Uutiset

Harvardista takaisin Suomeen: Uusi taloustieteen professori Aalto-yliopistoon

Mikko Silliman on nimitetty Aalto-yliopiston taloustieteen apulaisprofessoriksi urapolun ensimmäiseen vaiheeseen.
Aalto logo on rooftop at campus
Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Mikko Silliman on soveltavan mikrotaloustieteen tutkija, jonka tutkimusalaa ovat koulutuspolitiikka ja työntaloustiede. Hän on tutkinut esimerkiksi ammatillisen koulutuksen sekä varhaiskasvatuksen vaikutuksia ihmisten työuraan. Silliman viimeistelee tohtoriopintojaan Harvardin yliopiston Harvard Graduate School of Educationissa. 

”Mikko Silliman on todella osaava taloustieteilijä, joka vahvistaa suomalaista taloustieteen tutkimuskenttää erityisesti koulutuksen ja työntaloustieteen osalta. Odotamme jo kovasti Mikon liittymistä tutkijaporukkaamme”, kertoo Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksen johtaja, professori Matti Liski.

”Taloustieteilijänä olen erityisen kiinnostunut ymmärtämään, kuinka koulutusjärjestelmää voidaan kehittää ja suunnitella niin, että se vähentää yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Työelämän muutokset ovat myöskin tutkimustyöni keskiössä – erityisesti olen kiinnostunut siitä, miten työn luonteen muuttaminen voi ylläpitää työllisyyttä. Odotan, että pääsen paneutumaan näihin ja muihin kysymyksiin Aalto-yliopiston ja Helsinki GSE:n tutkijayhteisössä”, kommentoi Silliman nimitystään.

Silliman toimii tutkijatohtorina Norwegian School of Economicsissa (NHH) lukuvuoden 2023–2024, ja aloittaa apulaisprofessorina (tenure track) Aalto-yliopistossa 1.8.2024.

Yhteystiedot:
Matti Liski
[email protected] 

Mikko Silliman
[email protected]

Taloustieteen laitos

Taloustieteen laitos tarjoaa kattavan näkemyksen talouksien toiminnasta ja yritysten toimintaympäristöstä.

Lue lisää
Outside picture of the School of Business building in Otaniemi. Three Aalto Flags swinging in front of the building.
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Opening event Qual+_School of Business
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Uusi laadullisen johtamisen tutkimuksen keskus Qual+ on avattu

Yksi keskuksen päätavoitteista on tutkijoiden välisten metodologisten yhteyksien edistäminen.
award
Palkinnot ja tunnustukset, Yhteistyö Julkaistu:

Paavo Penttilälle myönnetty vuoden 2022 Hayashi Jisuke -palkinto

The Cellulose Society of Japan on myöntänyt Paavo Penttilälle Hayashi Jisuke -palkinnon merkittävistä kansainvälisistä saavutuksista selluloosatutkimuksen alalla. Palkinto luovutettiin virallisesti erityisessä seremoniassa, joka järjestettiin kansainvälisen selluloosakonferenssin yhteydessä Hiroshimassa Japanissa viime viikolla.
Liikuteltavan magneettikuvauslaitteen prototyyppi.
Tutkimus ja taide Julkaistu:
A man in a suit standing in front of the Aalto Töölö building.
Nimitykset Julkaistu:

Pitkää uraa finanssialalla tehnyt Ilari Niemi nimitettiin Aalto EE:n uudeksi talousjohtajaksi

Niemi raportoi tehtävässään Aalto EE:n toimitusjohtaja Tom Lindholmille ja Aalto-yliopiston talousjohtaja Marianna Bomille.