GeoTeko-palkinto uusiomaarakentamisen koulutukselle
Aalto-yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston uusiomaarakentamisen erikoisopintojakso on palkittu Suomen Geoteknillisen Yhdistyksen GeoTeko-palkinnolla ansiokkaasta toiminnasta alan koulutuksen hyväksi.
Palkinnon vastaanottivat professori Leena Korkiala-Tanttu ja yliopisto-opettaja Henry Gustavsson Aalto-yliopistosta, professori Pauli Kolisoja sekä lehtorit Minna Leppänen ja Pirjo Kuula Tampereen teknillisestä yliopistosta.
TTY ja Aalto-yliopisto järjestävät lukuvuoden 2017–2018 aikana uusiomateriaaleja hyödyntävää maarakentamista käsittelevän erikoisopintojakson. Opintojaksolla käsiteltyjä uusiomaarakentamisen materiaaleja ovat muun muassa erilaiset teollisten prosessien ja energiantuotannon sivutuotteina syntyvät jätejakeet, rakennusten purkujätteet sekä maarakennusteknisiltä ominaisuuksiltaan heikkolaatuiset maamateriaalit.
Palkittavan kohteen valitsi kunniatuomari Miimu Airaksinen, Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry:n toimitusjohtaja.
”Uusiomaarakentamisen erikoisopintojakso UKI pureutuu hyvin yhteiskunnan haasteeseen vähentää jätteitä ja toisaalta säästää rajallisia raaka-aineita uusiomateriaalien hyötykäytöllä. Ohjelma on hieno esimerkki yliopistojen välisestä yhteistyöstä sekä yritysten, viranomaisten ja akateemisen maailman yhdessä tekemisestä. Ohjelma sisältää sekä teoreettisen taustan, lainsäädäntöä ja viranomaismääräyksiä että käytännön erimerkkejä. Koulutus on erittäin kokonaisvaltainen ja käsittelee maarakentamisen koko elinkaarta, materiaalien hyötykäyttöä ja vaikutusta energiankäyttöön. UKI koulutus on esimerkki siitä, miten ala kokonaisuutena vastaa uusiin haasteisiin ja nostaa osaamisen tasoa”, kertoo Airaksinen.
Suomen Geoteknillinen Yhdistys (SGY) ry myöntää kerran kahdessa vuodessa GeoTeko-palkinnon. Tunnustuspalkinto annetaan kohteelle, joka parhaiten edustaa korkealuokkaista suomalaista geoteknisen alan osaamista. sgy.fi
- Julkaistu:
- Päivitetty: