Apulaisprofessori Matti Kummulle kahden miljoonan euron ERC-rahoitus kestävän ruoantuotannon tutkimiseen
Ruokaa on maailman väkilukuun nähden saatavilla enemmän kuin koskaan aiemmin, vaikka väestön määrä on viimeisen vuosisadan aikana nelinkertaistunut. Tämä on kuitenkin johtanut ravinnontuotannon kannalta välttämättömien veden ja viljelymaan niukkuuteen. Nopea väestönkasvu yhdistettynä ilmastonmuutokseen kasvattaa entisestään painetta näihin resursseihin.
Vesitekniikan apulaisprofessori Matti Kummun tavoitteena on etsiä ratkaisuja haasteeseen tutkimusprojektissa SOS.aquaterra - Respecting safe operating spaces: opportunities to meet future food demand with sustainable use of water and land resources. Euroopan tutkimusneuvosto myönsi projektille kahden miljoonan euron rahoituksen ERC Consolidator Grant -ohjelmasta. Projektin tavoitteena on löytää toteuttamiskelpoisia ja kestäviä mahdollisuuksia tulevaisuuden ruoantarpeen tyydyttämiseen vesi- ja maavarojen kantokykyä ylittämättä.
Viisivuotisen tutkimushankkeen aikana kehitetään uusia integroituja mallinnus- ja analyysimenetelmiä, joissa hyödynnetään nopeasti kasvavia avoimia spatiotemporaalisia aineistoja yhdessä globaalien agrologisten ja hydrologisten mallien tulosten kanssa.
”Sen sijaan, että tutkisimme luonnonvarojen, kuten viljelysmaan ja veden, kestävää käyttöä erikseen, yhdistämme ne siten, että voimme tutkia niiden yhteisvaikutusta ruoantuotantoon”, sanoo Matti Kummu rakennetun ympäristön laitokselta.
SOS.aquaterra-hankkeen tavoitteena on kehittää kestävän ravinnontuotannon tutkimiseen globaali ravintojärjestelmän malli, jossa ensimmäistä kertaa yhdistetään perinteiset ratkaisukeinot (kasvisperäisempi ruokavalio, hävikin pienentäminen, satokuiluin sulkeminen, kauppa) ja uudet innovaatiot (mm. vaihtoehtoisen proteiinilähteet, resurssiviisas viljely) ravinnon saatavuuden parantamiseksi tulevaisuudessa.
”Koko globaalin ruokasysteemin integroiva mallinnus sisältää luonnollisesti suuria riskejä. Mutta onnistuessaan se lisäisi merkittävästi ymmärrystämme ja tietoa tulevaisuuden mahdollisuuksista saavuttaa riittävä ruoan saanti ympäristön kannalta kestävästi.”
”ERC-rahoitus kestävän ruoantuotannon tutkimukseen on ilahduttavaa. Kestävä kehitys on keskeinen osa Aallon strategiaa ja tärkeä osa Insinööritieteiden korkeakoulun toimintaa. Annamme kaiken tukemme Matti Kummun tutkimukselle”, toteaa dekaani Gary Marquis.
Yhteystiedot
Apulaisprofessori Matti Kummu
matti.kummu@aalto.fi
Vesi- ja ympäristötekniikka
Rakennetun ympäristön laitos
Pääkuva: USGS/NASA Landsat Program
Lue lisää uutisia
Tommy Lindgren: “Arkkitehtuurin työkalut eivät ole neutraaleja – ne vaikuttavat siihen, mitä lopulta rakennetaan”
Arkkitehti Tommy Lindgren tarkastelee väitöskirjassaan, miten piirustukset ja muut suunnittelun visuaaliset välineet ohjaavat rakennetun ympäristön kehittämistä.
Ilmoittaudu nyt kevään Inventors-ohjelmiin: medtech, energiajärjestelmät ja resilientti infrastruktuuri
Kolme uutta innovaatiokoulutusta tutkijoille järjestetään ensi keväänä, ja ilmoittautuminen on nyt avoinna!
Aalto-yliopistolle erinomaiset tulokset kansallisessa avoimen tieteen seurannassa
Aalto-yliopisto saavutti korkeimman 5-tason kansallisessa avoimen tieteen seurannassa. Kokonaisarvosanan nousua siivitti avoimen oppimisen kehitys.