Uutiset

Emilia Hernesniemen Hei hei Torniolle parhaan lyhytelokuvan Jussi-palkinto

Jussi-palkinto myönnettiin ensimmäistä kertaa opiskelijaelokuvalle. Palkittujen joukossa oli myös useita elokuvataiteen laitoksen ELOn tekijöitä ja alumneja.
Emilia Hernesniemi's documentary film Goodbye Tornio tells about Vilma, 18 years old high school graduate

Vuoden 2021 elokuvien parhaimmistoa juhlittiin ja palkittiin perjantaina 6. toukokuuta. Eniten Jusseja keräsi kansainvälistä menestystäkin niittänyt, Juho Kuosmasen ohjaama ja Jussi Rantamäen tuottama Hytti nro 6. Se voitti peräti kahdeksan palkintoa: parhaan elokuvan, ohjauksen, naispääosan, käsikirjoituksen, kuvauksen, leikkauksen, lavastussuunnittelun ja maskeeraussuunnittelun Jussit.

Elokuvat Guled & Nasra sekä Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia voittivat molemmat kaksi Jussia. Muita palkittuja elokuvia olivat muun muassa Hanna-Leena Haurun ohjaama Fucking with Nobody ja 70 on vain numero sekä parhaana dokumenttielokuvana palkittu Invisible Demons – Tuhon merkit.

Parhaana lyhytelokuvana palkittiin poikkeuksellisesti opiskelija Emilia Hernesniemen debyyttielokuva Hei hei Tornio, joka on hänen kandityönsä Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitokselle. Hernesniemi opiskelee dokumenttielokuvan ohjausta.

”Kaikki meistä haluaa kuulua johonkin, ihan mihin vaan. Ja voi kestää, että se paikka löytyy”, Hernesniemi sanoi kiitospuheessaan.

Hei hei Tornio on lyhyt dokumenttielokuva nuoruudesta, lähtemisestä ja jäämisestä. Päähenkilö Vilma on 18-vuotias torniolainen ylioppilas, joka haaveilee muuttamisesta Helsinkiin. Vilma valmistuu lukiosta, juhlii viimeisiä iltoja kotikaupungissaan ja kuuntelee ei-toivottuja neuvoja tunteikkailta aikuisilta. Elokuva kertoo niistä hetkistä, kun asiat muuttuvat pysyvästi.

”Kiitos Aalto-yliopisto, että sain vapautta tehdä sellaisen elokuvan, että se tuntui sielussa hyvältä. Ilman luottamusta sellaista olisi vaikea tehdä”, Hernesniemi totesi.

Elokuvan käsikirjoitus on Emilia Hernesniemen, elokuvan on tuottanut Eveliina Mauno, kuvannut Iiris Sjöblad, leikannut Maija Karhula, äänisuunnittelusta vastaa Saku Anttila ja musiikin on säveltänyt Rolf Gustavson. Elokuva on kaikkien taiteellisesti vastaavien kandityö Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitokselle.

Hei hei Tornio voitti myös syksyllä 2021 Rakkautta ja Anarkiaa -filmifestivaalien pääpalkinnon sekä uudelle lupaukselle myönnettävän Uusi aalto -palkinnon.

Onnea ja menestystä kaikille!

Katso Hei hei Tornio -elokuva Yle Areenassa

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelijoita kävelemässä vihreiden puiden alla
Opinnot Julkaistu:

Lahjoitukset mahdollistavat kaikille opiskelijoille opiskeluvaihtoon lähtemisen

Kansainvälinen opiskelijavaihto on oleellinen osa monen Kauppakorkeakoulun opiskelijan opintoja.
Illustration image of an early autumn day, depicting Otakaari 2B from the opposite side of Tietotie. Some leaves are on the ground, there are people walking on campus, undistinguishable faces.
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Ehdota uutta nimeä Otakaari 2B -rakennukselle

Lähetä oma nimiehdotuksesi viimeistään 14.6.!
Portrait of Professor Ville Vuorinen
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Suomen akatemia palkitsee Ville Vuorisen COVID-19 taudin leviämistä koskevasta tutkimuksesta

Ilma- ja nestevirtausten fysiikkaa tutkiva Ville Vuorinen palkitaan poikkeuksellisesta tieteellisestä rohkeudesta ja luovuudesta sekä toiminnasta tieteen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämiseksi.
Picture of Marika Tervahartiala and Kamyar Hasanzadeh after the event in front of the Hybrid Stage area.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Näkymiä avoimeen dataan: Aalto Research Data Uncovered

Marika Tervahartiala ja Kamyar Hasanzadeh astuivat lavalle kertomaan tutkimuksestaan geograafisen ja visuaalisen datan parissa avoimen datan näkökulmasta.