Uutiset

Alumni Anna Pakkala: Toivoisin, että yhä useampi nuori harkitsisi vakavasti yrittäjyyttä urapolkuna

Anna Pakkala vastasi vuonna 2018 Slushin vastuullisuudesta sekä kestävästä kehityksestä. Nykyisin Pakkala työskentelee Compensatella Brand Managerina (2020).
School of Business alumna Anna Pakkala

Kuka olet? Mitä opiskelit Kauppiksessa ja milloin valmistuit?

Olen Anna Pakkala ja valmistuin Kauppiksesta keväällä 2018 Creative Sustainability -maisteriohjelmasta. Opiskelin Aallossa vain maisterin tutkinnon, sillä suoritin kandin jo aiemmin ulkomailla. Kanditutkinnossani pääaineenani oli markkinointi, ja olin 5 vuotta työelämässä kandin jälkeen ennen paluuta maisterinopintoihin.

Mikä on mielestäsi ollut erityisen tärkeää opinnoissa tai mistä on ollut eniten hyötyä työllistymisen näkökulmasta?

Poikkitieteelliset työryhmät ovat olleet valtavan tärkeä pohja niille kanssakäymisille, jotka ovat jokapäiväistä työssäni. Aalto-laajuisilla kursseilla ja ryhmissä oppii paremmin hahmottamaan erilaisten ihmisten näkökulmia etenkin eri opiskelutaustojen kannalta – tämä osaltaan peilaa työelämän eri sektoreiden, sidosryhmien ja yrityksen eri osastojen ihmisten näkökulmia.

Toimit Slushissa Head of Sustainability -tehtävässä. Miten päädyit mukaan Slushiin ja miksi lähdit siihen? Miten Slush on mielestäsi relevantti opiskelijoiden näkökulmasta?

Lähdin Slushiin vuonna 2016 vapaaehtoiseksi Sustainability-tiimiin. Olin juuri muuttanut takaisin Suomeen ja ensimmäistä kertaa Helsinkiin, ja olin jo 10 vuoden ajan ollut erilaisissa tapahtumissa vapaaehtoisena. Näin vapaaehtoisuuden hyvänä tapana oppia lisää Slushista organisaationa sekä ihan vain tavata ihmisiä ja saada lisää suomalaista työkokemusta.

Myös yrittäjyys on aina kiinnostanut, ja tulin opiskelemaan Aaltoon hyvin määrätietoisena siitä, että tämä tie johtaa minut jollain tapaa oman yrityksen perustamiseen. Vuonna 2017 olin taas vapaaehtoisena Slushin Global Impact Accelerator -ohjelmassa, ja tänä vuonna olenkin mukana Slushissa koko vuoden.

Tässä kaikessa kiteytyy se, miksi Slush on minusta relevantti opiskelijoille. Vapaaehtoisenakin sieltä voi saada runsaasti työkokemusta, kun näkee, miten näin iso organisaatio pyörii. Toivoisin myös, että yhä useampi nuori harkitsisi vakavasti yrittäjyyttä urapolkuna, sillä nyt jos koskaan tarvitaan maailmassa sellaisia ihmisiä, jotka uskaltavat ratkaista kiperiä ongelmia uusilla tavoilla.

Tekisitkö jotain toisin opinnoissasi?

Olisin enemmän mukana sellaisissa tapahtumissa, joissa pääsee esimerkiksi juttelemaan yritysten edustajien kanssa tai käymään yritysvierailuilla. Se on todella ainutlaatuinen aika, kun voit opiskelijana ottaa yhteyttä melkein keneen vain ja pyytää heiltä neuvoja tai kuulla tarinoita heidän työstään. Työelämässä tämä on toki edelleen mahdollista, mutta opiskelijana näitä tilaisuuksia on todella paljon tarjolla.

En kuitenkaan ottaisi liikaa paineita siitä, että kaikessa pitää olla mukana. Toki pitää ja kannattaa luoda verkostoa ja tutustua erilaisiin ihmisiin ja järjestöihin. Mutta joskus on ihan OK sanoa ei ja vain pitää rauhallinen koti-ilta ja lukea vaikka kirjaa.

Lisätiedot:

Tällä hetkellä (2020) Pakkala työskentelee Brand Managerina Compensatella. 

Tutustu tarkemmin Anna Pakkalan urapolkuun LinkedInissä.

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kesko-projektin ryhmä, kevät 2026
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

K-ryhmä kehitti nuorten työelämätaitojen verkkokoulutuksen Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa tehdyn yhteistyön pohjalta

Nuoret odottavat työelämältä merkityksellisyyttä, kehittymismahdollisuuksia sekä hyvinvointia tukevaa työympäristöä.
Aalto Design Factoryn kolme työntekijää seisoo työtakeissa Product Development Project julisteen edessä.
Yhteistyö Julkaistu:

Avaruusteknologiasta hammashuoltoon: Project Development Project luo arvoa eri toimialoilla

Aalto Design Factoryn Product Development Project auttaa yrityksiä tutkimaan ideoita, ratkaisemaan monimutkaisia haasteita ja löytämään uusia osaajia monialaisen yhteistyön avulla.
Lavalla KY:n hallituksen puheenjohtaja Vilma Paavola ja alumnivastaava Tatu Lehtisyrjä, yleisössä vuosikurssilaisia istumassa pöytäriveissä.
Yhteistyö Julkaistu:

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa pilotoitiin usean vuosikurssin yhteistä vuosikurssijuhlaa

Tasan 30, 20 ja 10 vuotta sitten aloittaneet vuosikurssit kokoontuivat juhlatunnelmissa vanhalle Kauppikselle Töölöön.
Alumni Maija Kirveennummi
Yhteistyö Julkaistu:

Kiinnostus globaaleista toimitusketjuista vei alumnimme Maija Lehnerin ulkomaille

Maija Lehner suoritti Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ensin kandiopinnot Business Technology -pääaineessa ja sitten kaksoistutkinnon CEMS Global Managementin ja strategian maisteriohjelmissa.