Elokuvaajan elämää Hollywoodissa

On sunnuntai-ilta ja harvinaisen rauhallinen hetki Peter Flinckenbergin elämässä. Hän on viettänyt vapaapäiväänsä korealaisessa kylpylässä poikiensa kanssa. Nyt on aika hengähtää kotona Los Angelesin Silverlakessa.

Aamulla Flinckenbergkin herätyskello soi taas viideltä. CBS-studion Showtime-kanavalle tehtävän I’m dying up here -komediasarjan kuvaukset jatkuvat. 1970-luvun losangeleslaiseen stand up -klubiin sijoittuvan sarjan ensi-ilta on keväällä. Saman aikaan Flinckenberg työstää dokumenttielokuvaa 1960-luvun kalifornialaisesta koomikkoduo Cheech & Chongista. Tammikuussa alkaa Dakota Johnsonin tähdittämän The Sound of Metal -elokuvan kuvaus.

Flinckenberg on päätynyt unelmiensa töihin, elokuva-alan mekkaan, Hollywoodiin. ”Elämä on ihmeellistä”, naurahtaa mies itse. Mutta miten kaikki oikein kävikään?

Raksalta lakioppiin

”Se onkin outo juttu”, Flinckenberg vastaa kysymykseen, miten hän päätyi elokuva-alalle. Lukion jälkeen hänen oli vaikea päättää, mitä haluaisi elämässään tehdä. Hetken aikaa hän oli rakennustöissä Moskovassa. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjällä elettiin jännittäviä aikoja.

Sosiaalinen paine ja kaverien esimerkki ajoivat nuorukaisen kuitenkin pian takaisin Suomeen. Flinckenberg opiskeli vuoden kuvataiteita, kunnes haki ja pääsi lukemaan oikeustieteitä.

”Mutta ei ollut minun juttuni olla yksin lakikirjojen kanssa. Kaipasin enemmän.”

Kirjojen kanssa tuskaileva Flinckenberg muisti onnistumisen kokemuksen nuoruusvuosilta.

”Kun Neuvostoliiton rajat aukesivat ulkomaalaisille, pääsin vanhempieni ja tiedemiesryhmän mukana aiemmin suljetulle Jamalin niemimaalle tutustumaan suomenugrilaisiin sukulaiskansoihin. Toiselle reissullemme vuokrasin kameran, jonka käyttöä opetti Ylen uutiskuvaaja.”

Ensin Flinckenbergin kuvaamaa materiaalia osti Yle, myöhemmin muutkin eurooppalaiset tv-kanavat, ja hän pystyi hankkimaan ensimmäisen oman videokameransa. Kesti kuitenkin vuosia, ennen kuin hän osasi ajatella kuvaamista ammattina.

Myöhäiskypsää sorttia

Flinckenberg kuvailee olleensa aina tarkkailija, pienestä pitäen herkkä tunnelmille ja valolle. Oli luontevaa pyrkiä loppujen lopuksi luovalle alalle.

”Mutta Taideteollisen korkeakoulun pääsykokeet pelottivat. Päätin, etten katso kokeissa yhtään mitä muut tekevät.”

Metodi kannatti, ja Flinckenberg pääsi sisään.

”Olin uudessa maailmassa. Vasta koulussa ymmärsin, mitä elokuvan teko on ja mitä se vaatii. Olin myöhäiskypsää sorttia. Luokkakaverit olivat tehneet omat oopperat ja elokuvat jo 14-vuotiaina, mutta minä en ollut sellainen.”

Alun perin Flinckenberg halusi tehdä dokumentteja. Dokumenttiohjaaja-linjaa ei tuolloin vielä ollut olemassa, joten hän päätyi opiskelemaan kuvausta. Opiskelujen edetessä dokumentit kuitenkin unohtuivat. Flinckenberg viehättyi tarinankerronnasta elokuvassa, ja mahdollisuudesta luoda kokonaisia maailmoja yhdessä ohjaajan, lavastajan, puvustajan, valaisijan, äänittäjän ja muun työryhmän kanssa.

Flinckenbergin sanat eivät tahdo loppua, kun hän pääsee kehumaan koulutustaan.

”Tuolloisella proffalla Esa Vuorisella oli tietotaitoa suuresta maailmasta. Hän avasi meidän opiskelijoiden silmät ja opetti ajattelemaan isommin.”

