Uutiset

Damyn Tulevaisuus-palkintofinalisteina Aallosta hiljattain valmistuneita nuoria suunnittelijoita

Arkkitehtuuri- ja designmuseon ystäväyhdistyksen Damyn Tulevaisuus-palkinto tuo esiin valmistumisvaiheessa olevien opiskelijoiden inspiroivia näkemyksiä kestävästä ja luonnonvaroja säästävästä suunnittelusta ja hyvinvointia luovasta kulttuurista.
Kolme ihmistä erillisissä potreteissa, kaksi takkipukuista naista ja ruutupaitainen mies, sisällä ja ulkona.
Vasemmalta finalistit Agnesa Ademi ja Suvi Heinonen Aalto-yliopistosta ja Matias Virkamäki Oulun yliopistosta. Kuva: Arkkitehtuuri- ja designmuseon ystävät Damy ry.

Tänä vuonna toista kertaa jaettavan, nuorille arkkitehdeille ja muotoilijoille suunnatun palkinnon tuomaristo on valinnut finalisteiksi kolme tulevaisuuden suunnittelua eri näkökulmista lähestyvää lopputyötä. Voittaja julkistetaan perjantaina 4. syyskuuta osana Habitare-messujen ammattilaisosaston Habitare Pron arkkitehtuurin teemapäivää.

Palkintoehdokkaiden asettajiksi kutsuttiin kaikki Suomen yliopistot, joista voi valmistua maisteriksi arkkitehtuurin, maisema-arkkitehtuurin, sisustusarkkitehtuurin tai muotoilun aloilta: Aalto-yliopisto, Tampereen yliopisto, Oulun yliopisto ja Lapin yliopisto. Kustakin arkkitehtuurin ja muotoilun yksikköjen koulutusohjelmasta yliopisto sai ehdottaa yhtä viimeisen kahden vuoden sisällä palautettua lopputyötä. Tänä vuonna ehdokkaiksi asetettiin yhteensä kymmenen lopputyötä.

Finalistityöt tarkastelevat ajankohtaisia ongelmia ja tarjoavat niihin ratkaisuja

Tulevaisuus-palkinnon tuomaristo valitsi finalisteiksi kolme lopputyötä, joiden lähestymistapa tulevaisuuden suunnitteluun on hyvin erilainen. Kaksi finalistitöistä on tehty Aalto-yliopistossa ja kolmas Oulun yliopistossa.

Aalto-yliopiston Urban Studies and Planning in Architecture -maisteriohjelmasta valmistunut Agnesa Ademi tutki lopputyössään ranta-alueita, jotka ovat nykyisenä ilmastokriisien aikana äärimmäisen haavoittuvia ja kiistanalaisia. Ihmisen toiminta muovaa rantoja, ja toiminnan ajurina on yleensä talouskasvu, joka sivuuttaa luonnon omat järjestelmät. Ademin opinnäytetyön tarkastelukohteena on Singaporen rannikko, jota hän lähestyy kiinteän rajan sijaan muuttuvana ja sopeutuvana prosessina. Suunnitelma esittää ranta-alueen muovautumista ajan kuluessa, hyödyntää luontopohjaisia ratkaisuja ja pyrkii luomaan harmonisen suhteen ihmisen ja ei-inhimillisen luonnon välille.

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin maisteriohjelmasta valmistuneen Suvi Heinosen lopputyö pohtii, miten arkkitehtuurin keinoin voidaan luoda samanaikaisesti sekä kestävää kaupunkiympäristöä että sosiaalista kestävyyttä. Työ pohjautuu mukautuvan uudelleenkäytön periaatteeseen, jossa olemassa olevaa rakennusta hyödynnetään uudessa käyttötarkoituksessa purkamisen sijaan. Työn konkreettisena suunnittelukohteena on Lohjan kaupungintalo Monkola, jolle työ ehdottaa uutta käyttöä kaupunkilaisten talona. Hybriditalossa toisiaan tukevat toiminnot – asuminen, yhteistilat, työtilat ja palvelut – rohkaisevat kaupunkilaisia ja talon asukkaita kohtaamaan.

Oulun yliopistosta arkkitehdiksi valmistunut Matias Virkamäki tutki lopputyössään valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön säilymisen edellytyksiä Pohjois-Savon Sorsakoskella. Väestön ja teollisuuden keskittyminen kasvukeskuksiin asettaa haasteita pienten paikkakuntien kulttuuriympäristöjen säilymiselle. Työ tarkastelee Sorsakosken tehdasyhdyskunnan menneisyyttä, nykytilaa ja tulevaisuuden skenaarioita ja kytkee paikallisen tarkastelun laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun rakennusperinnön vaalimisesta kaupungistumisen ja alueellisen eriarvoistumisen aikakaudella.

Nimekäs tuomaristo edustaa erilaisia näkökulmia arkkitehtuuriin ja muotoiluun

Tulevaisuus-palkinnon tuomariston muodostivat tänä vuonna kolme kansainvälistä arkkitehtuurin ja muotoilun aloja laajasti edustavaa asiantuntijaa. Maija Itkonen on teollinen muotoilija, innovaattori ja muun muassa PowerKissin ja Nyhtökauran kehittäjänä tunnettu yritysjohtaja. Ilkka Suppanen on Helsingissä ja Milanossa studiotaan pitävä palkittu sisustusarkkitehti, muotoilija ja lasitaiteilija. Arkkitehti Pia Sarpanevalla on pitkä ura arkkitehtuurin opettajana ja suunnittelijana Suomessa ja Yhdysvalloissa. Hän edustaa tuomaristossa myös Damyn hallitusta.

Palkinnon voittaja julkistetaan perjantaina 4. syyskuuta Habitare-messuilla Helsingissä, osana Habitare Pron arkkitehtuurin teemapäivän ohjelmaa. Tutustu koko päivän ohjelmaan tästä linkistä.

Edit 7.9.2026: Palkinnon voitti Agnesa Ademi. Suvi Heinonen sekä Matias Virkamäki saivat tunnustuspalkinnon, jonka rahallinen arvo on puolet voittajan palkinnosta.  

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.