Uutiset

Huaweilta ja F-Securelta lahjoitukset Aallon tietoturvaopiskelijoille - houkuttaa erinomaisia opiskelijoita Suomeen

Lahjoitusten avulla HAIC tarjoaa myös ensi vuonna kattavia stipendejä parhaille, kansainvälisille maisteriopiskelijoille, jotka aloittavat tietoturva-alan opintonsa Aallossa.

Opiskelijoita SSG Demo Dayssä
Kuva: Matti Ahlgren / Aalto-yliopisto

Teknologia-alan yritys Huawei ja tietoturvayhtiö F-Secure tukevat Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhdessä perustamaa tietoturvan tutkimuskeskusta HAIC:ia lahjoituksella myös vuonna 2020. Vuonna 2016 perustettu HAIC pyrkii varmistamaan Suomessa tehtävän tietoturvatutkimuksen ja -koulutuksen korkean tason tulevaisuudessa.

VP Technology Planning and Site Manager Mikko Terho Huawei Technologies Oy:stä sanoo, että Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto ovat onnistuneet hyvin tehtävässään kouluttaa osaavia tietoturva-alan asiantuntijoita. Tämä on hänenkin mielestään tärkeää sen takaamiseksi, että alusta- ja pilviturvallisuuden tutkimus säilyttää tasonsa ja kehittyy. ”HAIC-ohjelmalla on keskeinen rooli näiden tavoitteiden saavuttamisessa”, Terho sanoo.

F-Secure on rahoittanut HAIC:ia jo kolme vuotta ja Huawei kaksi, ja molemmat ovat lahjoitustensa kautta tukeneet tietoturva-alan maisteriopiskelijoita. ”Huaweissa yhteistyön on nähty hyödyttävän molempia osapuolia. Se on myös mahdollistanut parempia rekrytointeja Huaweille, ja meillä on ollut useita hyviä harjoittelijoita ja lopputyöntekijöitä. Nämä asiat ovat vahvistaneet ja tukeneet talon sisällä olevaa osaamista moniin aiheisiin liittyen”, Terho sanoo.

F-Securen teknologiavastaava Jyrki Tulokas sanoo, että F-Secure tunnistaa Suomen ja yritysten kasvavan tarpeen kouluttaa lisää kyberturvallisuusalan huippuosaajia, minkä vuoksi se jatkaa HAIC:in tukemista ja diplomityö- ja harjoittelupaikkojen tarjoamista tietoturva-alan opiskelijoille.

HAIC:n perustanut professori N. Asokan huomauttaa opiskelijastipendien tukemisen lahjoitusten avulla olevan suhteellisen uusi toimintamalli Suomessa. ”Olen tyytyväinen siihen, että Huawein ja F-Securen kaltaiset yhteistyökumppanimme teollisuudesta ovat johdonmukaisesti tukeneet HAIC:ia sen alusta alkaen.”

N. Asokan luopuu tehtävästään HAIC:n johtajana vuoden 2019 lopussa. Hän huomauttaa, että korkeakoulutus muuttuu kaikkialla maailmassa. Hänen mielestään Suomessa tarvitaan lisää yrityksiä tarjoamaan tämäntyyppistä tukea, jotta voidaan varmistaa se, että Suomi kouluttaa tulevaisuudessakin tietoturva-alan huippuja.

”Olen kiitollinen Huaweille ja F-Securelle siitä, että ne jatkavat tietotekniikan alan koulutuksen tukemista Suomessa. Minulle on myös suuri kunnia jatkaa N. Asokanin perintöä ja kuljettaa HAIC uudelle vuosikymmenelle aloittaessani työt Aallossa tammikuussa 2020”, sanoo tietotekniikan professori ja HAIC:n tuleva johtaja Janne Lindqvist.

Lahjoituksella HAIC myöntää stipendejä aiemmissa opinnoissaan erinomaisesti menestyneille, uusille maisteriopiskelijoille. Tällä tavoin HAIC haluaa vastata tietoturva-alan akuuttiin ja jatkuvasti kasvavaan työvoimapulaan. HAIC aikoo myöntää stipendejä ensi vuonna useille opiskelijoille.

Stipendiaatit saavat opintojensa ajan merkittävää rahallista tukea arjen menojensa rahoittamiseen. Yliopisto ei myöskään peri heiltä lukukausimaksuja, vaikka he olisivat kotoisin EU:n tai ETA-alueen ulkopuolelta. Stipendin saavan opiskelijan täytyy ottaa vastaan opiskelupaikka joko Aallon Computer, Communication and Information Sciences -maisteriohjelman Security and Cloud Computing -pääaineesta tai Security and Cloud Computing (Erasmus Mundus) -maisteriohjelmasta.

Aiempien vuosien HAIC-stipendiaatit ovat olleet erittäin tyytyväisiä opintoihinsa Aalto-yliopistossa. HAIC:n tekemissä kyselyissä heistä jokainen on painottanut sitä, että stipendillä oli merkittävä vaikutus siihen, että he päättivät tehdä maisteriopintonsa Aallossa.

Tällä hetkellä HAIC tukee stipendeillä useita opiskelijoita. Kaksi aiempaa HAIC-stipendin saajaa valmistui diplomi-insinööriksi tänä vuonna. Voit lukea lisää stipendin saaneiden opiskelijoiden kokemuksista täältä.

Haku Aalto-yliopiston maisteriohjelmiin on nyt käynnissä! Haku SECCLO-ohjelmaan päättyy 10. tammikuuta. Kaikkien muiden ohjelmien haku päättyy 3. tammikuuta 2020.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Shankar Deka on sähkötekniikan ja automaation laitoksen apulaisprofessori.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Robotiikka tarvitsee turvallisia käyttäytymismalleja

Robotiikka ja autonomiset järjestelmät kehittyvät nopeasti. Algoritmit, jotka kestävät häiriöitä ja epävarmuustekijöitä järjestelmässä ja ympäristössä, ovat kehityksen kannalta kriittisiä.
Kesäinen Otaniemen rantanäkymä, jossa Aalto-yliopiston logo ja tapahtuman nimi sekä VTT:n ja Avoimen tieteen logot.
Kampus, Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen ja tutkimuksen kesäpäivät 2024 järjestetään Aalto-yliopistossa

Avoimen tieteen kesäpäivät pidetään Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella ja Zoomissa 3.–4.6. Ilmoittauduthan 3.5. mennessä!
Kaksi tummiin pukeutunutta miestä istuu suunnittelemiensa huonekalujen keskellä
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Aaltolaisten muotoilua esillä Milanon huonekalumessuilla

Italialaisen muotoilijan ja japanilaisen arkkitehdin suomalaisesta kulttuurista inspiroitunutta yhteistyötä nähdään Salone del Mobile -messuilla Milanossa huhtikuussa. INTERDEPENDENCE-näyttelyssä on esillä myös muita projekteja Aallosta.
Front and back covers of book called Unfolding Public Art. Text in red, book covers in sand colour.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu: