Uutiset

Avoimen yliopiston opiskelijatarina: sivuaineena logistiikka

Helsingin kauppakorkeakoulun alumni Maria Virkkala suoritti työttömyyden aikana maisteritasoisen sivuaineen "Supply Chain Management". Maria kannustaa muita hyödyntämään avoimen yliopiston opiskelumahdollisuuksia, korostaen niiden hyödyllisyyttä työelämässä ja opetustapojen tukemaa oppimista.
Maria Virkkala

Kuka olet ja miksi päätit opiskella sivuaineen avoimessa yliopistossa?

Olen Helsingin kauppakorkeakoulun alumni Maria Virkkala. Valmistuin vuonna 2005 kansainvälinen liiketoiminta pääaineenani. Opiskelujen jälkeen olen ollut töissä käytännössä koko ajan logistiikka-alalla. Tutkinto-opiskelijana suoritin vain pakollisen johdantokurssin aiheesta. 

Palasin elokuussa 2023 töihin hoidettuani ensiksi parivuotiasta lastani kotona. Melkein heti minulle ilmoitettiin, ettei töitä olekaan enää tarjolla. Mietin jo aiemmin, että olisi mukavaa paneutua enemmän logistiikka-alan opintoihin. Töiden ohessa opiskelulle ja kursseille ei kuitenkaan ollut muutamia lyhyitä koulutuksia lukuun ottamatta juurikaan aikaa. 

Jäätyäni työttömäksi avautui sopiva tilaisuus opiskelulle. Olisin alun perin halunnut opiskella työnantajan kustannuksella, mutta veljeni suositteli nimenomaan Aallon kursseja. Päätin tehdä maisteritasoisen sivuaineen logistiikasta (Minor in Supply Chain Management), joka oli 24 opintopisteen laajuinen. Suoritin sivuaineen syksyn 2023 ja alkukevään 2024 aikana. 

Maria Virkkala

Millaista oli opiskelu avoimessa yliopistossa?

Suorittamani kurssit olivat tutkintopuolen kursseja, joissa avoimen opiskelijoille on varattu tietty määrä paikkoja. Kursseilla oli paljon erilaisia ihmisiä eri taustoista. Suorittamani kurssit olivat englanninkielisiä ja monet kursseilla olleet tutkinto-opiskelijat olivat ulkomaalaisia. Lisäksi kursseilla oli muitakin aikuisopiskelijoita, kuten esimerkiksi DHL:n työntekijöitä.

Vaikka yliopisto-opiskelu oli sinänsä minulle tuttua, alussa meni aikaa järjestelmien ja tunnusten käyttöönottoon. Toisaalta tekniikka myös mahdollistaa paljon. Monilla kursseilla opettajat olivat esimerkiksi nauhoittaneet luentoja tai muuta materiaalia, johon pystyi tutustumaan itselle sopivalla ajalla. Tuntui siltä, että opettajat todella panostivat opetukseen ja jokaisella kurssilla kävi myös vierailevia luennoitsijoita. 

Kun olin itse tutkinto-opiskelija 2000-luvun alkupuolella, opetus oli luentopainotteista ja arviointi perustui pitkälti tenttiin. Osa nyt suorittamistani kursseista oli samanlaisia, mutta usein kursseihin kuului myös kurssin aikana palautettavia tehtäviä. Osa näistä tehtiin ryhmätöinä. Työttömänä opiskelulle oli aikaa, mutta tehtäviä oli usein paljon. Itsenäiset työt eivät olleet ongelma ajankäytön kannalta, mutta ryhmätyöt tuottivat haasteita. Osa muista opiskelijoista kävi töissä päiväsaikaan.  Minulle taas lapsenhoidon takia iltaopiskelu oli hankalaa, joten aikataulumme menivät toisinaan ristiin. 

Pääsin kyllä ryhmätöihin mukaan. Aikuisopiskelijana ajattelin aluksi, että arvosanat tai kurssien opintopisteet eivät ole minulle niin tärkeitä. Alun perin tavoitteenani oli lähinnä läpäistä kurssit välittämättä arvosanoista. Ryhmätöissä tämä ajattelutapa ei toimi, sillä tehtävistä saatavat pisteet koostuvat kaikkien työpanoksesta.  Sain lopulta kursseista hyviä arvosanoja koin, että erityisesti ryhmätyöt ja muut kurssin aikaiset tehtävät antoivat paljon. 

Maria Virkkala

Miten ajattelet, että opinnot hyödyttävät sinua jatkossa ja miten neuvoisit avoimen opinnoista kiinnostunutta? 