Tärkeää oli myös opiskelujen ohessa saatu työkokemus muun muassa Tulennielijä- ja Rukajärven tie -elokuvissa kuvaaja Kjell Lagerroosin apulaisena. Ilman Esa Vuorista Flinckenberg ei olisi nyt Hollywoodissa.

Amerikan ihmemaassa

Pirjo Honkasalon Betoniyö oli Flinckenbergin onnenpotku. Honkasalon ohjaama ja Flinckenbergin kuvaama elokuva valittiin syyskuussa 2014 Suomen ehdokkaaksi parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon kategoriaan. Se ei kuitenkaan päässyt listalle, jolta Oscarin saaja valitaan. Siitä huolimatta perinteikäs amerikkalainen elokuvaajien yhdistys, American Society of Cinematographers, bongasi elokuvan ja asetti sen ehdolle omaan alan kilpailuunsa. Jonka elokuva myös voitti.

”Oli vääjäämätöntä, että minut huomataan Amerikassakin. Yhtäkkiä kaikki agentit olivat kiinnostuneita tapaamaan minua.”

Ei kulunut kuin pari kuukautta, kun Flinckenberg kutsuttiin tekemään ensimmäistä elokuvaansa Hollywoodiin. Hän kuvasi muotisuunnittelija-sisaruskaksikko Kate ja Laura Mulleavyn ohjaaman elokuvan Pohjois-Kaliforniassa. Kesän jälkeen myös perhe muutti Los Angelesiin ja Espoosta ostettu omakotitalo sai jäädä vuokralle.

Aluksi Flinckenberg oli kauhuissaan. Amerikan asumis- ja koulukustannukset hirvittivät. Ammattiliiton jäsenyys maksaa hurjasti ja ilman sitä alan töihin ei pääse. Oma ammatillinen osaaminenkin arvelutti.

Ensimmäisen vuoden aikana oli myös hankala vaihe, kun sovitut työt siirtyivät ja peruuntuivat. Syy oli usein se, että tähtinäyttelijät muuttivat aikataulujaan. Flinckenberg oli myös joutunut kieltäytymään joistakin projekteista näiden siirtyvien elokuvien takia. Vaikka suhdeverkostoa luotiin koko ajan lisää, töitä ei ollut tarpeeksi. Agentuurin vaihto toi tähän muutoksen. Agentit ovat elintärkeä osa kuvaajan yhteistyökumppaneina, ja siinäkin yhteistyössä oli paljon oppimista.

”Sitä ajattelee, että kaikki ovat minua parempia. Pian kuitenkin huomasin, että olen riittävän hyvä ja minusta tykätään siksi, että olen sellainen kuin olen.”

Kova tahti mutta leppoisa tunnelma

Nyt Flinckenberg kuvaa niin tv-sarjaa, dokumenttia kuin elokuvaakin.

”On ollut onnenpotku päästä mukaan tv-maailmaan. Tv-puolella tuntuu olevan kova noste Netflixin ja Amazonin kaltaisten tahojen siirtyessä tuottajiksi. Hyvä puoli on myös se, että televisiosarjoja kuvataan Los Angelesissa, kun elokuvakuvaukset ovat usein jossain muualla. Saan olla lähempänä perhettä.”

Luonnollisesti Amerikassa kaikki on suurempaa kuin Suomessa. Rahaa, kalustoa, henkilöstöä ja aikaa on enemmän. I’m Dying Up Here -sarjan yhden jakson budjetti on 6–8 miljoonaa dollaria ja jaksoa kuvataan 12 päivää.  

Jokaisen tuotannon takana on paitsi iso, myös hyvin rasvattu koneisto.

”Työskentely on helppoa, kun ympärillä on niin monta ihmistä auttamassa. Jokainen osa-alue on hyvin hoidettu. Apulaisohjaajat ovat käsittämättömän taitavia: esimerkiksi johonkin kohtaukseen tulee hetkessä 20 poliisia sulkemaan teitä ja paikalle lipuu 40 vanhaa amerikanrautaa. Täällä ei kysellä kaiken aikaa, mitä jokin maksaa vaan kannustetaan tekemään hyvää jälkeä.”

Vaikeinta Flinckenbergille on ollut tottua vahvojen ammattiliittojen ylläpitämään hierarkiaan. Oman tehtäväalueen ulkopuolelle ei saa hyppiä.

”Minun pitää anoa liitolta erikseen lupa, jos haluan itse koskea kameraan. Joskus on vaikea pysytellä monitorin takana!”

