Esittelyssä Kauppakorkeakoulun Vuoden Alumni 2018 Elina Björklund
Mitä ja milloin olet opiskellut Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa?
Aloitin opiskelut 1989 ja opiskelin pääaineenani kansainvälistä kansantaloustiedettä. Sivuaineina luin tilastomatematiikkaa ja rahoitusta. Valmistuin ekonomiksi 1994.
Millaisessa työtehtävässä olet tällä hetkellä?
Olen toiminut vuodesta 2012 lähtien Reiman toimitusjohtajana. Sitä ennen olen ollut erilaisissa johdon konsultointiin, markkinointiin sekä rahoitusalaan liittyvissä tehtävissä.
Mitkä ovat terveisesi Kauppakorkeakoulun opiskelijoille? Mitä kannattaa opiskella ja millaisia taitoja kannattaa kehittää tulevaisuutta varten?
Kannattaa opiskella mahdollisimman laajasti ja mieli avoinna – Aalto-yliopisto tarjoaa tähän hienot mahdollisuudet. Yli korkeakoulurajojen tapahtuva opiskelu on hyödyksi myöhemmin työelämässä.
Digitaalisuuden eri aspektien ymmärtäminen, analyyttiset taidot sekä vuorovaikutuskyky ovat äärimmäisen tärkeitä työelämää ajatellen, mutta ei pidä unohtaa pehmeämpiä aineita, kuten design-ajattelua. Kieliäkin kannattaa opiskella, koska niiden opiskeluun saattaa olla vaikea löytää aikaa työn ohessa myöhemmin.
Elina Björklund valittiin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Vuoden Alumniksi Homecoming Day -alumnipäivän yhteydessä 31.8.2018. Björklund jätti tuolloin videotervehdyksensä Kauppakorkeakoulun alumneille. Voit katsoa videon täältä.
Lue lisää uutisia
Toolkits for Co-creation: käytännön työkaluja yhteiskehittämiseen
Yhteiskehittämisen työkalusarja opiskelijoille, opettajille ja ammattilaisille tarpeiden tunnistamiseen, haasteiden määrittelyyn, ideointiin, kokeiluihin ja testaamiseen.
Aalto-yliopiston WiT-ohjelma ja Fida International toteuttavat Keniaan esteettömän leikkipaikan vammaisille lapsille
Inclusive Play -hankkeessa suunnitellaan esteetön leikkipaikka, joka soveltuu myös vammaisille lapsille. Suunnitelma yhdistää oppimisen, leikin sekä osallisuuden.
Aalto ja muut MELANGE-konsortion partnerit käynnistivät EU-hankkeen uudistamaan tekstiilien väriin liittyviä teollisia toimintatapoja
Aalto-yliopiston johtama MELANGE-hanke pyrkii uudistamaan sisustustekstiilialan värjäyskäytäntöjä muotoilun avulla.