Uutiset

Alumni Kyunghyun Cho tukee tekoälyä ja tietojenkäsittelyä opiskelevia naisia

Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun alumni ja New Yorkin yliopiston apulaisprofessori Kyunghyun Cho on tehnyt tietotekniikan laitokselle 30 000 euron lahjoituksen, joka jaetaan stipendeinä EU:n ulkopuolelta tuleville naisopiskelijoille.
Suomessa kehitettiin tekoäly, joka ymmärtää paremmin ihmisen tavoitteita

Kyunghyun Chon lahjoituksesta jaettavan stipendin voi saada ulkomaalainen naisopiskelija, joka valitsee maisteriopintojensa pääaineeksi koneoppimisen, tietojenkäsittelyn ja tekoälyn opintokokonaisuuden. Opinnot kehittävät osaamista, joka on keskeistä aikamme suurten haasteiden ratkaisemisessa, kuten esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjumisessa ja epidemioiden syiden ymmärtämisessä.

”Nautin vuosistani Aalto-yliopistossa. Niillä on ollut merkittävä vaikutus uralleni ja henkilökohtaiseen elämääni. Toivon, että tämän lahjoituksen avulla yhä monipuolisempi joukko opiskelijoita ympäri maailmaa voi nauttia ja hyötyä opiskelusta Aallossa. Toivon myös, että näistä opiskelijoista tulee esikuvia tekoälyn alalla sisarentyttärelleni ja hänen sukupolvelleen", Kyunghyun Cho sanoo.

“Olemme erittäin kiitollisia tästä vaikuttavasta lahjoituksesta. Me Aallossa pidämme myös Kyunghyunia esikuvana. Hänen lahjoituksensa edistää tasa-arvoa ja osallisuutta, jotka ovat keskeisiä tavoitteita Aalto-yhteisössä", sanoo Perustieteiden korkeakoulun dekaani Jouko Lampinen.

Naisopiskelijoiden määrän kasvattaminen on keskeinen tavoite kaikissa Aallon tekniikan korkeakouluissa. Aallossa järjestetään muun muassa tapahtumia, kuten “Shaking up Tech”, joka tarjoaa ura- ja opintovalintoja pohtiville nuorille naisille tietoa tekniikasta alana.

Lahjoituksen kohdentaminen on myös tehokas keino vaikuttaa siihen, että yhä useampi nainen valitsisi uran tekniikan parissa.

Kyunghyun Cho

Kyunghyun Cho opiskeli Aalto-yliopistossa sekä maisteritutkinnon että väitteli professori Juha Karhusen, tohtori Tapani Raikon and tohtori Alexander Ilinin johdolla. Kyunghyun valmistui tohtoriksi vuonna 2014. Hänet palkittiin Perustieteiden korkeakoulun vuoden alumniksi vuonna 2020. Nykyisin hän toimii New Yorkin yliopiston tietotekniikan ja datatieteen professorina.

A detail of brainlike computing research, photo by Valeria Azovskaya

Lahjoita Aalto-yliopistolle

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Two people are sitting on a bench in an empty hallway. One of them shows the other something from their laptop screen.
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkoston selvitys: Energia-alan tulevaisuuden osaajat tarvitsevat teknisen osaamisen rinnalle uusia valmiuksia

Aalto-yliopiston koordinoimassa FITech-verkostossa tuotettiin selvitys sähkö- ja energia-alan osaamistarpeista sekä koulutuksen kehittämistarpeista.
Riikka kouluttamassa kollegoitaan
Yhteistyö Julkaistu:

Alumni Riikka Nieminen: ”Aina ei tarvitse olla valmis paketti ottaakseen tietyn tehtävän vastaan”

Riikka Nieminen johtaa Suomen presales-tiimiä Salesforcella Dublinin teknologiahubissa.
Aikuisia istuu keltaisilla säkkituoleilla ja kuuntelee nykyaikaisessa tilassa keskittyneesti.
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto on yliopistojen spinout-rahoituksessa Euroopan kolmonen – näin luotiin resepti, jolla synnytetään uusia toimialoja

Kaiken kaikkiaan Aalto-yliopistosta ponnistaneet yritykset, mukaan lukien kvanttialalla toimiva IQM ja satelliittiyhtiö ICEYE, ovat vuodesta 2010 lähtien keränneet yhteensä noin 2,6 miljardin euron rahoituksen.
Nykyaikainen vaaleanpunainen raitiovaunu ohittaa suuren puun ja tiilisen kampusrakennuksen pyörineen.
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Osallistu Aalto Innovation Week -yhteisötapahtumiin

Aalto Innovation Week kokoaa yhteen Otaniemen yrittäjyys- ja innovaatioaiheiset tapahtumat Slush-viikolla 16.–20.11.2026. Aaltolaiset ovat lämpimästi tervetulleita yhteisölle suunnattuihin tapahtumiin.