Uutiset

Etu-Töölön lukion opettajat saivat Naiset ja tekniikka 2015 -palkinnon

Opettajat Suvi Helaja, Anna Maria Mäkelä ja Hanna Ylä-Mella palkittiin Tiedetutori-työstään.

Marja-Terttu Tanttisen rahaston Naiset ja tekniikka 2015 –palkinto myönnettiin Etu-Töölön lukion opettajille Suvi Helajalle, Anna Maria Mäkelälle ja Hanna Ylä-Mellalle ja heidän projektilleen: Tiedetutoroinnilla intoa, iloa, oppia ja oivallusta! Päätöksen teki 16.11.2015 Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulun dekaani Jyri Hämäläinen. Palkinnon suuruus on 1000€.

Palkinnon perustelut olivat:

”Tiedetutorointi on hyvä jo kokeiltu toimintamalli, jolla on vaikutusta siihen, että nuoret saadaan kiinnostumaan tieteestä. Etu-Töölön lukiossa on tehty hyvää työtä, jota toivotaan jatkettavaksi ja laajennettavaksi myös muihin lukioihin.”

Tiedetutorit ovat lukiolaisia, jotka toimivat opettajina ja assistentteina matematiikan, kemian ja fysiikan tunneilla. Lisäksi he ovat osallistuneet mm. kokeellisten tiedetuntien suunnitteluun ja toteutukseen. Tutorit ovat mm. käyneet paikkatietokantaluennolla Luova-verkkolehdessä ilmestyneen Dynamiitit-ohjelman esittelyn innoittamana, ja kertoneet oppimastaan maantiedon kurssilla.

Apurahatoimikunta antoi myös kunniamaininnat kahdelle muulle hakemukselle:

Metropolian opiskelijoiden Sanna Alikosken ja Hanna Vannesluoman ehdotukselle ”Tytöt tekniikkaan käytännön kautta” ja Laajalahden alakoulun oppilaan Pinja Paloheimon ja Aalto-yliopiston tohtorikoulutettavan Aura Paloheimon ehdotukselle Supersankariboxi-tyttöjen tekniikkatapaaminen.

Naiset ja tekniikka –palkinto 2015

****
Naiset ja tekniikka –palkinto jaetaan Marja-Terttu Tanttisen rahastosta, jonka tuotto käytetään lahjoittajan toiveiden mukaisesti kannustamaan tyttöjen ja naisten hakeutumista tekniikan aloille. Ehdokkaita palkinnon saajaksi voivat olla hankkeet tai ideat, jotka innostavat tyttöjä ja naisia luonnontieteiden, matematiikan ja tekniikan alojen opiskeluun. Päätöksen palkinnon saajasta tekee Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun dekaani. Palkinto jaettiin nyt kahdeksatta kertaa, ja sen suuruus on 1000 euroa.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

The winning collection by Ruusa Vuori at Aalto University's fashion show Näytös23, a model walking on the catwalk
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Ruusa Vuori voitti Näytös23-palkinnon herkällä mallistollaan

Aalto-yliopiston muodin opiskelijoiden muotinäytöksessä perjantaina 26. toukokuuta nähtiin kandidaatti- ja maisteriopiskelijoiden mallistoja.
Portrait of Professor Ville Vuorinen
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Suomen Akatemia palkitsee Ville Vuorisen COVID-19-taudin leviämistä koskevasta tutkimuksesta

Ilma- ja nestevirtausten fysiikkaa tutkiva Ville Vuorinen palkitaan poikkeuksellisesta tieteellisestä rohkeudesta ja luovuudesta sekä toiminnasta tieteen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämiseksi.
Professori Visa Koivunen
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Professori Visa Koivunen Academia Europaea -järjestön jäseneksi

Signaalinkäsittelyn professori ja Aalto-professori Visa Koivunen on valittu Academia Europaean jäseneksi.
Art For All -festivaali järjestetään elokuussa Kalasataman asuinkortteleissa
Palkinnot ja tunnustukset, Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Art For All -festivaali Kalasataman asuinkortteleissa elokuussa – hae mukaan!

Art For All -festivaali etsii taiteilijoita – hae 12.6. mennessä!