Hiiliviisauden jäljillä – kätköreitit opastavat tuntemaan kaupunkiluontoa paremmin
Kaupunkivihreää tutkivan CO-CARBON-hankkeen tuloksia on nyt löydettävissä ympäri pääkaupunkiseutua. Geokätköilyn kaltainen aarrejahti koostuu neljästä teemoitetusta reitistä, jotka kutsuvat havainnoimaan kaupunkivihreää ympärillämme erilaisten linssien läpi.
Jokainen reitti koostuu kolmesta tai neljästä pisteestä, joista ensimmäisen koordinaatit löytyvät reitin kuvauksen yhteydestä. Koordinaattien osoittamaan paikkaan on piilotettu pieni purkki, josta vuorostaan löytyvät seuraavan pisteen koordinaatit. Viimeinen purkki pitää sisällään pienen lokikirjan, johon voi kirjata kiertäneensä reitin. Pisteiden muodostamat reitit ovat vaihtelevan pituisia ja arviot kokonaismatkasta on ilmoitettu tarkemmissa reittikuvauksissa.
”Kätköreittien suunnittelu oli sinänsä lähtökohtaisesti helppoa, koska hankkeen aikana on kertynyt suuri määrä paikkatietoaineistoa, jonka pohjalta sopivia paikkoja voitiin tunnistaa. Työ kuitenkin muuttui vaikeammaksi, kun oli aika miettiä varsinaisten piilopaikkojen toteuttamista käytännössä kentällä”, kertoo väitöskirjatutkija Esko Karvinen, joka vastasi kätköjen suunnittelusta yhdessä tutkija Oriol García Antúnezin kanssa.
”Mukaan mahtui vähän luovempiakin toteutuksia, jotka toivottavasti tuottavat sopivasti päänvaivaa etsijöille.”
Geokätköily on maailman suurin aarteenetsintäpeli, jota harrastavat monen ikäiset, eikä sen aloittaminen ole vaikeaa. Mikäli et ole aiemmin etsinyt paikkoja koordinaattien perusteella, täältä löydät ohjeet, kuinka syöttää koordinaatit Google Maps:iin. Tarkemmat ohjeet hiiliviisaaseen kätköilyyn löytyvät täältä. Ohjeet on käännetty myös englanniksi.
Kätköt ovat etsittävissä niin kauan, kun ne pysyvät kunnossa.
Kaupunkivihreän teemaan voi tutustua myös Kaupungin keuhkot -näyttelyssä, joka esittelee visuaalisin keinoin CO-CARBON-hankkeen loppujulkaisun teemoja. Näyttely on avoinna Helsingin yliopiston Tiedekulmassa 16.10 saakka. Mukana on 3 x 2 metrin kokoinen pääkaupunkiseudun latvuspeittokartta, josta voi tarkistaa itselleen tutun korttelin tilanteen. Taiteilijoiden Teemu Lehmusruusu ja Roberto Fusco toteuttama kokeellinen dokumenttielokuva korostaa hengittämisen kautta kasvien kanssa syntyvää yhteyttä.
Täältä löydät myös hiilipuutarhuroinnin ohjeetkotipihan hiiliviisaaseen hoitoon.
CO-CARBON on monialainen tutkimushanke, jossa on mitattu ja mallinnettu kaupunkivihreän hiilensidontakykyä sekä luotu ratkaisuja hiiliviisaan kaupunkivihreän toimeenpanoon. Mukana ovat Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto, Ilmatieteen laitos, Hämeen ammattikorkeakoulu ja Kööpenhaminan yliopisto sekä laaja joukko yhteistyökumppaneita: kaupunkeja, yrityksiä, asiantuntijajärjestöjä ja asukkaita. Hanketta (2020–2026) on rahoittanut Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto.
Lisätietoa:
Esko Karvinen, väitöskirjatutkija, Ilmatieteen laitos
esko.karvinen@fmi.fi, 050 4399 932
Elina Alatalo, vuorovaikutusvastaava, CO-CARBON, Aalto-yliopisto
elina.alatalo@aalto.fi, 050 5099027
Lue lisää uutisia
Kolmen tutkijan ideasta syntyi deep tech -yritys
Vahvaan tutkimusosaamiseen nojaava Sim Analytics Oy sai alkunsa, kun kolme LUT-yliopiston eri laboratorioissa työskennellyttä tutkijakollegaa alkoi miettiä, miten tarjota ja analysoida dataa teollisuusyritysten liiketoimintapäätösten tueksi.
Ensimmäinen suprajohtava kvanttilämpökone osoittaa, että lämpö voidaan valjastaa työksi myös kvanttimaailmassa
Suprajohtava kvanttilämpökone paitsi edistää termodynamiikan perustutkimusta, voi myös merkittävästi pienentää tulevaisuuden kvanttitietokoneiden hintalappua.
Tutkijoiden perustama Xiphera kasvaa vauhdikkaasti
Yhdeksänvuotisjuhliaan viettävä Xiphera Oy on kehittänyt tietoturvauhkien torjuntaan laitepohjaisia salausratkaisuja. Yritys on ns. deep tech eli syväteknologiayritys, jonka tuotteet nojaavat tutkimukseen ja tuottavat uusia teknologisia ratkaisuja.