Toiset työnantajat arvostavat paljonkin sitä, että on käyttänyt työttömänä aikaa koulutukseen. Haluan jatkaa logistiikka-alalla, joten joka tapauksessa teoriapohjan laajentaminen on ollut itselle hyödyllistä. Sivuaineeseen kuuluvien opintojen lisäksi otin tälle keväälle kurssin ”Managing Diversity and Inclusion”, josta ajattelin myös olevan hyötyä itselleni työelämässä. 

Jos opiskelulle on aikaa tai kiinnostusta, suosittelisin vain hyppäämään rohkeasti mukaan! Vaikka kurssit saattavat olla vaativia ja viedä aikaa, niistä selviää pilkkomalla ne palasiksi. Kurssien suoritustavat myös tukevat tätä, mikäli arvostelu perustuu muuhunkin kuin vain tenttiin. Yllätyin itse siitä, että sain joidenkin kurssien matemaattisista tehtävistä täysiä tai melkein täysiä pisteitä, vaikka en saanut vastaukseksi oikeaa tulosta. Opettajat tuntuivat arvostavan yrittämistä, mikä on oppimisen kannalta hyvä asia. 

Wide Open Uni

Aalto-yliopiston avoin yliopisto

Avoin yliopisto on olemassa kaikille. Avoin yliopisto mahdollistaa opintoihin osallistumisen kaikille Aalto-yliopiston tieteenaloista ja opetuksesta kiinnostuneille. Opintotarjonta koostuu eri oppiaineiden kursseista ja opintokokonaisuuksista.

Opiskelijoita kävelemässä alas portaita Kandidaattikeskuksessa

Viralliset opintokokonaisuudet avoimessa yliopistossa

Avoimen yliopiston opinnoista voit koostaa erilaisia kokonaisuuksia tai tutkinnon sivuaineita kauppatieteiden ja tekniikan aloilta.

Aalto-yliopiston avoin yliopisto
Two people are sitting on a bench in an empty hallway. One of them shows the other something from their laptop screen.
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkoston selvitys: Energia-alan tulevaisuuden osaajat tarvitsevat teknisen osaamisen rinnalle uusia valmiuksia

Aalto-yliopiston koordinoimassa FITech-verkostossa tuotettiin selvitys sähkö- ja energia-alan osaamistarpeista sekä koulutuksen kehittämistarpeista.
Kaksi opiskelijaa hymyilevät ja katselevat tietokoneen ruutua tehdessään oppimistehtäviä.
Opinnot Julkaistu:

Kevään 2027 avoimen yliopiston kurssit on nyt julkaistu

Avoimen yliopiston kevätlukukauden kurssit löytyvät nyt kurssivalikoimastamme. Kevään kurssien ilmoittautuminen alkaa joulukuussa.
Riikka kouluttamassa kollegoitaan
Yhteistyö Julkaistu:

Alumni Riikka Nieminen: ”Aina ei tarvitse olla valmis paketti ottaakseen tietyn tehtävän vastaan”

Riikka Nieminen johtaa Suomen presales-tiimiä Salesforcella Dublinin teknologiahubissa.
Raidapaitainen nainen työskentelee kannettavalla puisella pöydällä hiljaisessa kirjastossa lasin takaa
Opinnot Julkaistu:

Vahvista kieli- ja viestintäosaamistasi Avoimessa yliopistossa

Kevään kurssien ilmoittautuminen alkaa 14.12.2026.
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kuvassa kaksi miestä testaavat lennokkia pellolla.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Ideasta liiketoiminnaksi: ”Tarkempi ennuste vaatii uudenlaista dataa”

Aallon opiskelijoille suunnattu innovaatioapuraha antoi yrityksen perustajille resursseja kehittää ja testata konseptia.
Kuvassa on nainen testaamassa älylaseja.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Ideasta liiketoiminnaksi: ”Kohtasin todellisen ongelman ja tartuin toimeen”

Opiskelijoille suunnattu innovaatioapuraha mahdollisti toimivan prototyypin rakentamisen.
Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutustu kirjaston teemakokoelmiin

Uusi palvelu Aalto-Primossa
Two people are sitting on a bench in an empty hallway. One of them shows the other something from their laptop screen.
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkoston selvitys: Energia-alan tulevaisuuden osaajat tarvitsevat teknisen osaamisen rinnalle uusia valmiuksia

Aalto-yliopiston koordinoimassa FITech-verkostossa tuotettiin selvitys sähkö- ja energia-alan osaamistarpeista sekä koulutuksen kehittämistarpeista.