Armchair-näyttely esillä Tukholman huonekalumessujen nuorten suunnittelijoiden Greenhouse-osastolla

Tukholman kansainväliset huonekalumessut on pohjoismaiden tärkein muotoilualan vuosittainen tapahtuma ja osa Tukholman Design-viikkoja, jolloin kaupungissa järjestetään lähes 400 design-tapahtumaa ja -näyttelyä. Tukholman messut on kompakti ja korkeatasoinen tapahtuma, jossa alan ammattilaiset, suunnittelijat, opiskelijat, pohjoismaalaiset kalustevalmistajat, kauppiaat ja media kohtaavat toisensa hyvin organisoidusta puitteissa. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään 4. – 8. helmikuuta 2020.
Tukholman messujen mielenkiintoisin osa on Greenhouse-niminen nuorten suunnittelijoiden ja korkeakoulujen osasto. Ensimmäisen kerran vuonna 2003 järjestetyn Greenhousen merkitys ja pinta-ala on kasvanut jatkuvasti. Se herättää yhä kasvavaa mielenkiintoa alalla toimivien vakiintuneiden yrittäjien rinnalla. Jury valitsee hakemusten perusteella 30 parasta koulua ja nuorta muotoilijaa Greenhouseen, jonne Aalto-yliopisto on säännöllisesti yli kymmenen vuoden ajan kutsuttu näytteilleasettajaksi.
Aalto-yliopiston osasto on usein herättänyt huomiota korkeatasoisella ja omaperäisellä esillepanollaan. Alan johtavat kansainväliset julkaisut kuten Domus, Dezeen, Wallpaper, Archinew ja Artsthread ovat esitelleet verkkosivuillaan korkeakoulun saavutuksia kattavasti.
Tänä vuonna Aalto-yliopiston Armchair-näyttely esittelee 14 kalustesuunnittelun maisteriopiskelijan ohuesta teräsputkesta valmistamaa käsinojallista tuolia. Tiukasti rajatun harjoitustyön tarkoitus on kiinnittää opiskelijoiden huomio kalusteen muotoon sekä rakenteeseen - ja mikä tärkeintä, omaperäisen ja persoonallisen muotokielen löytämiseen.
Näyttelyyn osallistujat:
Essi Aalto
Imola Balogh
Susanna Daniela
Hazel-Aylin Feizula
Noora Katajalaakso
Shreya Kembhavi
Markus Koistinen
Yeaeun Lee
Huiyun Miao
Sanni Rajapolvi
Miika Ruotsalainen
Stiina Ruusuvuori
Shuoan Yang
Berke Özkay Özkök
Lisätietoja:
Martin Relander, Lehtori
[email protected]
+358 405924992
Ryhmän näyttelyn oma nettisivu:
http://www.armchair2020.com/
Greenhouse-osio messuilla:
https://www.stockholmfurniturelightfair.se/greenhouse?sc_lang=en
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia

Liikesivistysrahastolta merkittäviä apurahoja Aalto-yliopiston tutkijoille
Aalto-yliopisto saa yliopistoista suurimman tuen. Apurahan saa 62 projektia ja tuen suuruus on yhteensä 728 400 euroa.TkT Janne Naapuri sai Gustaf Kompan väitöskirjapalkinnon
Suomalaisten Kemistien Seuran Gust. Kompan vuoden 2023 väitöskirjapalkinto myönnettiin tekniikan tohtori Janne Naapurille Aalto-yliopistosta ja tekniikan tohtori Jussi Isokuorttille Tampereen teknillisestä yliopistosta.
Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) -kurssi tulossa jälleen keväällä
Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään keväällä suomeksi ja englanniksi!