Uutiset

COP29-ilmastokokous: Aalto-yliopisto tarjoaa kestävän rakentamisen uusia ratkaisuja ja vetoaa maailman johtajiin

Aalto-yliopiston koordinoima kansainvälinen tutkijajoukko vetoaa maailman johtajiin: ilmastotavoitteiden saavuttaminen edellyttää täysin uusia tapoja yhdistää tiede ja politiikka. Vetoomuksen lisäksi COP29-kokouksen Pohjoismaiden paviljongissa on esillä Aalto-yliopiston rakentamisaiheinen näyttely Time out! Rethinking construction.
Näkymä YK:n ilmastokokous COP29 tapahtumapaikalta
Kuva: Shutterstock

Tutkijoiden vetoomus YK:n ilmastokokouksessa COP29:ssä 

Rakennettu ympäristö ja siihen liittyvät tuotantoketjut aiheuttavat noin 40 prosenttia energiankulutuksen ja -tuotannon kasvihuonekaasupäästöistä. Rakentamisen tarve myös kasvaa yhä maailmanlaajuisesti: YK:n asuinyhdyskuntaohjelma Habitat arvioi, että vuoteen 2030 mennessä turvallisia ja kestäviä asuntoja tarvitaan jopa kolmelle miljardille ihmiselle.

Maailmanlaajuinen kestävän rakentamisen tutkijaverkosto vetoaa maailman poliittisiin johtajiin: on kehitettävä täysin uusia lähestymistapoja, joilla tiede ja politiikka saadaan paremmin sovitettua yhteen. Tämä on ainoa keino saavuttaa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet ja rakentamisen alalle asetetut oikeudellisesti sitovat nettonollavaatimukset vuoteen 2030 mennessä.

Aalto-yliopiston koordinoima yli sadan tutkijan joukko julkistaa vetoomuksensa YK:n ilmastokokouksessa COP29:ssä, joka pidetään Azerbaidžanin Bakussa. Kyseessä on maailman merkittävin ilmastotapahtuma, jossa kaikkien maiden johtajat sopivat globaaleista toimista ilmastokriisin ratkaisemiseksi.

Voit allekirjoittaa vetoomuksen täällä.

Vetoomuksessaan tutkijat korostavat, että hallitusten, teollisuuden ja yhteiskuntien päästövähennystoimet jäävät nykyisellä tahdilla huomattavasti jälkeen tarvittavasta tasosta. Jotta maapallon järjestelmät pysyisivät turvallisissa toimintarajoissa, on ehdottoman tärkeää tehostaa yhteistyötä tutkijoiden ja poliittisten päättäjien välillä.

”Tutkijat ympäri maailmaa ilmaisevat syvän huolensa siitä, että kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen rakennetussa ympäristössä etenee liian hitaasti. Kiireelliset, oikeudellisesti sitovat toimet ovat välttämättömiä, jotta rakennusten käytön nettonollapäästöt saavutetaan vuoteen 2030 mennessä ja niiden koko elinkaaren nettonollataso vuoteen 2035 mennessä kaikkialla maailmassa. Tarvitsemme yhteistyötä paitsi poliittisten päättäjien, myös elinkeinoelämän ja kaikkien yhteiskunnan toimijoiden kanssa hyödyntäen uusinta tieteellistä näyttöä”, toteaa professori Matti Kuittinen Aalto-yliopistosta. 

Aalto-yliopiston ja IEA EBC Annex 89:n tutkijaverkoston käynnistämä aloite on YK:n ympäristöohjelman UNEPin ja Pohjoismaiden ministerineuvoston tukema. Mukana ovat muun muassa International Initiative for a Sustainable Built Environment (iiSBE) ja SBE Partners, Melbournen yliopisto Australiassa ja Karlsruhen Teknillinen korkaekoulu Saksassa.

Lue lisää aloitteesta ja sen taustalla olevasta tuoreesta vertaisarvioidusta tutkimuksesta Buildings & Cities -lehdestä.

Osallistu Aalto-yliopiston järjestämiin tapahtumiin COP29-kokouksessa

Lisätietoja:
Matti Kuittinen, kestävän rakentamisen professori
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos
matti.kuittinen@aalto.fi
Puh. +358 50 594 7990

Kirjaimet COP29 kaupunkikuvassa

COP29: Tutkijoiden vetoomus YK:n ilmastokokouksessa Bakussa (ulkoinen linkki)

Maailmanlaajuinen kestävän rakentamisen tutkijaverkosto vetoaa maailman poliittisiin johtajiin: on kehitettävä täysin uusia lähestymistapoja, joilla tiede ja politiikka saadaan paremmin sovitettua yhteen.

– Tapahtumat
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi hymyilevää naista ripustaa kehyksissä olevaa Toolkits for Co-creation -infojulistetta seinälle.
Yhteistyö Julkaistu:

Toolkits for Co-creation: käytännön työkaluja yhteiskehittämiseen

Yhteiskehittämisen työkalusarja opiskelijoille, opettajille ja ammattilaisille tarpeiden tunnistamiseen, haasteiden määrittelyyn, ideointiin, kokeiluihin ja testaamiseen.
Keski-ikäinen silmälasipäinen mies istuu, tumma neule ja vaaleanpunainen paita, vihreä tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Aalto-professori Tapani Vuorinen sai arvostetun Wihurin kansainvälisen palkinnon

Yli 40 vuotta puukemiaa tutkinut Vuorinen on vaikuttanut laajasti tiedemaailmaan, teollisuuteen ja yhteiskuntaan.
Bomanin erityisopetuksen luokan sisäänkäynti (jota ei voi oikein kehua esteettömäksi), piha-aluetta ja oppilaita kävelemässä ulkotunnille. Palikoiden äärellä on Marikebunin erityisluokan oppilaita. (valokuvat Saija Hollmén)
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston WiT-ohjelma ja Fida International toteuttavat Keniaan esteettömän leikkipaikan vammaisille lapsille

Inclusive Play -hankkeessa suunnitellaan esteetön leikkipaikka, joka soveltuu myös vammaisille lapsille. Suunnitelma yhdistää oppimisen, leikin sekä osallisuuden.
Suuri ryhmä sisätiloissa pitkän pöydän äärellä tutkimassa materiaali- ja näytekokoelmaa, hymyilee kameralle
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto ja muut MELANGE-konsortion partnerit käynnistivät EU-hankkeen uudistamaan tekstiilien väriin liittyviä teollisia toimintatapoja

Aalto-yliopiston johtama MELANGE-hanke pyrkii uudistamaan sisustustekstiilialan värjäyskäytäntöjä muotoilun avulla.