Uutiset

Business Finlandilta merkittävä rahoitus vihreämmälle puolijohdeteknologialle

Aalto-yliopisto on saanut teollisuuskumppaneidensa Applied Materials in Finlandin (Picosun), PiBondin ja Volatecin kanssa Business Finlandilta merkittävän rahoituksen "New chemistries for resource efficient semiconductor manufacturing" -hankkeelle.
Tohtori Ramin Ghiyasi
Tohtori Ramin Ghiyasi työskentelemässä CHEMI-SEMI-projektin parissa, kemian ja materiaalitieteen laitos

Aalto-yliopisto on saanut teollisuuskumppaneidensa Applied Materials in Finlandin (Picosun), PiBondin ja Volatecin kanssa Business Finlandilta merkittävän rahoituksen "New chemistries for resource efficient semiconductor manufacturing" -hankkeelle. Aallon johtama Co-Innovation -hanke on osa Picosunin johtamaa "Chip Zero" -ekosysteemiä. Kyseessä on Suomen ensimmäinen puolijohde-ekosysteemi, jonka tavoitteena on kehittää siruja, joiden elinkaaren aikana ei synny päästöjä. Professorit Maarit Karppinen ja Antti Karttunen kemian ja materiaalitieteen laitokselta johtavat tutkimusta Aalto-yliopiston puolesta.

Suunnitellulla hankkeella on suuri yhteiskunnallinen merkitys, sillä puolijohteet liittyvät yhä enemmän lähes kaikkiin elämän osa-alueisiin, ja vain harva on tietoinen puolijohdesirujen valmistamiseen vaaditusta hiilipääomasta. Puolijohdeteollisuus on tällä hetkellä yksi maailman resurssi-intensiivisimmistä teollisuudenaloista, ja jokainen sirusukupolvi lisää ympäristökustannuksia.

"Hankkeessa kehitetään uusia kemioita ja prosesseja puolijohdeteollisuuden resurssitehokkaita ja ympäristöystävällisiä valmistusketjuja varten", professori Karppinen kertoo. "Haastavaan tavoitteeseen päästään yhdistämällä kokeellinen uusien materiaalien ja prosessien kehitys- ja optimointitutkimus sekä laskennalliset mallinnuslähestymistavat, jotka ohjaavat kokeellista työtä", professori Karttunen jatkaa.

Hankkeessa kehitetään uusia lähtöaineita ja etsitään uusia ympäristölle suotuisia liuottimia materiaalien valmistusta varten, jotta nykyiset vaarallisemmat yhdisteet voitaisiin korvata. "Materiaalilähteiden puhdistus ja lähtöaineiden tehokkaampi kierrätys ovat esimerkkejä hankkeen keskeisistä teemoista”, tohtori Marja Tiitta Volatecilta toteaa.

Hankkeessa keskitytään useisiin tärkeisiin näkökulmiin, jotka tukevat Chip Zero Veturi -hankkeen yleistavoitteita: (1) vähemmän vaarallisten kemikaalien käyttö, (2) kemikaalien kulutuksen vähentäminen, (3) uudet ja/tai optimoidut prosessit, (4) ja energiatehokas valmistus. "Ympäristöystävällisemmän puolijohdeteknologian tavoitteisiin voidaan päästä vain teollisuuden ja akateemisten toimijoiden jatkuvalla tiiviillä yhteistyöllä. Heillä on toisiaan täydentävää osaamista", PiBondin tohtori Thomas Gäddan sanoo.

Hanke yhdistää toisiinsa liittyvien alojen asiantuntijat. Aloja ovat esimerkiksi ALD-lähtöaineiden sekä ALD-prosessin kehittäminen ja laskennallinen mallintaminen. "Hankkeessa yhdistyy kotimaisten teollisuus- ja yliopistoryhmien asiantuntemus. Hanke on myös tiiviisti sidoksissa laajoihin kansainvälisiin tutkimusverkostoihimme, jotka tukevat merkittävästi hankkeessa tehtävää tutkimusta", sanoo tohtori Riina Ritasalo Picosunista.

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hymyilevä suorahiuksinen nainen vihreässä paidassa, sisällä kasvien edessä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kvanttihypen anatomia

Väitöskirjatutkija Christa Schauman kertoo, miten Suomi ja Eurooppa pärjäävät kisassa, johon kaikki haluavat mukaan – palkinnon epävarmuudesta huolimatta.
TH15-artikkeli-v1.jpg
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Määrälaskennan automatisointi tekoälyllä vaatii muutoksia nykykäytäntöihin

Määrälaskentaa tehdään rakennushankkeissa useita kertoja vaihtelevin tuloksin. Talotekniikka 2030 -hankkeen TH15-tutkimus selvitti, miten määrälaskennan laatua voitaisiin parantaa ja miten laskelmien tuottaminen voitaisiin automatisoida tekoälyn avulla. Tutkimuksen toteutti Tampereen yliopisto.
Talotekniikan-kiertotalous-v1.jpg
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Talotekniikan kiertotalous: halukkuutta riittää, käytännöt puuttuvat

Taloteknisiin järjestelmiin sitoutuu merkittävä osa rakennusten materiaalipäästöistä. Silti alan kiertotalous rajoittuu yhä pääosin materiaalien kierrätykseen, vaikka monet tuotteet soveltuisivat uudelleenkäyttöön. Tampereen yliopiston tutkimus Talotekniikka 2030 -konsortiolle selvitti, miten kiertotalous saataisiin laajennettua alan käytäntöihin.
Kolme tutkijaa tarkastelee johdotettua aivomallia laboratoriossa, taustalla aivokuva näytöllä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Terveys x teknologia: Magneettistimulaatio aktivoi hermosoluja ja puree masennukseen

Aivojen magneettistimulaatio on auttanut masennuspotilaita jo vuosia, mutta hoitoa saa edelleen vain harva. Tutkijat kehittävät siitä helpompaa, nopeampaa ja yksilöllisempää. Tavoitteena on automatisoida hoitoa ja parantaa sen tehoa.