Uutiset

CEMAT Kiinan talousnäkymät 1/2013 on julkaistu

Maltillisemman kasvun Kiinassa hyvät näkymät mm. kuluttajatuote- ja terveydenhoitoalalla

CEMAT Kiinan talousnäkymät 1/2013-raportti on julkaistu.

Kiinan bruttokansantuotteen kasvu on hidastunut edelleen, mutta on vielä länsimaisittain korkealla tasolla 7,5 %:ssa. Vaikka monet talousindikaattorit osoittavat suhteellisen hyvää kehitystä – kuten vähittäiskaupan 13 %:n ja teollisuustuotannon 9 %:n kasvulukemat – ongelmana on, että kasvun taustalla on yhä kiihtyvä velkaantuminen. Etenkin aluehallinnot ovat pahasti velkaantuneet monien tuottamattomien investointien vuoksi, kun globaalin talouskriisin jälkeisenä aikana elvytystä on toteutettu mm. massiivisella infrastruktuurirakentamisella, jolla on ylläpidetty työllisyyttä. Teollisuustuotanto kasvaa nyt nopeimmin sisämaassa, mikä on hallituksen tavoitteiden mukaista elintasoerojen supistamiseksi rannikon ja sisämaan välillä. Sen sijaan kulutusvetoiseen talousmalliin siirtyminen vie aikaa, vaikka väestö vaurastuukin ja keskiluokka kasvaa jatkuvasti. Luksustuotteiden myynnin aiempi raju kasvu on hidastunut selvästi, mutta uutena ilmiönä keskihintaisten kulutustuotteiden markkinat vetävät hyvin mm. verkkokaupan kautta. Esimerkiksi matkapuhelinten hinnat ovat jopa laskeneet, ja kuluttajahintainflaatio onkin pysynyt maltillisena reilussa 2 %:ssa.

Maailmantalouden ongelmista huolimatta Kiinan ulkomaankauppa on kasvanut, ja mikäli nykyistä tahtia pidetään yllä, Kiina saattaa pian nousta maailman suurimmaksi kauppamahdiksi. Sen vienti on jo nyt lähes yhtä suurta kuin koko EU-alueen yhteensä. Myös Suomen tuonti Kiinasta on viime vuonna kasvanut samalla kun vienti on supistunut. Kiinassa toimivat suomalaisyritykset investoivat niin perinteiseen konepajateollisuuteen kuin nopeasti kehittyvälle terveydenhoitoalalle. ”Kasvuodotukset on tietysti melkoiset, mutta niin on kyllä kaikilla.” Silti suomalaistenkin kohdalla on nähty muutamia esimerkkejä ns. käänteisestä Kiina-ilmiöstä eli tehtaiden tai alihankinnan palautumisesta takaisin kotimaahan. Kaiken kaikkiaan ulkomaisten investointien varanto Kiinassa kasvaa edelleen, joskin aiempaa hieman hitaammin. Näkymät Kiinassa ovat positiiviset, ja esimerkiksi Shanghaissa toimivien suomalaisyritysten odotukset voittojen kasvusta olivat viime vuotta korkeammalla.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Opiskelijoita Harald Herlinin oppimiskeskuskessa
Yliopisto Julkaistu:

Uudistuneet kielelliset linjaukset kannustavat monikielisyyteen

Toimeenpanosuunnitelma viimeistellään vuoden loppuun mennessä.
vihreät liput, green flags. Kuva: Mikko Raskinen
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Liikesivistysrahastolta merkittäviä apurahoja Aalto-yliopiston tutkijoille

Aalto-yliopisto saa yliopistoista suurimman tuen. Apurahan saa 62 projektia ja tuen suuruus on yhteensä 728 400 euroa.
Snowy trees on both sides of a snow covered foot path.
Kampus Julkaistu:

Rakennusten aukioloajat vuodenvaihteessa 2023-2024

Otaniemen kampuksen rakennusten sekä Aalto-yliopisto Töölön aukioloajoissa on muutoksia vuodenvaihteessa joulu-tammikuussa.
Janne Naapuri
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

TkT Janne Naapuri sai Gustaf Kompan väitöskirjapalkinnon

Suomalaisten Kemistien Seuran Gust. Kompan vuoden 2023 väitöskirjapalkinto myönnettiin tekniikan tohtori Janne Naapurille Aalto-yliopistosta ja tekniikan tohtori Jussi Isokuorttille Tampereen teknillisestä yliopistosta.