Kuvausjaksot ovat intensiivisiä. Kuvauspäivät kestävät minimissään 12 tuntia. Vaikka tahti on Hollywoodissa kova, tunnelma on Flinckenbergin mielestä leppoisa.

”Vaikka tuntuu siltä, että kaikki mehut revitään itsestä irti, tukea, huumoria ja hyvää mieltä on paljon. Kannustusta saa paljon. Täällä on helpompi yrittää eikä epäonnistuminen ole kuolema. Helpottavaa on myös se, että palkkaus on hyvä.”

Valo – tärkein työväline

Elokuvaajan päätyönä on johtaa kuvausryhmää. Tv-sarjaa kuvatessa Flinckenbergin alaisuudessa on useampi 4–5 hengen kameraryhmä sekä vielä suuremmat valo- ja grip-ryhmät.

Flinckenbergin työ alkaa yleensä siitä, että hän lukee tuottajien lähettämiä käsikirjoituksia.

”Se on pyhä hetki. Yleensä jo lukiessa alan nähdä mielessäni, miltä lopputulos voisi näyttää. Hyvin nopeasti pyrin keskustelemaan ohjaajan kanssa, etten tunge mukaan liikaa omaa visiotani.”

Oman ehdotuksensa Flinckenberg esittää ohjaajalle visuaalisena kollaasina, jossa voi olla mukana valokuvia, taidetta ja maalauksia.

”Tärkein työvälineeni on valo. Ja valo on tunnetta, sitä on vaikea selittää sanoin. Tiedän usein tunnepuolella, jos joku valossa tai kameraliikkeessä ei ole oikein suhteessa kerrottavaan tilanteeseen.”

Alan opiskelijoille Flinckenbergillä on yksi vinkki.

”Tähtää korkealle. Kaikki on kiinni lopulta omasta halusta pyrkiä johonkin isompaan. Itselläni on aina ollut hinku katsoa, mihin pystyn. Mitään huonommuuden tunnetta suomalaisella ei pidä olla. Meidän opetuksemme taso ja työmoraali on niin kova.”

Parasta Los Angelesissa on Flinckenbergin mielestä taidemaailma, monikulttuurisuus ja sosiaalisuus.

”Nautin Los Angelesin eri kaupunginosista, niiden väristä ja kirjosta. Sosiaalinen kanssakäyminen on täällä herkkua. Taidemaailman taso on järkyttävän kova.”

Vapaa-aikanaan Flinckenberg kuljettaa lapsiaan futis- ja musiikkiharrastuksiin, pelaa itsekin jalkapalloa ja käy jazz-klubeilla. Viikonloppuisin kyläillään ystävillä.

”Luojan kiitos, etten tullut Hollywoodiin nuorena. Täällä voi lähteä jalat maasta, jos ei ole sinut itsensä kanssa.”

• Peter Flinckenberg valmistui elokuvaajaksi vuonna 2003. Hän asuu ja työskentelee Los Angelesissa, missä kuvaa televisiosarjoja, elokuvia ja mainosfilmejä. Flinckenberg sai vuonna 2014 arvostetun Spotlight-palkinnon elokuvasta Betoniyö ja tänä vuonna Variety-lehti valitsi hänet yhdeksi 10 elokuvaajasta, joita seurata juuri nyt. Hänet on palkittu kahdesti Jussi-palkinnolla: elokuvista Betoniyö ja Tuulensieppaajat. Flinckenberg kuvasi myös Selma Vilhusen lyhytelokuvan Pitääkö mun kaikki hoitaa, joka ylsi Oscar-ehdokkaaksi vuonna 2014. Vuonna 2015 Flinckenberg kuvasi Los Angelesissa Kirsten Dunstin tähdittämän Woodshock-filmin, jonka ohjasivat Rodarte-muotimerkin perustajat, suunnittelijat Kate ja Laura Mulleavy. Keväällä 2017 Flinckenberg alkaa kuvata elokuvaa The Sound of Metal, jossa pääosissa ovat Matthias Schoenaerts ja Dakota Johnson. Parhaillaan hän tekee muun muassa Mad Men -tv-sarjan tuottajien kanssa tv-sarjaa I’m Dying Up Here CBS- studion Showtime-kanavalle.

Teksti: Liisa Jokinen. Kuva: Jussi Puikkonen.

Artikkeli on alun perin julkaistu englanniksi Aalto University Magazinen numerossa 18 (issuu.com) joulukuussa 2016.