri- ja ihmistieteitä sekä ympäristöpolitiikkaa.

Maisteriohjelmaan otetaan korkeintaan kaksikymmentä opiskelijaa.  Kyttä toivoo, että hakijoita löytyy niin Aalto-yliopiston eri kandidaattiohjelmista, eri tieteenaloja edustavista Suomen yliopistoista kuin ulkomailtakin.

Kyttä lupaa, että Rakennetun ympäristön laitoksella noudatetaan Aalto-yliopiston vanhaa perinnettä: sitä opetetaan, mitä tutkitaan. Opiskelijat saavat siis kosketuksen tutkimusaiheisiin.

– Meillä on kaksi isoa studiokurssia, joissa tehdään yhteistyötä kaupunkien ja muiden toimijoiden kanssa. Pyrimme samaan harjoitustöiksi tapaustutkimuksia.

Työmahdollisuudet valmistuneille ovat hyvät. Yhdyskuntasuunnittelijoista on ollut pulaa jo jonkin aikaa. Opintonsa päättäneet voivat sijoittua esimerkiksi erilaisiin kaupunki- tai liikennesuunnittelun tehtäviin.

Yhteystiedot:

Professori Marketta Kyttä
[email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

People at the campus
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

CESAER Task Force Openness of Science and Technology vierailee Aallossa

Aalto-yliopisto järjestää CESAER Task Force Openness of Science and Technologyn tapaamisen 16.–17.4.2024.
Kesäinen Otaniemen rantanäkymä, jossa Aalto-yliopiston logo ja tapahtuman nimi sekä VTT:n ja Avoimen tieteen logot.
Kampus, Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen ja tutkimuksen kesäpäivät 2024 järjestetään Aalto-yliopistossa

Aalto-yliopisto järjestää Avoimen tieteen ja tutkimuksen kesäpäivät 2024 yhdessä Avoimen tieteen ja tutkimuksen kansallisen koordinaation ja Teknologian tutkimuskeskus VTT:n kanssa.
Cone Calorimeter Testing
Tutkimus ja taide Julkaistu:

BIOSUOJA-hanke pelastaa ihmishenkiä kehittämällä biopohjaisia palonestopinnoitteita

Lahjakas ryhmä nuoria tutkijoita pyrkii tekemään puusta myrkyttömiä palonestoaineita.
Visuaalisen tekoälyn avulla luotu hahmotelma kaupunkialueen kehittämiseksi Batterseassa, Lontoossa
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Arkkitehtiopiskelijat suunnittelivat tekoälyn avulla sosiaalisia innovaatioita Lontooseen

Suunnittelussa yhdistettiin ensimmäistä kertaa laadullinen evolutionaarinen suunnittelu ja visuaalinen generatiivinen tekoäly.