Edesmennyt professori Leo Ojala tutki digitaalitekniikkaa jo 1970-luvun alussa

Digitaalitekniikan professori Leo Ojala nukkui pois äskettäin, 80-vuotiaana. Hän jäi eläkkeelle vuonna 2000 professorin tehtävistä, oltuaan yksi ensimmäisistä tietotekniikan professoreista Suomessa. Ojala valmistui Teknillisen korkeakoulun fysiikan laitokselta vuonna 1960. Hän oli muutaman vuoden töissä teollisuudessa ja siirtyi sitten takaisin Teknilliseen korkeakouluun sähköosastolle, johon hän loi digitaalitekniikan tutkimusryhmän 1970-luvun alussa ollessaan laboratorioinsinöörinä. Hänet nimitettiin digitaalitekniikan professorin virkaan pysyvästi vuonna 1973.

Digitaalitekniikan tutkimusryhmä toteutti yhteistyössä teollisuuden kanssa monia digitaalitekniikkaan liittyviä projekteja, esimerkiksi tärähdysmittarin metron rakentajia varten. Samalla syntyi korkeatasoisia tieteellisiä julkaisuja kotimaisissa ja arvostetuissa ulkomaisissa lehdissä.

- Alussa sihteeri kirjoitti puhtaaksi tutkimuspapereita IBM:n pallokoneella ja piirsimme kaavat niihin käsin. Ojala oli äärimmäisen tarkka ja sen vuoksi aina muutti tekstiä. Leikkaamalla ja liimaamalla tehtiin uusia versioita, kunnes yksi paperiarkki oli kuin paksu pahvi, kertoo Ojalan kanssa 70-luvun alusta asti työskennellyt Nisse Husberg.

Digitaalitekniikan ja mikrotietokonetekniikan merkitys kasvoi 1970-luvulla nopeasti, kiinnostus alaan lisääntyi, luentosalit täyttyivät digitaalitekniikan kursseilla ja Ojalan ohjauksessa alueelta tehtiin yli 200 diplomityötä.  

Digitaalipiirien ja mikrotietokoneiden jälkeen Ojalan tutkimuksen painopiste siirtyi rinnakkaisiin ja hajautettuihin järjestelmiin ja tietojenkäsittelyteoriaan. Yksi keskeisistä tutkimuskohteista olivat Petri-verkot sekä niiden soveltaminen erilaisten digitaalisten järjestelmien mallintamisessa. Tutkimusprojekteissa kehitetyillä analysaattoreilla pystyttiin esimerkiksi selvittämään, voiko järjestelmä lukkiutua jollain tietyllä toimintosekvenssillä, mikä edellyttäisi järjestelmän uudelleen käynnistämistä. Mallien avulla tällaisia virheitä voidaan havaita jo suunnitteluvaiheessa.

Ojala oli poikkeuksellisen kansainvälisesti suuntautunut jo 1970-luvulta alkaen. Hän matkusti itse paljon konferensseissa, seurasi alan kansainvälistä tieteellistä kehitystä tarkasti ja hänen kirjastonsa ja artikkelikokoelmansa oli erittäin laaja.

- Ojalalle oli itsestäänselvyys, että tutkimuksessa rima oli aina korkeimmalla kansainvälisellä tasolla. Tätä hän edellytti myös opiskelijoiltaan, joita hän lähetti jo varhaisessa vaiheessa uraa alan parhaisiin kansainvälisiin konferensseihin. Tämä oli tuolloin erittäin poikkeuksellista toimintaa, kertoo Ilkka Niemelä, joka teki Ojalan laboratoriossa 1980-luvun lopulla väitöskirjaansa.

- Ojala tunnettiin pohtijaluonteena. Seminaareissakin hän syventyi pohtimaan ja haastamaan opiskelijoita, kertoo Tomi Janhunen, joka työskenteli Ojalan laboratoriossa 1990-luvulla ennen Ojalan eläkkeelle jäämistä.

Ojalan järjestämissä seminaareissa perehdyttiin materiaaleina olleisiin tieteellisiin artikkeleihin ja väitöskirjoihin varsin perusteellisesti pitämällä esitelmiä ja ratkomalla tehtäviä seminaarin lisäksi. Jos jokin asia näytti jäävän esitelmöitsijälle epäselväksi, Ojala saattoi joskus keskeyttää esitelmän ja antaa lisämateriaalia tutkittavaksi. Näihin helmiin palattiin yleensä seuraavalla seminaarikerralla.

- Ojala oli hyvin innostunut tilaamaan uusimpia artikkeleita. Kun olin tekemässä väitöskirjaani uskomuslogiikasta, uskomisen ja tietämisen problematiikasta ja uskomusten pohjalta tehtävistä päätelmistä, Ojala tilasi minulle aiheen perusteella tutkimuspaperin agenteista ja niiden suorittamasta itsetutkiskelusta. Hienoisena ongelmana oli vain, että kyseinen artikkeli oli kirjoitettu japaniksi, Janhunen jatkaa.

Tietojenkäsittelyn teoreettinen puoli korostui laboratorion toiminnassa siinä määrin, että laboratorion nimi päätettiin muuttaa tietojenkäsittelyteorian laboratorioksi 1990-luvun lopulla.  Vielä tuolloin laboratorio oli niin pieni yksikkö, että kaikki mahtuivat hyvin saman kahvipöydän ääreen, ja esimerkiksi opetuksessa panostettiin asiasisältöön ja laatuun opiskelijavolyymin sijaan.

- Saatoimme istua jollain kokoonpanolla Ojalan huoneessa saamassa haastaviakin toimeksiantoja. Vaikka Ojala laittoi nuoria kollegoita tuleen, hän oli mukana hiomassa tarvittavia strategioita, ja siten vaikutti ja tuki henkilökohtaisesti taustalla, lisää Janhunen.

Eläkkeelle jäätyäänkin Ojalalla riitti mielenkiintoa uusimpaan teknologiaan. Häntä kiinnosti erityisesti kvanttitietokoneiden kehittäminen, vaikka ei niistä enää tieteellisiä artikkeleita kirjoittanutkaan.

Kuvat: Tuomas Aura